Olet täällä
Valoa suojateille ja risteyksiin
(Länsiväylä 7.12.2016)
Marras-joulukuussa päästään jälleen nauttimaan pimeänsynkeistä ilmoista ennen kuin lumi peittää maan. Ledien yleistymisen myötä, ja myös uutta rakentaessa Espoon kaltaisissa kaupungeissa, katuvaloja rakennetaan vuodessa melkoinen määrä.
Uuden tekeminen on myös mahdollisuus tehdä jotain eri tavalla. Turvallisuuden ja viihtyisyyden kannalta olennaista olisi valaista hyvin etenkin jalkakäytävät sekä liikenteen kohtaamispaikat, eli suojatiet ja risteykset.
Nykyisellään esimerkiksi suojatien päällä olevat katuvalot valaisevat melko hyvin suojatien ja sille saapuvat. Vaan pahimmillaan suojatie on katuvalojen puolessa välissä, eli tien pimeimmässä paikassa.
Kaupunkitekniikkaa suunniteltaessa tulisi lähtökohdaksi ottaa suojateiden ja risteyksien hyvä valaisu. Siellä missä liikenne kohtaa, on myös suurin riski onnettomuuksille.
Tony Hagerlund
Espoo