Tony Hagerlund

Näköalatorni Kasavuorelle

(Länsiväylä 30.4.2016)

Kasavuori sijaitsee Kauniaisissa, aivan Espoon rajalla. Muinaisessa historiassa merenlahti on ulottunut aivan Kasavuorelle saakka. Kasavuoren kukkulat ovat olleet myös mainio tähystyspaikka alkuespoolaisille Kauklahden, “kaukaisen lahden”, suuntaan.

Näkymät Kasavuorelta ovat edelleen hienot. Tosin puut ovat kasvaneet peittämään näkyvyyttä jo sen runsaan parinkymmenen vuoden aikana jonka olen itse Kasavuorelta maisemia tarkastellut.

1900-luvun alkupuolella Kasavuorella on ollut näköalatorni. Kasavuoren läntisellä reunalla sijainneesta tornista on ollut hyvä näkymä Espoojokilaaksoon.

Espoo ja Kauniainen voisivat harjoittaa kuntien välistä yhteistyötä ja rakentaa Kasavuorelle uuden näköalatornin. Tornista olisi iloa niin espoolaisille kuin kauniaislaisille, joita asuu kävelymatkan päässä Kasavuoresta toistakymmentä tuhatta.

Tony Hagerlund (vihr)

Kuvassa yksi potentiaalinen näköalatornin paikka, Espoon keskuksen suuntaan. Kallioiden päältä näkyvyys on muutoinkin varsin hyvä. Aiemmin näköalatorni on ollut pikemminkin "järven puolella", pohjoisen puolella. Sen tarkkaa paikkaa en tiedä.

Kommentit

Kannatettava idea. Näköalapaikkoja, josta aukeaa 360-asteen näkymä puiden ja horisontin yli, on aivan liian vähän pääkaupunkiseudulla. Malminkartanon huippu taitaa olla ainoita. Puisen näköalatornin rakentamiskustannukset eivät liene aivan mahdottomia.

Toinen hyvä paikka näköalatornille olisi Soukan kasavuori. Vaikka kallio onkin merenrannalla, näkyy sieltä puiden takia vain kapea kaistale avomerta. 

Kieltämättä myös Soukan Kasavuori olisi potentiaalinen paikka. Muitakin hyviä kyllä löytyisi.

Espoossa muuten on vieläkin pari näköalatornia, ulkoilusaarissa. Sellaiset öytyvät Isosta Vasikkasaaresta sekä Stora Herröstä.

Sana "kauka/kauk" tarkoitti aikoinaan myös pitkää. Siten esim. Tampereen Kaukajärvi tarkoittaa pitkää järveä, kuten muodostakin voi päätellä. Kauklahti on myös pitkä ja tarkoittanee ennemmin pitkää lahtea kuin kaukana olevaa lahtea (etäisyys riippuu katsojan sijainnista).

Rajaa sisältöä

Esim. 2.2025