Olet täällä
Julkinen liikenne
Rantaradan juniin ei pian mahdu
Joukkoliikenne: keino pysyä terveenä
Eilisessä Helsingin Sanomissa (9.11.2015) oli uutinen jonka ääreen kannattaa pysähtyä: japanilaisessa tutkimuksessa todettiin kuinka julkista liikennettä käyttävillä oli selvästi vähemmän ylipainoa, korkeaa verenpainetta ja diabetesta kuin töihin autoilevilla. Eli joukkoliikenteen käyttäminen pitää terveenpänä.
Miten kehärata muuttaa Espoon joukkoliikennettä?
Eilen koitti yksi pääkaupunkiseudun joukkoliikenteen viime vuosien suurimmista muutoksista - liikennöinti alkoi kehäradalla. Etenkin Vantaan joukkoliikenne menee tyystin uusiksi koulujen alkaessa elokuussa. Vaikutuksia on muuallekin, kuten Espooseen. Nyt kiteytettynä millaiset nuo muutokset Espoon osalta ovat.
Raidejokeri veti salin täyteen
Täysi auditoriollinen asukkaita kokoontui Ruusutorpan koululle helmikuun lopulla tutustumaan Leppävaaran alueen raidejokeri-suunnitelmiin. Bussijokerilinja 550 suunnitellaan siirrettäväksi raiteille kenties 2020-luvulla. Kiinnostus oli sen verran suurta, etteivät kaikki kiinnostuneet mahtuneet edes istumaan.
Alustava reidejokerisuunnitelma on vuodelta 2009. Tämän jälkeen on laadittu hankesuunnitelma, ja viimeisimpänä linjausvaihtoehtojen läpikäynti.
Paremmat julkiset yhteydet Nuuksioon
Niittykummun metroasemasta tulee merkittävä liityntäasema
Poikittaisia yhteyksiä pitäisi parantaa
Pian kymmenen vuoden takaiset linjaukset palaavat kummittelemaan metron automatisoinnin ajauduttua umpikujaan. Laitureiden pidentäminen jälkikäteen olisi sekä hankalaa että kallista.
Kuormituslaskelmien mukaan 2020-luvulla ruuhkia syntyy etenkin Kulosaaren sillalta Helsingin keskustaan päin mennessä. Avainkysymys onkin miten voitaisiin ohjata matkustajia käyttämään myös muita kulkuvälineitä kuin metroa.
Suunnitteilla olevia muutoksia Espoon suunnan joukkoliikenteeseen 2015-2017
Huomenna kokoontuu Espoon kaupungin konsernijaosto (jonka jäsen olen). Asialistalla on HSL:n eli Helsingin seudun liikenteen toiminnan ja talouden suunnitelmia vuosille 2015-2017. Keskiverto espoolaista julkistenkäyttäjää kiinnostanee etenkin suunnoitellut muutokset joukkoliikenneyhteyksissä. Tässä ei käsitellä länsimetron tuomia muutoksia (niistä bloggasin sarjan kirjoituksia alkusyksystä), vaan niitä muita yhteyksiä.
Sitten asiaan. Käyn suunnitelman läpi kohta kohdalta. Sitaateissa on HSL:n papereissa mainittu, alla omaa pohdintaani.
Tiemaksulle on vaihtoehto
Runkolinja 560 Myyrmäestä Matinkylään, mutta milloin ja mitä reittiä?
Hurjat joukkoliikenneviikkoni jatkuvat. Olen blogannut 14 kirjoitusta Länsimetron liityntälinjoista, nyt seuraa pohdintaa huomenna linjattavasta runkolinjasta 560. Nyt pohditaan milloin sitä jatketaan Espoon puolelle, ja mitä reittiä.
Miten Länsimetro muuttaa Espoon joukkoliikenteen osa 14: Leppävaara
Bloggaan sarjan kirjoituksia siitä mitä muutoksia Espoon joukkoliikenteeseen on tulossa Länsimetron myötä. Nyt käyn läpi Leppävaaran tilannetta, viitaten etenkin parin kilometrin säteellä asemasta oleviin alueisiin. Espoon kaupunginhallituksen konsernijaosto linjaa Espoon kannan 22.9. Olen kyseisen konsernijaoston jäsen.
Miten Länsimetro muuttaa Espoon joukkoliikenteen osa 13: Westend ja Haukilahti
Bloggaan sarjan kirjoituksia siitä mitä muutoksia Espoon joukkoliikenteeseen on tulossa Länsimetron myötä. Nyt käyn läpi Westendin ja Haukilahden tilanteen. Espoon kaupunginhallituksen konsernijaosto linjaa Espoon kannan 22.9. Olen kyseisen konsernijaoston jäsen.
Miten Länsimetro muuttaa Espoon joukkoliikenteen osa 12: Saunalahti ja Tillinmäki
Bloggaan sarjan kirjoituksia siitä mitä muutoksia Espoon joukkoliikenteeseen on tulossa Länsimetron myötä. Nyt yhdistän puolittain keinotekoisesti Saunalahden ja Tillinmäen, sillä näillä alueilla on myös paljon yhteistä. Espoon kaupunginhallituksen konsernijaosto linjaa Espoon kannan 22.9. Olen kyseisen konsernijaoston jäsen.
Miten Länsimetro muuttaa Espoon joukkoliikenteen osa 11: Olari
Bloggaan sarjan kirjoituksia siitä mitä muutoksia Espoon joukkoliikenteeseen on tulossa Länsimetron myötä. Nyt käyn läpi mitä muutoksia on tulossa Olarin alueelle. Espoon kaupunginhallituksen konsernijaosto linjaa Espoon kannan 22.9. Olen kyseisen konsernijaoston jäsen.
Miten Länsimetro muuttaa Espoon joukkoliikenteen osa 10: Espoon keskus
Bloggaan sarjan kirjoituksia siitä mitä muutoksia Espoon joukkoliikenteeseen on tulossa Länsimetron myötä. Nyt käyn läpi mitä muutoksia on tulossa Espoon keskuksen alueelle. Espoon kaupunginhallituksen konsernijaosto linjaa Espoon kannan 22.9. Olen kyseisen konsernijaoston jäsen.
Miten Länsimetro muuttaa Espoon joukkoliikenteen osa 9: Latokaski ja Nöykkiö
Bloggaan sarjan kirjoituksia siitä mitä muutoksia Espoon joukkoliikenteeseen on tulossa Länsimetron myötä. Nyt käyn läpi Latokasken ja Nöykkiön tilannetta. Espoon kaupunginhallituksen konsernijaosto linjaa Espoon kannan 22.9. Olen kyseisen konsernijaoston jäsen.
Miten Länsimetro muuttaa Espoon joukkoliikenteen osa 8: Lippajärvi ja Järvenperä
Bloggaan sarjan kirjoituksia siitä mitä muutoksia Espoon joukkoliikenteeseen on tulossa Länsimetron myötä. Nyt vaellan taas pohjoisempaan Espooseen, Lippajärvelle ja Järvenperään. Espoon kaupunginhallituksen konsernijaosto linjaa Espoon kannan 22.9. Olen kyseisen konsernijaoston jäsen.
Länsimetron tulo vaikuttaa tosiaan myös pohjoisessa Espoossa, aina Järvenperässä asti. Kyse on vain yhdestä linjasta.
Miten Länsimetro muuttaa Espoon joukkoliikenteen osa 7: Tapiola, Niittykumpu sekä vähän Mankkaa
Bloggaan sarjan kirjoituksia siitä mitä muutoksia Espoon joukkoliikenteeseen on tulossa Länsimetron myötä. Seuraavaksi astun muutoksen ytimeen, Tapiolaan ja Niittykumpuun. Espoon kaupunginhallituksen konsernijaosto linjaa Espoon kannan 22.9. Olen kyseisen konsernijaoston jäsen.
Miten Länsimetro muuttaa Espoon joukkoliikenteen osa 6: Kauklahti
Bloggaan sarjan kirjoituksia siitä mitä muutoksia Espoon joukkoliikenteeseen on tulossa Länsimetron myötä. Seuraavaksi vaellan kauas länteen, Kauklahteen. Kauklahti on minulle kovin tuttu Espoon kolkka, opiskelin Kauklahdessa yläasteen ja lukion verran. Espoon kaupunginhallituksen konsernijaosto linjaa Espoon kannan 22.9. Olen kyseisen konsernijaoston jäsen.
Miten Länsimetro muuttaa Espoon joukkoliikenteen osa 5: Espoonlahti (eli Länsiväylän eteläpuoleinen alue)

Miten Länsimetro muuttaa Espoon joukkoliikenteen osa 4: Lähderanta, Laaksolahti, Viherlaakso ja Jupperi

Miten Länsimetro muuttaa Espoon joukkoliikenteen osa 3: Suurpelto ja Henttaa
Miten Länsimetro muuttaa Espoon joukkoliikenteen osa 2: Länsimetron liikennöinti
Bloggaan sarjan kirjoituksia siitä mitä muutoksia Espoon joukkoliikenteeseen on tulossa Länsimetron myötä. Nyt hyppään asian ytimeen, eli Länsimetron liikennöintiin. Länsimetro aloittaa liikennöintinsä alkuvuonna 2016. Espoon sisäisen bussiliikenteen lisäksi uusiksi menevät myös metron lähellä asuvien yhteydet Helsingin suuntaan.
Miten Länsimetro muuttaa Espoon joukkoliikenteen osa 1: Matinkylä
Bloggaan sarjan kirjoituksia siitä mitä muutoksia Espoon joukkoliikenteeseen on tulossa Länsimetron myötä. Ensimmäisenä esittelyssä Matinkylän tienoo, viitaten Länsiväylän eteläpuoliseen alueeseen. Espoon kaupunginhallituksen konsernijaosto linjaa Espoon kannan 22.9. Olen kyseisen konsernijaoston jäsen.
Turisteille selkeämmät bussiyhteydet Nuuksioon
Konsernijaostossa linjataan tulevien vuosien joukkoliikennettä - pohjaehdotuksessa nostettaisiin hintoja ja supistettaisiin tarjontaa
Huomisessa Espoon kaupungin konsernijaoston kokouksessa on ohjelmassa äärettömän merkittävä asia, lausunnon antaminen Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymän (HSL) toiminta- ja taloussuunnitelmaehdotuksesta vuosille 2015-2017. Ehdotus Espoon lausunnosta on monella tapaa voisiko sanoa joukkoliikennekielteinen.
Joukkoliikenneyhteyksiä Espoon aluekeskusten välille
Suorat yhteydet Helsinkiin muuttuvat Etelä-Espoon alueella vaihdollisiksi vuonna 2016, kun Länsimetro alkaa liikennöidä Matinkylään. HSL eli joukkoliikenteestä vastaava Helsingin seudun liikenne suunnittelee parhaillaan länsimetron liityntäliikennettä.
Yhteydet lähipalveluihin on turvattava
Länsimetron 2016 alkava liityntäliikenne: myös sisäinen liikenne huomioon
Ensi maanantaina Espoon kaupunginhallituksen konsernijaostossa käsitellään Helsingin seudun liikenteen (HSL) suunnitelmia liityntäliikenteen järjestämiseksi, kunhan Länsimetro aloittaa liikennöinnin vuonna 2016. Pikalukemalta suunnitelma vaikuttaa melko perusteelliselta, mutta lähtökohta vaikuttaa olleen vain liityntäliikenne. Vaikuttaa siltä kuin Espoon sisäinen liikenne olisi unohtunut.