Olet täällä
Kauklahti
Kauklahden historia, osa 3: Kauklahden koulujen historia
Espoon ensimmäisiä ruotsinkielisiä koulupiirejä oli Träskbyn koulupiiri, johon kuuluivat Järvikylä, Espoonkartano, Mankki, Niemis, Vuorela, Koskenmäki, Perinki, Mynttilä, Muulo, Åminne, Jupp sekä osia Kauklahden ja Kurttilan kylistä.
Espoon koulut: Kauklahden koulu
Kauklahden koulu on vajaan 400 oppilaan yläkoulu Espoon Kauklahdessa. Koulu on itselleni läheinen, kävin täällä aikoinani niin ylä-asteen kuin lukion.
Kadonnut Espoo: Kino Edison Kauklahdessa
Elokuvateatteri Kino Edison toimi Kauklahdessa vuoteen 1974 asti. Rakennus oli 1930-luvun lopulla valmistunut nuorisoseurantalo, joka muutettiin myöhemmin elokuvateatteriksi.
Espoon päiväkodit: Kylätalo Palttinan päiväkoti
Kylätalo Palttinan päiväkoti löytyy Kauklahdesta, hienosta kylätalosta.
Miten Länsimetron jatke muuttaa Espoon joukkoliikenteen osa 5: Saunalahti ja Kauklahti
Olen vuosien varrella kirjoittanut monia bloggauksia ja mielipidekirjoituksia Länsimetron liityntälinjoista sekä ollut mm. Espoon kaupunginhallituksen konsernijastossa päättämässä Espoon kannoista niihin. Nyt palaan saman teeman pariin, kun käsiteltävänä ovat ehdotukset Länsimetron jatkeen myötä tulevat muutokset Espoon bussiliikenteeseen.
Viidentenä otan tarkasteluun Saunalahden ja Kauklahden liikenteen. Historiallinen Kauklahti on minulle oikein läheinen - olen käynyt siellä yläasteen ja lukion ja pyörinyt lähettyvillä koko ikäni.
Finnsin kansanopisto, Espoo
Yksi Espoon hienoimmista, kokonaisuutena säilyneistä miljöistä, on Finnsin kansakoulun eli Finns folkhögskolanin alue. Kauklahden pohjoispuolelta löytyvä oppilaitoskokonaisuus on säilynyt samanlaisena runsaat sata vuotta.
Kadonnut Espoo: Pellon kansakoulu
Kuninkaantien varrella, Kauklahden ja Espoon keskuksen välissä, toimi vuodesta 1912 vuoteen 1958 Kauklahden suomenkielinen kansakoulu. Myöhemmin rakennuksessa toimi päiväsairaala ja päiväkoti. Kaunis rakennus paloi vuonna 2012.
Kadonnut Espoo: Björkhagenin tanssilava Kauklahdessa
Espoon Kauklahdessa, Lasilaaksossa Mankinjoen varrella, sijaitsi aikoinaan Björkhagenin tanssilava. Tanssipaikka oli 1970-luvulla etenkin alaikäisten suosiossa, ja siellä kävivät lähes kaikki suomalaiset suuruudet.
Palolampi ja Kauklahden kuntorata
Palolampi on oikein kaunis, pieni, kalliorantainen erämaajärvi Espoon Kauklahdessa. Lampea kiertää lyhyt kuntorata.
Espoon kartanot ja huvilat: Åminnen kartano
Åminnen kartano löytyy Espoon Kurttilasta. Åminnen tila mainitaan ensimmäisen kerran vuonna 1835, mutta tämä rakennus on 1900-luvun alusta, 1890-luvulla rakennuksen pihapiirissä toimi Espoon ensimmäisenä suomenkielisenä yksityisenä kansakouluna, Kauklahden asemalle on lyhyt kävelymatka.
Espoon kartanot ja huvilat: Jofsin kartano
Jofsin kartano löytyy Espoon Vanttilasta, kävelymatkan päästä Kauklahden asemalta. Kartano palvelee nykyään Espoon viherpalveluiden tukikohtana. Ilta-aurinko paistoi upeasti. Eikös olekin kaunista?
Kaupunkirata Kauklahteen on tarpeen pikaisesti
Länsiväylässä (14.8.) kerrottiin ruuhkaisista rantaradan junista. Etenkin nopeimmat junat ovat ruuhka-aikaan tupaten täynnä.
Lasihytin alueella on syytä säilyttää osia alueen teollisesta historiasta
Länsiväylässä (13.2.2019) kerrottiin Kauklahden aseman eteläpuolelle suunnitellusta Lasihytin alueesta. Asukkaita on tulossa 4000-5000. Sijainti on asuinalueelle mainio, juna-asema on vieressä, ja palveluita löytyy kävelymatkan päästä.
Alustavissa suunnitelmissa todetaan, että historiallisen Kauklahden Lasitehtaan isoa teollisuusrakennusta ei ole tarkoitus säilyttää, koska ”se on jo päässyt liian huonoon kuntoon.” Kaavoituksen vasta alkaessa ei kannata linjata asiaa näin vahvasti - on syytä selvittää, voisiko vaikka vain osan teollisuusrakennuksesta säilyttää. Se voi olla mahdotonta, mutta jos ei edes yritä, niin miten voisi löytää hyvän kompromissiin menneen ja tulevaisuuden välillä?
Espoon päiväkodit: Kauklahden päiväkoti
Kauklahden päiväkoti öytyy, noh, Espoon Kauklahdesta. Minulle tuttuja Espoon kulmia. Vaikken täälä ole lapsena ollutkaan, niin yläaste ja lukio tuli käytyä tuossa vieressä.
Kauklahden historia, osa 1
Kauklahden historia -kokonaisuudessa kerrotaan Kauklahden historiasta. Kuvat ovat pääosin 1970-luvulta tähän päivään.
Espoonlahden luonnonsuojelualue ja Fiskarsinmäki
Tervetuloa lapsuuden maisemiini. Opiskelin ylä-asteen ja lukion verran Kauklahdessa, ja melkoisen monta kertaa kierrettiin Lasilaakson perukoilla, Espoonlahden luonnonsuojeella. Ja mikä siinä, hieno paikka on kyseessä.
Suunnitteilla olevia muutoksia Espoon joukkoliikenteeseen 2016-2017
Länsimetron muuttaa joukkoliikennettä myös Espoon keskuksessa ja Kauklahdessa
Länsimetro aloittaa liikennöinnin elokuussa 2016. Samassa yhteydessä toteutetaan kenties Espoon historian suurin joukkoliikenneuudistus: metro korvaa Etelä-Espoon bussiyhteydet Helsinkiin, suuri määrä matkoja muuttuu vaihdolliseksi ja myös sisäinen liikenne menee uusiksi. Tulossa on merkittäviä muutoksia myös Espoon keskuksen ja Kauklahden joukkoliikenteeseen.
Miten Länsimetro muuttaa Espoon joukkoliikenteen osa 6: Kauklahti
Bloggaan sarjan kirjoituksia siitä mitä muutoksia Espoon joukkoliikenteeseen on tulossa Länsimetron myötä. Seuraavaksi vaellan kauas länteen, Kauklahteen. Kauklahti on minulle kovin tuttu Espoon kolkka, opiskelin Kauklahdessa yläasteen ja lukion verran. Espoon kaupunginhallituksen konsernijaosto linjaa Espoon kannan 22.9. Olen kyseisen konsernijaoston jäsen.
Länsimetron 2016 alkava liityntäliikenne: myös sisäinen liikenne huomioon
Ensi maanantaina Espoon kaupunginhallituksen konsernijaostossa käsitellään Helsingin seudun liikenteen (HSL) suunnitelmia liityntäliikenteen järjestämiseksi, kunhan Länsimetro aloittaa liikennöinnin vuonna 2016. Pikalukemalta suunnitelma vaikuttaa melko perusteelliselta, mutta lähtökohta vaikuttaa olleen vain liityntäliikenne. Vaikuttaa siltä kuin Espoon sisäinen liikenne olisi unohtunut.
Kauklahden historia, osa 2: Espoon kartano
Espoonkartanon perusti Kustaa Vaasa kuninkaankartanoksi 1556. Se muodostettiin yhdistämällä lähikylien tiloja, ja suurtilalla oli aluksi peltoa 30 hehtaaria ja metsää 1200 hehtaaria. Alueita oli myös nykyisen Kirkkonummen puolella.
Kauklahden lasitehdas, Espoo
Tervetuloa menneeseen aikaan. Kauklahden lasitehdas
toimi vuosina 1923–1952. Nykyään rakennuksessa toimii Kuusakoski Oy. Kuten kuvasta näkyy, junat menevät ihan vierestä.
”On rauhaa, muita lähellä ja lyhyet matkat”
Irja Kainulainen muutti alkukesästä Kauklahteen, Espoon ensimmäinen Elä ja asu -seniorikeskukseen. Laitoispaikkojen sijaan Espooseen rakennetaan seniorikeskuksia joissa ikäihmiset asuvat omissa asunnoissaan.
Kauklahden elä ja asu -seniorikeskus, Espoo
Kauklahden Elä ja asu -seniorikeskus on koti tällä hetkellä 74 asukkaalle. Neljä paikkaa on varattu omaishoidossa olevien ikäihmisten tilapäishoitoon. Edellisestä olen erityisen ylpeä, sillä kyseessä on oma ehdotukseni jonka tein aikoinaan sosiaali- ja terveyslautakunnassa (myös Länsiväylä 24.10.2009).
Espoon kirjastot: Kauklahden kirjasto
Kauklahden kirjasto on pieni mutta tyylikäs sivukirjasto läntisessä Espoossa.
Espoonkartano - museo vai kyläkeskus?
Uusissa kaavailuissa Espoonkartanon alueelle tulisi koteja noin 2500 asukaalle, ja kartanosta muodostuisi kyläkeskus kahviloineen ja artesaanikylineen. Kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaos käsitteli Espoonkartanon alueen yleisen tason suunnitelmia maanantaina 6.2. Asia jätettiin esityksestäni pöydälle, asiaan palataan huhtikuussa.
Espoon juna-asemat: Kauklahden asema
Kauklahden asema on yhdistelmä vanhaa ja uutta. Sata vuotta vanha asemarakennus sai seurakseen 1980-luvun lopun tyyliä edustavan alikulun.
Puolikuu neljällä perusvärillä
Vanttilassa sijaitseva Vanttilan koulu valmistui vajaat kaksi vuotta sitten syksyllä 2009. Koulun oppilaat ovat pääosin Vanttilasta eli radan eteläpuolisesta Kauklahdesta, sekä viereisestä Kurttilasta.
Ulkoilureitti Espoonjoen varteen
Espoonjoki syntyy Glims- ja Gloms-jokien yhtyessä. Joki virtaa läpi kauniin ja ainutlaatuisen kulttuurimaiseman. Valitettavasti maisemista ei pääse helposti nauttimaan, sillä joen varrella on kävelyteitä oikeastaan vain Espoon keskuksen tienoilla Tuomiokirkon kohdalla.
Kauklahden junayhteydet paranivat
Kauklahden junayhteydet Helsingin suuntaan tuplaantuivat, kun E-juna alkoi elokuussa liikennöidä Kauklahdesta, josta pääsee Helsingin suuntaan nyt neljästi tunnissa poislukien myöhäiset illat ja viikonloput.