Olet täällä
Kameleonten-urheiluhalli, Espoo
Kameleonten on Espoon Leppävaaran urheilupuistosta löytyvä monitoimihalli. Yleisurheiluhallin lisäksi täällä on neljä sisäliikuntahallia, telinevoimistelutilat ja Espoon kaupungin kuntosali.
Kameleonten-monilajihallin urheiluhallin juoksuradalla on pituutta parisataa metriä. Hallissa on suorituspaikat niin pituushypylle, korkeushypylle, seiväshypylle kuin kuulantyönnöllekin. Keihästä täällä tuskin voi heittää. Keskellä on myös sadan uskoakseni 60 metrin juoksurata.
Tuolla takana näkyy liikuntasaleja. Niihin kohta.
Neljä liikuntasalia
Yleisurheilutilojen lisäksi täältä löytyy neljä salia. Kaksi niistä on verkolla erotettu yleisurheiluhallista.
Tämä on minulle kovin tuttua. Tuomaroin kesäisin jalkapalloa ja talvisin futsalia. Niinpä käyn täällä tuomaroimassa sellaiset kaksi kertaa kuussa.
Osaan tiloista kierretään ensisijaisesti toisen kerroksen parven kautta.
Ikkunasta näkee naapuriin, eli Leppävaaran stadionille.
Kaksi tilaa telinevoimistelulle
Telinevoimistelusalin yläkerrassa on parvi, jossa pääsee lämmittelemään ja harjoittelemaan.
Itse halli on sitten isompi ja paremmin varusteltu.
Korikselle oma sali
Koripallolle on käsittääkseni varattu ainakin pääosin oma salinsa. Parkettilattia ja kaikkea.
Kahvilasta saa myös lounasta
Sisääntulon yhteydestä löytyy pieni kahvila. Viikonloppuisin on tarjolla myös lounasbuffetti. Esimerkiksi futsalia tullaan pelaamaan kaukaakin, tuo on taatusti kätevää niin pelaajille kuin vanhemmille.
Tässä hallin sisäänkäynti.
Tässä halli kuvattuna kauampaa, ulkoilureitin varrelta.
Kameleonten-urheiluhallin tiedot
- Osoite: Leppävaaran urheilupuisto, Monikonkatu 8, Espoo.
- Palvelut: Yleisurheiluhalli, neljä salia sisäliikuntaan, telinevoimisteluhalli, kuntosali, oikein runsaasti pukuhuoneita ja vastaavia tiloja sekä kahvila. Aukioloajat ja muut tietot kannattaa tarkistaa Kameleontenin sivuilta.
- Julkinen liikenne: Leppävaaran juna-asema sekä pikaratikan pysäkit ovat vajaan kilometrin päässä. Vierestä menee runsaasti busseja.
- Vinkkejä autolla saapuville: Reittiopas ohjaa ajamaan Veräjäpellonkadun puolelle (uimahallin parkkipaikat). Pääsee sieltäkin. Mutta vielä lähemmät parkkipaikat ovat Leppävaaran urheilupuiston parkkipaikat jonne pääsee Vanhan maantien kautta. Osa niistä on Maantiepelto-nimisen pikkukadun varrella ja osa vieressä.