Kuvituskuva: Tony Hagerlund

Käyttäjän Tony Hagerlund blogi

Espoo - Helsingin seudun ahkerin vuokratalojen rakentaja

Intomielisenä espoolaisena minua on usein piikitelty siitä, että Espoo ei rakentaisi sosiaalista asuntotuotantoa eikä vuokra-asuntoja. Tämä “totuus” tulee usein vastaan myös lehtien sivuilla. Samaan aikaan etenkin Espoon kaupungin virkamiehet ovat todenneet, että Espoo rakentaa eniten sosiaalista asuntotuotantoa.

Haluan päättää ihan itse

Viikonvaihteessa vihreät asettivat puoluekokouksessa tavoitteeksi, että Suomessa sallittaisiin eutanasia. Reaktio on ollut vahva. Netti on pullollaan kirjoituksia vihreiden tappopartioista, ikäihmistenlopetussuunnitelmista, poliittista irtopisteidenkeruuta ja kaikenlaisesta muuta joka ei liity mitenkään siihen mitä vihreät tavoitteekseen asettivat.

Saman tien jäävi?

Helsingin Sanomat uutisoi tänään (9.5.2012) kaupunkisuunnittelun kannalta keskeisten poliitikkojen osallistumisesta HOK-Elannon vaaleihin. Kritiikkiä on herättänyt etenkin kaupunkisuunnittelussa tai kaupunginhallituksessa olevien osallistuminen HOK-Elannon toimintaan, edellämainitut kun kaavoittavat kauppapaikkoja ja jälkimmäiset sopivat niiden toteutuksesta.

Miten kehittää asukasfoorumeita?

Runsas kolme vuotta sitten alueneuvottelukunnat korvattiin asukasfoorumeillä. Asukasfoorumitoimintaa on Espoon seitsemällä suuralueella. Asukasfoorumit ovat avoimia tilaisuuksia, joihin kuka tahansa toiminnasta kiinnostunut voi osallistua. Tilaisuuksia
järjestävät alueelliset työryhmät.

Espoonkartano - museo vai kyläkeskus?

Uusissa kaavailuissa Espoonkartanon alueelle tulisi koteja noin 2500 asukaalle, ja kartanosta muodostuisi kyläkeskus kahviloineen ja artesaanikylineen. Kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaos käsitteli Espoonkartanon alueen yleisen tason suunnitelmia maanantaina 6.2. Asia jätettiin esityksestäni pöydälle, asiaan palataan huhtikuussa.

Miten niin työ ja vapaa-aika sekoittuvat?

Aika usein kuulee sanottavan, että työ ja vapaa-aika sekoittuvat. Ennen vapaa-aika oli vapaa-aikaa ja työaika oli työaikaa. Tuo pitää varmaan paikkansa, mutta vain, jos tarkastelee asiaa varsin suppeasti.

Vapaa-ajan idea on runsaat parisataa vuotta vanha. Teollistuminen alkoi, tehtaissa tarvittiin työvoimaa. Työnantaja osti sovitun määrän työaikaa. Työ erosi muusta elämästä, vapaa-ajalla ei voinut tehdä työasioita vaikka kuinka olisi halunnut.

Espoon sairaala Jorvin kupeeseen

Ensi maanantaina kaupunginhallitus käsittelee Espoon sairaalan sijaintia. Espoon sairaalaa suunniteltiin Puolarmetsään, ja syntyi komea Orkideaksi kutsuttu konsepti.

Viime syksynä virkamiespuolelta pyydettiin lupaa keskeyttää suunnittelu siksi ajaksi, että voidaan selvittää kannattaisiko sairaala sittenkin rakentaa Jorvin yhteyteen.

Espoon sairaala Jorviin vai Puolarmetsään?

Huomisessa kaupunginhallitukssa käsitellään lähivuosina rakennettavan kuntoutukseen keskittyvän Espoon sairaalan sijaintia. Virkamiehet esittävät, että seuraavien kahden, kolmen kuukauden ajan keskitytään selvittämään kannattaisiko sairaala sijoittaa Puolarmetsän sijaan Jorvin sairaalan yhteyteen.

Ikea, sisähuvipuisto ja vesipuisto keskelle Leppävaaraa?

Tulevan maanantain kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaoksen kokouksessa käsitellään Espoon Leppävaaraan niin sanottua Super Life Lab -kokonaisuutta. Rantaradan eteläpuolelle, Kehä ykkösen itäpuolelle suunnitellaan uutta “elämysostoskeskusta”.

Selkeyttäisikö pääkaupunkiseudun kuntaliitos maankäytön suunnittelua?

Monet uskovat, että pääkaupunkiseudun kuntaliitos selkeyttäisi maankäytön suunnittelua ja estäisi yhdyskuntarakenteen leviämistä. Niin se varmaan olisikin, mutta vain jos mukana olisivat kaikki Helsingin seudun 14 kuntaa. Ainoastaan Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten kuntaliitos ei asiaan vaikuttaisi.

Minkä kunnan palvelutaso pääkaupunkiseudulle tulisi valita?

Yksi pääkaupunkiseudun kuntaliitoskeskustelussa sivuun jäänyt asia on palvelutaso. Oikeastaan tähän tulisi kiinnittää eniten huomiota. Asukkaita kiinnostavat päiväkodit, kirjastot, koulut ja julkinen liikenne, eivät hallintomallit.

Mitä pääkaupunkiseudulla kannattaisi tehdä?

Lähiviikkoina bloggaan sarjan kirjoituksia jotka käsittelevät pääkaupunkiseudun tilannetta: kannattaako pitäytyä nykytilanteessa, tehdä “perinteinen” kuntaliitos vai rakentaa seutuhallinto?

Käsiteltäviä asioita on ihan liikaa yhteen kirjoitukseen, joten sarjasta tullee noin kymmenosainen.

Kaikki eivät asu metroasemien vieressä

Huomisessa (22.8.2011) Espoon kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaoksen kokouksessa käydään läpi länsimetron tämän hetken tilanne. Asiasta en vielä osaa sanoa tätä enempää - esityslistassa lukee että käydään läpi länsimetron tämän hetken tilanne...

Lehtitietojen mukaan länsimetron toteutuksessa edetään hyvä tahtia, mutta aikataulussa pysyminen tekee silti tiukkaa.

Kotitalousvähennys pienenee - ja hyvä niin

Kotitalousvähennyksen yläraja tiputetaan 3000 eurosta 2000 euroon. Lisäksi korvattava osuus työkuluista laskee 60 prosentista 45 prosenttiin. Jatkossa esimerkiksi kotiaan remontoiva ei saa enää niin paljoa verovähennyksiä kuin ennen.

Poliitikkoja kritisoidaan siitä, että halutaan vain tuhlata lisää, eikä sanota mistä voisi säästää. Nyt sanon. Kotitalousvähennuksestä kannattaa leikata. Hyvä hyvä!

Pitkän projektin välipysäkki

Olen aina pitänyt siirtolapuutarhoista. Helsingin ja muiden suomalaisten kaupunkien vanhat siirtolapuutarha-alueet ovat kuin pieniä keitaita tiiviin kaupungin keskellä. Lisäksi alueet suorastaan henkivät yhdessä tekemistä ja yhteisöllisyyttä.

Kahdella ehdokkaalta kolmesta ei tuoteselostetta

Hetki sitten päättyivät YLEn tv-uutiset, jossa kerrottiin muun muassa kuinka suuri osuus ehdokkaista on jättänyt vaalirahailmoituksen etukäteen. Uutisissa ei jostain syystä näytetty millaisia ovat puolueiden väliset erot.

Maksetaanko kilometreistä, liikennevälineestä, vyöhykkeistä vai kunnanrajoista?

Helsingin seudun liikenne HSL on tehnyt luonnoksen pääkaupunkiseudun joukkoliikenteen vyöhykemallista ja hinnoittelusta. Luonnos on lausuntokierroksella alueen kunnilla. Tänä iltana 24.2. Espoon vihreät järjestävät kaikille avoimen vyöhykemallia käsittelevän tilaisuuden Ison Omenan kirjastossa, alkaen kello 18.30.

Kuntaliitos, seutuhallinto vai lisää yhteistyötä?

Pääkaupunkiseudun poliittinen vuosi käynnistyy toden teolla ensi maanantaina, kun Helsingin seudun 14 kunnan valtuutetut tapaavat Vantaan Energia Areenalla. Illan aikana tutustutaan kaksiportaisen seutuhallinnon selvityksiin.

Pääkaupunkiseudun tulevaisuus on tulevien eduskuntavaalien kuuma peruna. Pitäisikö alueen kuntien liittyä yhteen, rakentaa yhteinen seutuhallinto vai tehdä nykyistä enemmän yhteistyötä? Vaihtoehtoja on oikeastaan kolme.

(1) Perinteinen kuntaliitos, jossa Helsinki, Espoo, Vantaa ja Kauniainen muodostaisivat uuden Helsingin kaupungin.

Lisää raiteita

Ensi tiistaina Espoon kaupunginhallitus kommentoi Helsingin seudun liikenteelle ns. HJL 2011 -lausuntoa.

Nyt laitetaan järjestykseen Helsingin seudun suuria liikennehankkeita: tehdäänkö kaupunkiradan jatko Espoon keskukseen nyt vai kymmenen vuoden kuluttua, ja ennen vai jälkeen itämetroa? Kaupunginhallitus edustaa tässä kohden Espoon kaupungin näkemystä.

Sivut

Rajaa sisältöä

Esim. 6.2025