Kuvituskuva: Tony Hagerlund

Espoonlahden uimahalli nykyisen viereen?

Suunnitelma Espoonlahden uimahallin sijainnista

Espoon kaupunginhallitus saa huomenna selvityksen Espoonlahden uimahallin sijaintipaikoista. Ehdotus on, että uusi uimahalli rakennettaisiin nykyisen viereen, tämänhetkisen Espoonlahden päiväkodin tontille (1). Käytännössä viranhaltijat esittelevät alustavan idean sijainnista, ja toivovat vähintään vaaleanvihreää valoa sille, että suunnittelua kannattaa jatkaa tuolle paikalle. Mitään ei päätetä huomenna, vain valmistellaan. Tästä pääset selvitykseen.

Olen Espoon kaupunginhallituksen varajäsen. Tällä tietoa en ole mukana huomisessa kokouksessa.

Viime maaliskuussa Espoon valtuusto hylkäsi suunnitelman, jossa vanha Espoonlahden uimahalli olisi purettu, ja tilalle olisi tehty uusi uimahalli. Nykyisen uimahallin paikka on mainio, mutta tämä olisi merkinnyt kenties kolmen vuoden paussia uimisessa. Espoonlahden alueella asuu miltei Hämeenlinnan verran ihmisiä, joten tuo olisi merkittävä puute palveluissa.

Valtuusto toivoi, että uudelle uimahallille etsitään uusi paikka ja että vanha halli jatkaa toiminnassa uuden valmistumiseen asti. Tämän mukaan suunnittelu on edennyt.

Uimahallille kaavaillaan sijaintia Espoonlahdentien varrelta. Paikka on muutaman sadan metrin päässä Lippulaivasta ja siten myös metroasemasta sekä bussiterminaalista. Keskeisempää tonttia uimahallille tuskin löydetään. Voi olla, että uimahallille haluttaisiin lohkaista osa myös viereisestä puistosta.

Espoonlahden päiväkoti

Tontilla on tällä hetkellä Espoonlahden päiväkoti. Kävin tuolla kylässä yhdeksän vuotta sitten, täältä löydät kuvia päiväkodista. Päiväkoti on tonttiin nähden pieni ja alkaa olla myös huonossa kunnossa, joten se tultaisiin luultavasti joka tapauksessa remontin sijaan purkamaan ja tilalle rakennettaisiin uusi, isompi päiväkoti.

Tämän mallin haaste on, että Espoonlahteen kaivataan paljon uusia päiväkoteja. Runsas vuosi sitten laskin, että pelkästään Espoonlahden alueelle tarvitaan noin 17 uutta, isoa päiväkotia. Selvää on, että uusille päiväkodeille pitää löytää tiloja jotta uimahallin kanssa voi edetä. Mutta tämä ongelma on ratkaistavissa.

Alustavissa kaavailuissa ns. vanhan paloaseman tontille suunnitellaan tiloja päiväkodille (kuvassa 2). Tuo tontti ei ole ideaali, sillä vieressä on lähinnä oppilaitoksia eikä asutusta. Mutta toisaalta kun uusia päiväkoteja tarvitaan toistakymmentä, niin liian ronkeliksi ei kannata ruveta.

Ideaalitilanteessa vanha uimahalli pysyy käyttökunnossa koko uuden rakentamisen ajan. Näin urheiluseurat pääsevät pyörittämään toimintaansa ja asukkaat pääsevät polskimaan. Vanhan uimahallin tontin käyttö ratkaistaisiin sitten myöhemmin. Luultavasti siihen suunnitellaan jotain urheilupuiston toimintaa tukevaa toimintaa, arvelen. Tai sitten vaikka päiväkoti.

Itse pidän uimahallin uutta sijaintia mainiona. Mielestäni olisi järkevää, että saman tien rakennettaisiin myös tilavat ulkoaltaan – käytännössä siis myös maauimala Leppävaaran malliiin. Tätä olen ehdottanut vuosien varrella. Mutta tämä tulevien kuukausien asia sen.

Tony Hagerlund
Varavaltuutettu sekä Espoon kaupunginhallituksen konserni- ja tilajaoksen jäsen (vihr).

Rajaa sisältöä

Esim. 10.2025