Olet täällä
Keran hallit, Espoo
Keran hallit on jännä kokonaisuus keskellä Espoota. Entiseen logistiikkakeskukseen on kotiutunut lukuisa määrä kulttuuri- ja muita toimijoita. Tarjolla on urheilumahdollisuuksia kuten padelkenttiä ja kuntosali, kaupunkiviljelyä ja taidetta, panimo ja mehupuristamo sekä toistakymmentä muraalia. Tilaa Keran halleissa on 92 000 neliötä - vähän enemmän kuin kauppakeskus Jumbossa.
Pääsisäänkäynti on huomaamaton. Näissä tiloissa toimi aikoinaan Inex Partners. Käytännössä S-konsernien ruuista osa kiersi tätä kautta. Tuossa vasemmalla puolella on myös lounasravintola, jota en ole vielä testannut.
Kera on minulle läheinen alue. Asuin lähettyvillä teini-ikäisenä, lapsuuteni mummola oli radan toisella puolella ja isoisä oli 1950-luvulla töissä Keran tehtaalla. Olen myös rakentanut kokonaisuuden Keran historiasta.
Kun sisälle pääsee, tajuaa, että täällä on tilaa. Isosta hallista on lohkottu alueita, kuten tässä vasemmalla oleva alue kuntosalille.
Halleilta löytyy kahdeksan padelkenttää. Padel on lajina jossain squashin ja tenniksen välimaastossa. En ole kokeillut kuin lyhyesti, kivalta vaikutti.
Tilaa täällä riittää.
Kesällä 2020 täällä oli omatoimikirppis aina parin viikon välein lauantaina. Kauniilla säällä ulkona, sateen aikaan sisällä. Epidemia-aikaan kirpputorit ovat minua vähän epäilyttäneet, mutta täällä on kyllä tilaa enemmän kuin kirppareilla yleensä.
Uloskäyntejä riittää. Tässä uloskäynti 607. Ei noita uloskäyntejä nyt ehkä ihan satoja ole, mutta paljon kuitenkin. Tuohon on rekka aikoinaan peruuttanut, ja siitä sitten on tavara lähtenyt maailmalle.
Frisbeegolfrata, mutta sisällä. Tästä näkyy hyvin, miten halleista voi rajata tiloja vaikka mille aktiviteetille.
Ju-jutsua.
Toimintaa pyörittää Kera-kollektiivi. Tässä on muuten myös ensimakua muraaleista, joita on alueella toistakymmentä. Muutamat sisällä, suurin osa ulkona.
Keran hallien muraalit
Ulkona on runsain mitoin muraaleja, sekä kaupunkiviljelyä.
Eikä tässä vielä kaikki. Päähallin lisäksi täältä löytyy "pienempiä" halleja, joissa toimii muun muassa mehupuristamo.
Sekä panimo, josta voi ostaa paikallista Kera-olutta.
Myös tyhjää tilaa olisi tarjolla.
Tänne on helppo päästä. Keran juna-asemalle on muutaman minuutin kävelymatka, ja junalla pääsee Helsinkiin 17 minuutissa. Myös busseja menee vierestä, ja parkkipaikkoja riittää.
Lisää verkossa
- Keran hallit. Tietoa alueen toimijoista ja tapahtumista.
- Keran historia. Allekirjoittaneen kokonaisuus Keran alueen ja teollisuuden historista.