Kadonnut Espoo: Oittaan vesiliukumäki

Oittaan vesiliukumäki, Espoo.

Oittaalla, uimarannan vieressä, toimi vuosikymmenien ajan vesiliukumäki. Siellä itsekin vietin aikaani 1980-luvulla. Keskellä oli suora ja vaihdikas mäki, ja reunoilla kiemuraisemmat mäet.

Oittaan vesiliukumäki, Espoo.

Tuolla tulen itse alas vasemmanpuoleisesta mäestä, kaveri odottaa. Olen ehkä 11-vuotias, eli tämä kuva on kenties kesältä 1987.

Oittaan vesiliukumäki, Espoo.

Tässä kuvassa myös pikkuveli on mukana. Taustalla Oittaan navetta, siitä vasemmalla tuo vesiliukumäki. Tästä kuvasta yritän saada ennen-jälkeen -kuvaparin. Yritän houkutella pikkuveljen ensi kesänä mukaan Oittaalle.. Nämä kuvat ovat suvun albumeista.

Oittaa heinäkuussa 2010

Tässä on keskimmäinen, jyrkin mäki. Kuva on Kukka Anderssonin, heinäkuulta 2010.

Oittaan vesiliukumäki, elokuu 2009.

Tässä kuva vuotta aiemmin, elokuulta 2009. Kuva: Mervi Ketola.

Kuva: Mervi Ketola.

Oittaan vesiliukumäki 2010.

Tässä vielä yksityishenkilön kuva kesältä 2010. Jossain vaiheessa altaisiin tuli tuollainen "välinauha" erottamaan eri alueet toisistaan.

Karttaa Oittaan alueesta vuodelta 2011.

Vesiliukumäki sijaitsi noin nykyisen Angry Birds -puiston paikalla. Se oli toiminnassa vielä 2010-luvun alussa. En ole varma mikä oli viimeinen kesä kun vesiliukumäki oli käytössä, mutta ainakin 2011 mäki oli vielä paikoillaan. Tämä kuva on Espoon kaupungin karttapalvelusta. kartat.espoo.fi.

Kartta Oittaan alueelta 1976.

Vuoden 1976 kartassa ei näy vesiliukumäkiä, muttei näy kyllä uimarantaakaan. Vesiliukumäkien puolesta perustetun addressin mukaan vesiliukumäki olisi aloittanut toimintansa 1986. Viimeinen kesä oli sitten 2011 tai 2012, eli vesiliukumäki oli käytössä noin 25 vuotta.

Tästä pääset näkemään aluetta nykymuodossaan Oittaa uimaranta -kokonaisuudessa. Myös Oittaan kartano sekä luontopolku ovat ihan vieressä.

 

Kadonnut Espoo

Kadonnut Espoo -sarjassa esittelen paikkoja ja rakennuksia joita ei enää ole. Lähteinä usein museot tai Finna-arkisto. Kannattaa tutustua myös Espoon historia -kokonaisuuksiin.

 

Kommentit

Hyvin mielenkiintoinen sivu Oittaan vesipuistosta. Muisteltiin nähneeni, että keskiliukumäki olisi puuttunut ihan toiminnan alkuvaiheessa. Jotain vastaavaa toimintaa Oittaalle pitäsi saada. Oli kyseessä sitten vesiliukumäet tai joku huvipuistolaite. Puuhaparkiin meni Vekkulan irtaimisto. Joten Oittaalle voisi mennä joku huvipuistolaite. Esim. Tämä Angry birds lasten leikkipuisto voisi olla väliaikainen, kunhan vaan löydetään kiinnostusta hankkeen alulle kaupungilta.

Rajaa sisältöä

Esim. 10.2024