Kadonnut Espoo: Kirstin tila

Kirstin tila noin vuonna 1909

Kirstin tila oli yksi Espoon keskuksen alueen viidesta kantatilasta. Tila löytyi Espoon Suvelasta. Nykyisin tilan alueella sijaitsee Kirstinharju, ja sen varrella olevat kerrostalot. Tämä on Espoon kaupunginmuseon kuva, kenties vuodelta 1909. Espoon keskuksesta tosin kukaan ei satoja vuosia sitten puhunut, kyse oli Södrikin kylästä.

Kirstin tila noin vuonna 1900

Tässä on Espoon kaupunginmuseon kuva noin vuodelta 1900. Tie vie ylös nykyiselle Kirstinharjulle. Mäen päällä näkyy yksikerroksinen päärakennus, ja oikealla tuo edellisessäkin kuvassa ollut lato. Tämä kuva on mäen toiselta puolelta verrattuna edelliseen kuvaan, eli ensimmäisessä näkyi päärakennus takaa ja tässä edestä.

Uusi päärakennus rakennettiin vuonna 1914. 

Espoon sivuilla lukee seuraavaa: "Tila tuli Segersvenin suvulle vuonna 1897. Se oli laajuudeltaan 80 hehtaaria, josta puolet viljeltyä. Hevosia tilalla oli 6 ja nautoja parhaimmillaan 18. Maita luovutettiin 1940-luvulla rintamamiestonteiksi ja vuonna 1965 suku möi loput 68 hehtaaria Espoon kauppalalle."

Tila siirtyi Espoon kirkon vierestä noin kilometrin päähän Kirstinharjulle isojaon aikana 1769. Vanhasta Södrikin kylästä löytyy lisää tietoa Esbo Hembygdföreningin sivuilla.

Kirsti ja Björkbackan rakennuksia

Tässä samaiset lapset ja samainen vuosi: "Kirsti ja Björkbackan rakennuksia." Tämä on asia johon minun pitää vielä perehtyä. Minun mielestäni Björkbacka löytyy Tuomarilan Kulovalkeasta, yli kilometrin päästä Kirstin tilasta. Ja se rakennettiin 1912 eli nöiden kuvien ottamisen jälkeen. Onkohan mahdollista, että Björkbacka on ollut tontti tai pieni tila jo aiemmin, ja uusi huvila on tehty kauemmas Kirstistä?

Kirstin tila kartalla

Espoon keskuksen alua 1889

Tässä on kartta noin vuodelta 1889 (vanhatkartat.fi). Kuvassa näkyvät kaikki viisi Espoon keskuksen kantatilaa. Kirstin tila on alareunassa, Kirstinharjun länsireunassa, harjun länsipään korkeimmalla kohdalla.

Espoon keskus 1939

Sitten hyppy vuoteen 1939. Espoon keskukseen on tullut paljon uusia taloja ja saha, ja ylipäätänsäkin radan eteläpuolelle on tullut paljon uutta. Kirstin tila on siellä missä ennenkin, mutta sen ympärille on tullut (tai on karttoihin merkitty() muutamia taloja tai pientiloja.

Kirstin tila on kahden reitin varrella. Vasemmalta tulee raitti Kiltakallion kautta. Tuo on lähess sama linja kuin nykyisellä Kiltaraitilla. Kirstin tilalta pohjoiseen kulkee Kirstinraittia alas mennyt tie, joka on nykyään kevyen liikenteen väylä Vanha Kirstintie.

Kirstin tila 1961.

Vuonna 1961 Kiltaraitti ei enää palvelut tienä, vaan Vanha Kirstintie oli reitti Suvelasta radan varteen. Kirstin tila löytyy edelleen paikoiltaan, vaikkakaan enää tilaa ei mainita kartassa.

Suvela 1975.

Sitten hypätään vuoteen 1975. Kirstin tila on purettu, ja Kirstinharjun lounaisreunaan on jo rakennettu uusia kerrostaloja. Tähän aikaan pääsee kiinni kokonaisuudessani Suvela 1970- ja 80-luvuilla.

Myös tielinja on muuttunut Kirsinharjun päässä. Sen sijaan, että raitti jatkuisi etelään Kirstinharjua myötäillen, kääntyy Kirstinmäki-niminen tie jyrkästi kaakkoon. Samoin tie koukkaa lähemmäs rinnettä.

Kirstin tila 1950- ja 60-luvuilla

Kirstin tila 1967.

Tässä on Jan Backmanin hieno kuva vuodelta 1967. Kirstin tila on oikealla mäellä, edessä on lehmihaka ja kuvasta oikealla olisi varmaan sitten navetta. Kuvassa on vuonna 1914 vamistunut uusi päärakennus. Tie kulki tämän päärakennuksen edestä vasemmalta oikealla. Veikkaan, että tämä kuva on otettu noin Kirstinharju 7:n parkkipaikan paikalta, läheltä Kirstintietä. Tästä saa vielä kivan ennen-jälkeen -kuvaparin.

Kirstin tilan lehmihaka 1966.

Tässä on tuntemattoman kuvaajan upea kuva Kirstin tilan lehmihaasta vuodelta 1966. Näyttäisi, että on jo syksyä ilmassa. Epäilen, että tässä kohden ei kuvassa ole Kirstinharjua vaan pikemminkin ostoskeskuksen suuntaan, mutten ole asiasta varma.

Kuva Espoon keskuksesta vuodelta 1955.

Tässä on kuva Espoon keskuksesta Kirstinharjun suuntaan, vuodelta 1955. Kuvaaja on tuntematon. Kirstin tila näkyy mäen laella, mielestäni auringosta oikealle.

Tämä kuva on muuten otettu Espoon Marttatalolta. Kyllä, sellainenkin on ollut. Siitä on tulossa oma kokonaisuutensa tähän Kadonnut Espoo -sarjaan.

Missä kohden Kirstin tila täsmälleen oli?

Kirstin tila, 1960-luku

Tässä on kuva Kirstin tilasta lokakuussa 1966. Tämä kuva oli sarjan ensimmäisenä.

Rakennustyöt Kirstinharjulla 1971

Suvelan ensimmäiset kerrostalot (Kirstinharju 7) rakenteilla 1971. Äskeisen kuvan lato ollaan pian purkamassa. Huomatkaa kuusi ladon edessä, oikeassa reunassa. 

Kirsinharju vuonna 2003

Sama maisema keväällä 2003.  Kuusi on sinnitellyt paikoillaan läpi ympäristön myllerryksen Kirstinharju 7:n pihassa. Samainen kuusi valaistaan aina joulun alla.

Kun yhdistää näitä kuvia ja karttoja, niin varmasti voi sanoa, että Kirstin tilan talo oli ihan Kirstinharju 7:n edessä. Itse muuten asuin talossa muutaman vuoden vuosituhannen vaiheessa, silloin en tiennyt ladon sijainnista.

Kirstin tilan päärakennus sitten oli nykyisen Kirstinmäki-tien kohdilla hieman länsipuolella. Espoon sivuilla sanotaan, että se oli Kirstinmäki 6:n paikalla. Itse väittäisin, että pikemminkin parkkipaikkojen kuin itse talon. Jos joku vieressä asuva tämän lukee, niin onkohan metsässä parkkipaikan vieressä vielä jotain jäänteitä tilan pihapiirin reunoista?

 

Kadonnut Espoo

Kadonnut Espoo -sarjassa esittelen paikkoja ja rakennuksia joita ei enää ole. Lähteinä usein museot tai Finna-arkisto. Kannattaa tutustua myös Espoon historia -kokonaisuuksiin.

 

Kommentit

Hmm, kaikissa kolmessa wanhimmassa kuvassa sama tyttö samassa asussa ja toinen tyttö samassa asussa ja pallokin mukana ja väitetysti 9 vuotta ikäeroa kuvilla?
Taitaa olla vuosiluku ravistettu stetsonvakiolla?

Hei, kiitokset näistä. Kirstin viimeinen isäntä oli isoisäni. Kun Kirsti oli myyty kaupungille 1965 hän saattoi jatkaa tilan viljelyä muutaman vuoden, ja sitten hän ja isoäiti asettuivat omakotitaloon lähistölle Sokinsuonkujalla. Isoisä kuoli 1987 ja isoäiti 1999, sen jälkeen isohko omakotitalon tontti jaettiin usampiin tontteihin ja ne myytiin. Itse Kirstin tila oli hieman ennen aikojani, mutta varhaisimmat lapsuuden muistot ovat juuri noiden kerrostalojen rakentaminen. Käytiin usein isän kanssa vierailemassa, ja joskus olin öitäkin. Isä lähti sittemmin lännemmäs Länsi-Uudellemaalle maatilaa viljelemään, joka käsittääkseni ainakin osittain hankittiin Espoon kapungin maksamilla rahoilla. Siellä minä sitten kasvoin, ja vasta nyt myöhemmällä iällä olen havahtunut siihen miten paljon päärakennus muistuttaa vanhaa Kirstin taloa. Ei välttämättä yhteensattuma. Nyt isä on jo iäkäs ja asuu palvelukodissa, ja minä löydän itseni tutkimaan menneisyyttä yhä enemmän. Tunnen kummallista lukkarinrakkautta Espoota ja vanhaa Kirstiä kohtaan, vaikka en koskaan ole asunutkaan siellä.

Rajaa sisältöä

Esim. 10.2024