Espoon saaret: Iso Vasikkasaari

Iso Vasikkasaari löytyy Espoon Matinkylän ulkopuolelta. Viihtyisälle ulkoilusaarelle pääsee saaristoveneellä. Kokoa Isolla Vasikkasaarella on 24 hehtaaria, ja se on pääosin ulkoilukäytössä. Saari sopii mainiosti päiväretkiin, ja yöpyminen siellä onkin kiellettyä.

Muitakin vierailijoita riitti.

Rantaraitti kulkee välillä kirjaimellisesti rannalla.

Etelärannalta löytyy kaksikin pientä uimarantaa. Sekä hienot, hienot maisemat.

Etelässä ovat ensimmäisenä vastassa Iso ja Pieni Pukkisaari.

Keskemmältä saarea löytyy näköalatorni. Maisemat sieltä ovat hienoja.,

Keilaniemen tornit, eli maisema suunnilleen koilliseen. Saari etualalla on Varsasaari, josta löytyy hieno uimaranta.

Myös Isosta Vasikkasaaresta, vähän niin kuin kaikkialla muuallakin Espoosta, löytyy kallioita ja mäntymetsiä.

Puitteet ovat kohdillaan. Saarelta löytyy useitakin grillikatoksia.

Sitten käydään luoteiskulmauksessa. Siellä pääsee rantaa, ja veneillä paikan päälle saapuneilla ovat puitteet kohdillaan.

Keskellä saarta, melko lähellä venelaitureita, on sekä iso nurmialue, grillikatoksia että suoraan edessä näkyvässä poukamassa uimaranta. Puitteet etenkin lapsiperheille ovt siis mainiot. Suosittelen,

Tässä on kuva uimarannasta. Enemmän tietoa saaren kolmesta uimarannasta löytyy täältä

Saaresta löytyy myös Gula Villan. Entinen kalastustila, nykyään ravintola. Gula Villanista löytyy oma kuvasarja näiltä sivuilta.

 

 

Kuvituskuva: Espoon ulkoilusaaret.

Espoon ulkoilusaaret

Espoolla on lukuisia hienoja ulkoilusaaria. Olen käynyt niissä kaikissa. Tästä pääset kokonaisuuteen Espoon ulkoilusaaret.

 

Rajaa sisältöä

Esim. 10.2024