Olet täällä
Espoon uimarannat: Kallvikin uimaranta
Kallvikin uimaranta sijaitsee Espoonlahden rannalla Saunalahden asuinalueen vieressä. Ranta aukeaa suoraan länteen, joten ilta-aurinko paistaa tänne pitkään.
Tästä kuvasta näkee hyvin missä ollaan. Taustalla vasemmalla Saunalahden asuinalue, oikealla Kivenlahden tornitaloja.
Ranta ei ole kovinkaan pitkä, mutta loikoilemaan pääsee kivasti myös puiden suojiin. Kallvik on ns. EU-ranta, eli suuri yleinen uimaranta.
Nämä kuvat ovat elokuun viimeiseltä helteiseltä viikonlopulta vuonna 2020. Oli helle, ja meri oli lämmin. Samaan aikaan kuvissa alkaa olla jo syksyn tuntua, kesäpäivänseisauksesta kun oli jo kaksi kuukautta.
Pohjoisessa päin Espoonlahden perukka.
Uimarannan alue on nimeltään Magasinsudden. Niemen eteläpuolella on aikoinaan sijainnut satama, josta on viety ja tuotu tavaroita Kauklahden tehtaille. Palaan tähän myöhemmin Kadonnut Espoo -sarjassani.
Kallvikin uimarannan tiedot
- Osoite: Makasiinitie 23, Espoo.
- Palvelut: Pukukopit, huussi, laituri.
- Vinkkejä uimareille: Ilmansuunta on itään. Sopii etenkin iltauinneille. Vaikka ranta on meren rannalla, on vesi yllättävän lämmintä koska ollaan Espoonlahden rannalla.
Espoon uimarannat -kokonaisuusEspoossa on vajaat 40 virallista uimarantaa, sekä lukuisia uimapaikkoja. Olen kiertänyt kuvaamassa ne kaikki. Täältä pääset kaikkien espoolaisten uimarantojen esittelyyn. Kannattaa tutustua myös Helsingin ja Vantaan uimarantoihin. Esittelen näillä sivuilla satoja suomalaisia uimarantoja. Kaikkiin uimarantakokonaisuuksiini pääset tästä. |