Turisteille selkeämmät bussiyhteydet Nuuksioon

(Länsiväylä 30.8.2014)
Nuuksio on monella tapaa ainutlaatuinen kansallispuisto. Upean luonnon keskelle pääsee julkisella liikenteellä, ja patikoimassa voi käydä vaikkapa vain iltapäiväretkellä.
 
Nuuksio on turistien ja muualta Suomeen esimerkiksi opiskelemaan tulleiden suosiossa. Joukkoliikenneyhteyksien selkeydessä on parannettavaa - itse neuvon lähes aina Nuuksioon matkatessani missä kannattaa jäädä pois ja minne mennä. 
 
Nuuksion saavutettavuutta julkisilla kulkuvälineillä voisi parantaa muutamin helpoin keinoin. 
 
Kaikissa linjan 85 reittiä ajavissa busseissa olisi syytä olla aina kartta Nuuksiosta ja johon olisi merkitty myös bussipysäkit. Nyt osassa buseista kartta on, keskioven yläpuolella, joten karttaa ei huomaa kuin vasta bussista poistuessaan. Busseihin voisi lisätä myös joko Helsingin ratikoiden tyylisen näyttötaulun tai suuren maailman malliset kuulutukset. 
 
Haltian ja Haukkalammentien pysäkit tarvitsee saada erottumaan selkeästi, nykyisellään moni ei oivalla jäädä niillä pois ellei asiasta erikseen vihjaa. Haukkalammentien pysäkin yhteyteen on syytä tehdä kunnollinen katos, jonka yhteydessä voisi olla luonnonpuiston infotaulu karttoineen. Myös Haukkalammentien alun viitoitusta olisi syytä parantaa. Nykyisellään pysäkillä ei ole edes kunnos levennystä, talvisaikaan poistuminen bussin kyydistä tapahtuu suoraan lumikinokseen.
 
Espoon keskuksessa Espoon asemalla olevan bussin 85 lähtölaiturin yhteyteen tulisi lisätä infotaulu Nuuksiosta - vähintään kartan ja bussireitit sekä -aikataulut. Vielä modernimpi ratkaisu olisi höystää infopistettä näytöllä jossa voitaisiin kertoa myös ajankohtaisista tapahtumista.
 
Nuuksioon ja Sipoonkorpeen vievien bussilinjojen yhteydessä voisi käyttää esimerkiksi kuusi-symbolia samaan malliin kuin lentokentälle vievissä busseissa on aina lentokone-symboli. 
 
Nuuksio on pääkaupunkiseudun luontomatkailun helmi. Joukkoliikenneyhteyksien selkeyttäminen palvelisi niin kauempaa kuin lähempää saapuvia matkailijoita. Ideaalitilanteessa yksityisautoilu esimerkiksi Haltiaan voisi vähentyä nykyisestä, kun varsin hyvin toimivia bussiyhteyksiä osattaisiin käyttää paremmin. 
 
Tony Hagerlund
Espoon kaupunginhallituksen varajäsen (vihr)


Aihetta sivuten aiemmin:
> Julkisilla Nuuksion luontokeskukseen (Helsingin Sanomat 20.8.2014)

 

Kommentit

Olin juuri äskettäin lähettänyt pyynnön bussikatoksesta HSL:ään. Vastaus oli, että asia kuuluu ELY-keskukselle ja että  pysäkillä on 19 nousijaa arkivuorokaudessa. Ei ole todennäköistä lyhyellä aikavälillä, että tienpitäjä asentaa katoksen pysäkille. 

Viikonloppuisin käyttö on mielestäni vilkasta, mutta sitähän ei näköjään lasketa. Partioilaisten majalta ja Lärkanista tulee lapsi- ja aikuisryhmiä, turistit vaeltavat sinne Haukkalammelta. Osa vuoroista on täynnä, osa lähes tyhjiä.

Vuoroväli on keskimäärin yli tunnin, vuoroja jää väliin mm. kehnojen bussien vuoksi. Aikataulut ovat monimutkaiset, voisi ne vuodenajan mukaiset vaihtelut selkeämminkin esittää. Pysäkillä ei ole aikatauluja (laitoimme itse vähän selkiytetyn ja laminoidun version sinne roikkumaan). Eihän tuo kaikki houkuttele julkisten käyttämiseen. 

Mietin olisiko mahdollista esim. Nuuksio-seuran ja Metsähallituksen yhteistyönä rakentaa katos vaikkapa puusta, ei sinne kallista lasihäkkyrää mainoksineen kaivatakaan. Saapumispysäkille riittäisi kunnon levennys, itse olen kerran juuttunut keväiseen lumipenkkaan, joka oli alta pelkkää märkää mössöä. Jalka ei siitä irronnut ennen kuin sain sen ujutettua pois kengästä. Kehnomminkin olisi voinut käydä, jos kenkä ei olisi irronnut.

Oli hienoa nähdä mielipidekirjoituksesi samoista asioista..

Lobbasin keväällä samoja ideoitani Espoon matkailun suuntaan (konsernijaosto ohjaa tytäryhteisöjä, keväällä oli katsaus Espoon matkailuun). Siellä vastaanotto oli positiivinen, mutten tiedä onko asia edennyt.

Olen itsekin ottanut joskus vuosi sitten yhteyttä noista pysäkki-kuvioista. Ehdotin myös "tie päättyy" -kylttiä Brobackan tienoille, sillä muutamat navigaattorit väittävät että tuolta pääsee lävitse. Lopputulema oli aika epäselvä vastuutus, jossa vielä koettiin ettei asiakaan ole ajankohtainen.

Minua hämää tässä keskustelussa se että "lähtöpistettä Nuuksioon" tarkastellaan bussipysäkkinä. Onhan se paljon muutakin. Tässä on se ero - me tarkastelemme asiaa turistien lähtöpisteenä, ELY-keskus paikkana josta noustaan bussiin.

Suosittelisin että vinkkaa tuosta ikatos-deastasi Nuuksio-seuralle. Pienimuotoinenkin toteutus olisi parempi kuin ei mitään.

Olen itse ottanut tavaksi reklamoida linjan 85 väliin jäävistä vuoroista (erityisen hankalaa, koska ei ole muutakaan vaihtoehtoa) sekä myöhästymisistä. Osin tuo on myös sopimuksennoudattamisasia - jos jokin vuoroväli on sovittu, sen mukaan pitäisi toimia.

Mutta jos jotain huonoa niin jotain hyvääkin. Nupurinkallion rakentamisen myötä linja 85 on lähivuosina tarkastelussa. On mahdollista että reitti koukkaisi "ylimääräisen mutkan" Nupurinkallion kautta, mutta vastaparina vuoroväli voisi tihentyä. Eli ainakin oman tulkintani mukaan varsin positiivinen suunta.

 

Linjan 85 palvelu on nykyään tosi luokatonta. Kuljettajien vaihtuvuus on niin suurta, että hyvä kun osaavat edes reittiä. Kukaan ei osaa neuvoa yhtään mitään, eikä välttämättä edes suomea.

Linjan 85 bussit ovat myös todella surkeassa kunnossa. Öljyä valuu, varmaan pääkaupunkiseudun huonoimmat bussit ajaa kansallispuistoon. HSL:ää tämä asia ei taida kiinnostaa?

Valitettavasti olen aika lailla samoilla linjoilla: linjan 85 bussit ovat usein vanhimpia mitä varikolta saa ulos ajettua. Tämä johtaa myös siihen, että perumisia ja myöhästymisiä tulee. Etenkin kun vuoroväli on harva, niin vuorojen peruutukset ovat Nuuksion suunnassa hyvin ikävä asia.

Rajaa sisältöä

Esim. 3.2024