Olet täällä
Do not remove or your site will get broken
Tasa-arvoon on vielä matkaa
Sukupuolten välinen epätasa-arvo on edelleen olemassa. Naisten euro on edelleen jossain 80 sentin tienoilla.
Kaupungintalon tulevaisuus auki
Vuonna 1971 valmistuneen Espoon kaupungintalon tulevaisuutta pohditaan. Nyt jo tiedetään että rakennukselle täytyy suorittaa mittava peruskorjaus, sekä luultavasti myös laajennus. Samassa yhteydessä on pohdittu rakennuksen kokonaan purkamista. Tilalle rakennettaisiin uusi kaupungintalo ja mahdollisesti myös asuntoja.
Luontokeskus Nuuksioon
Uutta luontokeskusta suunnitellaan Nuuksion järviylängölle, Solvallan urheiluopiston yhteyteen. Luontokeskus avattanee yleisölle vuonna 2010. Luontokeskuksen paikkaa on pohdittu pitkään, ja tänä syksynä sijaintipaikaksi varmistui Solvalla.
Nuuksion järviylänkö on pääkaupunkiseudun tärkeimpiä luonto- ja virkistysalueita. Alueella käy vuosittain 500 000 luonnossa liikkujaa, jotka ovat pääosin pääkaupunkiseudulta, mutta myös muualta Uudeltamaalta. Nuuksion kansallispuistossa käyntejä on vuosittain 100 000. Kansallispuisto perustettiin vuonna 1994 ja sen pinta-ala on tällä hetkellä noin 45 km2.
Ei tässä mitään pääministerivaaleja käydä
Medioissa aletaan, jälleen kerran, spekuloida pääministerivaaleista. Kummaa, koska ei tässä mitään pääministerivaaleja käydä.
Tue kampanjaa!
Voit tukea kampanjaani tukiryhmään osallistumisen lisäksi rahallisesti. Jokaisen lahjoituksina saamani sentin luonnollisesti sijoitan vaalikampanjaan.
Tili: 800019-68819
Viitenumero: 20070 40870
Valitut ja varalle päässeet ilmoittavat vaalirahoituksensa. Vaalilaki edellyttää, että yli 1700 euron lahjoitusten ilmoittamista. Vihreät ovat sopineet ilmoitusrajaksi 1000 euroa.
Itsenäisyydestä ja mielipiteenvapaudesta
Monien tuttavieni vanhemmat tai isovanhemmat ovat olleet sotimassa. Itse olen sitä sukupolvea, jonka isoisät olivat liian nuoria rintamalle. Toinen ukeistani tosin oli jatkosodan viime viikkojen täydennysmiehiä.
Perustulolla työtä ja hyvinvointia
Vihreät repäisivät viikonloppuna ja asettivat yhdeksi vaaliteemakseen perustulon. Rohkea veto. Kun haluaa saada aikaa jotain uutta, pitää ajatella ja tehdä asioita eri tavalla kuin aiemmin. Monilla puolueilla ei ole tarjota vaihtoehtoja, meillä on.
Hyvät pahat optiot
Eräs ystäväni totesi Alkon johdolle suunnatuista avokätisistä optioista: "hei kuinka vaikeaa on myydä suomalaisille viinaa?" Hän osui naulan kantaan, vaikka keskustalainen onkin. Tuleeko valtion yhtiön maksaa miljoonia siitä, että ei epäonnistuta asiassa jossa ei voi epäonnistua? Voisiko valtion varallisuutta käyttää muuhunkin kuin kaivon täyttämiseen?
Paikallislehtien rikosuutisointi
Ohessa on sekä tiedote paikallislehtien rikosuutisoinnista, että liitetiedostona kyseinen pro gradu -työ.
Espoon kaupunginosat: Kuitinmäki
Satuin Espoon Kuitinmäkeen aurinkoisena lauantaina syyskuussa 2006. Kamerakin sattui olemaan mukana.
Sota ja siviilit
Viime aikoina lehdissä on ollut esille kymmeniä vuosia salattuja kuvia sota-ajoilta. Surullisia kuvia, kuten sotakuvat aina. Itseäni ovat surettaneet eniten kuvat desanttien tappamista lapsista.
Hyvä kansanedustaja hoitaa työnsä
Aamutelevisiossa keskusteltiin isojen puolueiden hingusta muuttaa kansanedustajien läsnäolon seuraamista. Kerrankin ovat oikeassa, nykyinen systeemi on surkea.
Suomessa ei ole yleistä asevelvollisuutta
Suoritin asepalvelukseni vuonna 1995. Ennen kotiutumista minulle sanottiin, että 3-5 vuoden kuluttua kutsutaan kertausharjoituksiin. Siitä on nyt yli yksitoista vuotta. Ei ole kutsua kuulunut.
Lahti – Helsinki 48 minuuttia
Matkustin tänään Lahdesta Helsinkiin, Pendolinolla uutta oikorataa. Lahdesta Helsinkiin matka-aika oli 48 minuuttia, Pasilaan vielä vähän vähemmän. Ja vaikka oli pakkasta, juna ei hajonnut.
Liity tukiryhmään!
Mukana vaalityössä voi olla monella tavalla. Voit osallistua tukiryhmän kokouksiin, ideoida ja suunnitella. Tai voit tulla mukaan seisomaan torin laidalle ja juttelemaan ihmisille.
Vaalien alla voit luukuttaa mainoksia. Voit myös linkittää kotisivuni sivuillesi, tai osallistua blogin keskusteluihin.
Olen kiitollinen avusta jota olen saanut, ja jota tulen saamaan. Politiikkaa ei voi tehdä yksin. Politiikka on myös hauskempaa porukalla. Ota yhteyttä.
Tuo kampanjaa
Voit lahjoittaa rahaa kampanjaani. Tästä on lisää tietoa kohdassa tue kampanjaa.
Toimeentulon hakeminen hankalaa masentuneille
Mielenterveysongelmaisilla ja etenkin masentuneilla on ongelmia saada toimeentulotukea, ainakin pääkaupunkiseudulla. Tukijärjestelmämme ei huomioi henkiseen puoleen liittyviä ongelmia. Näin on ainakin Espoossa, mutta tietojeni mukaan myös muualla Suomessa.
Helsingin saaristo: Sumuinen Suomenlinna
Suomenlinna sijaitsee Helsinginniemen ulkopuolella. 250-vuotisen linnoituksen ohessa saaret ovat koti sadoille Helsinkiläisille. Jos vapaasti saisin valita missä asua saisin ja pitäisi muuttaa pois rakkaasta Espoosta, Suomenlinna olisi listalla korkealla.
Perustulolla turvataan hyvinvointi
Suomalaisen sosiaaliturvajärjestelmän suurin ongelma on se, että ihmiset luokitellaan joko työssäkäyviksi tai työttömiksi. Oletus on, että työssäkäyvä on vakituisessa täysiaikaisessa työsuhteessa ja tulee toimeen palkallaan. Työelämän ulkopuolella olevan taas oletetaan kaipaavan vahvasti tukea.
Maj Karma ja muuta kummallista
Kävin eilen Maj Karman keikalla. Ei kuulu suosikkeihini, ystävä pyysi mukaan. Ihan oli kivaa, ja erilaista.
Minulla on lahjakkuus. Osaan ajatella yhteiskunnallisia asioita missä tahansa. Myös Tavastialla perjantain ja lauantaina välisenä yönä.
Onko poliitikoilla yksityisyydensuojaa?
Pääministeri Matti Vanhanen (kesk) kunnostautui kieltämällä ministereitä kommentoimasta STT:n kyselyyn. Häkellyttävää, sanoisin.
Turun vanha vankila "Kakola", Turku
Kävin lokakuisena lauantaina tutustumassa Turun vankilaan, myös Kakolana tunnettuun paikkaan.
Vastuullista sosiaalipolitiikkaa
Vankeinhoidon ongelmat tulee ratkaista. Vankilat ovat pullollaan ja henkilökuntaa liian vähän. Muserramme
Asuntomessut muuttivat Kauklahden ilmettä
Espoon asuntomessut keräsivät heinä-elokuussa Kauklahteen 174 305 messuvierasta. Vanhan Kauklahden kyläraitin viereen nousi 13 hehtaarin asuntomessualue: uusia asuntoja alueella on 263, joista messunäyttelykohteita oli kaikkiaan 58.
Asuntomessualueen yleisilme on tiivis ja värikäs. Rakennusten julkisivuissa on käytetty rohkeasti värejä. Alueen tontit ovat verrattaen pieniä mutta tiiviin ja tehokkaan massoittelun ansiosta kodeille on kuitenkin saatu kohtuullisen kokoiset pihat.
Verkossa kehitetään Espoon keskusta
Torstaina 5.10. avattiin virallisesti Espoon keskuksen kehittämisfoorumi, internetissä toimiva verkkosivusto. Julkistamistilaisuus oli Kuninkaantien lukion auditoriossa, jossa Kehittämisfoorumia esiteltiin paikalla olleille asukkaille, yhdistysten ja kaupungin edustajille sekä muille alueellisille toimijoille. Kehittämisfoorumi löytyy osoitteesta www.espoonkeskus.fi.
Parasta kriminaalipolitiikkaa on toimiva sosiaalipolitiikka
Kävin viikonvaihteessa vihreiden kriminaalipoliittisen työryhmän kanssa Kakolassa, siis Turun vankilassa. Eivät ole olosuhteet häävejä, pieniä sellejä täynnä porukkaa, ja liian vähän vartijoita.
Liity tukiryhmään
Jos haluat liittyä tukijoukkoihin, ota yhteyttä. Politiikkaa ei voi eikä tule tehdä yksin.
Kokoelma lehtikuviani
Tähän olen kerännyt muutamia eri lehdissä julkaistuja valokuvia.
Lehtivihreä 2/2006, lokakuu, kansikuva
Kaivopuisto, Helsinki
Kylmänä pakkaspäivänä helmikuussa 2006 kävimme perheen kanssa retkellä Helsingin Kaivopuistossa. Kaivopuistossa tulee käytyä usein, tosin useimmiten kesällä. Harvemmin yli 20 asteen pakkasessa.
Tietullit puhdistaisivat ilmaa ja tekisivät liikenteen sujuvammaksi
Pääkaupunkiseudulla on ongelma: ilmanlaatu ei ole hyvä, liikenne aiheuttaa meteliä ja ruuhkat hankaloittavat liikkumista. Ruuhkassa istumiseen menee aikaa, ja liikenteen päästöt ovat haitallista terveydelle.
Sivut
- « ensimmäinen
- ‹ edellinen
- …
- 49
- 50
- 51
- 52
- 53
- 54
- 55
- 56
- 57
- seuraava ›
- viimeinen »