Olet täällä
Puolarmaarin siirtolapuutarha-alue, Espoo
Espoon ensimmäinen siirtolapuutarha-alue rakennettiin Puolarmaariin Olarin kupeeseen. Alue "avattiin" vuonna 1992.
Alueella tontit ovat isompia kuin useimmiten siirtolapuutarha-alueilla.
Yhteisrakennus edustaa 1980- ja 90-lukujen taitteen helmiä.
Vuosien varrella vanhoja mökkejä on purettu ja uusia on tullut tilalle.
Mökit ovat hyvin vaihtelevia. Toisin kuin yleensä siirtolapuutarha-alueilla, mökkien ulkoasua ei ole juurikaan säädöksin määritelty.
Alue on hienolla paikalla, mökin takana näkyy jo Espoon keskuspuisto.
On vähän siinä ja siinä voiko Puolarmaaria kutsua siirtolapuutarha-alueeksi.
- Yleensä taustalla on jokin yhdistys tai osakeyhtiö joka hallinnoi aluetta, Puolarmaarissa kaikki ovat vuokrasuhteessa Espoon kaupunkiin.
- Yleensä mökit ovat tyyliltään yhteneväisiä, Puolarmaarissa ne eivät ole.
- Yleensä autolla ei pääse alueelle, Puolarmaarissa parkkeerataan tontin viereen.
- Yleensä tontit ovat pieniä ja näkymät avoimia, Puolarmaarissa näin ei ole.
- Yleensä siirtolapuutarha-alueilla ei saa asua talvella eikä virallisesti, Puolarmaarissa voi asua niin talvella kuin myös virallisesti.
Itse koen että Puolarmaari on hieno ryhmäpuutarha tai loma-asuntoalue. Konsepti on kuitenkin niin erilainen verrattuna perinteisiin siirtolapuutarha-alueisiin, että näitä on turha sekoittaa.
Alueen eteläreunalla on runsaasti samantyylisiä pieniä mökkejä. Luulisin että alkuvaiheessa tietyllä osalla siirtolapuutarha-aluetta on tavoiteltu yhdenmukaisuutta.
Alueen vieressä on Espoon kaupungin leikkipuisto.
Vierestä löytyy muutamia vanhempia rakennuksia. Esimerkiksi tämä entinen torppa on muistaakseni partiolaisten käytössä.
Muualla verkossa:
> Puolarmaarin ryhmäpuutarhan sivusto. Mukana muun muassa alueen esittely ja tietoa sen historiasta.
Kommentit
Puolarmaari ei ole
Itse olen aina ollut
Itse olen aina ollut sekaisin siirtolapuutarha ja ryhmäpuutarha -termien kanssa. Siirtolapuutarha on terminä selkeä, sen sijaan ryhmäpuutarhalla tarkoitetaan lähinnä jotain muuta kuin siirtolapuutarha, mutta sitä lähellä olevaa.
Mutta ei ole oikein mitään joka yhdistäisi ryhmäpuutarhoiksi kutsuttuja alueita toisiinsa, esimerkiksi Säteri on myös ryhmäpuutarha-alue mutta hyvin erilainen kuin Puolarmaari.
Itse uskon että Espoossa on tilaa monenlaisille siirtolapuutarha- ja ryhmäpuutarha-alueille. Tarvitaan niin perinteistä ja vaatimatonta toteutusta, kuin "avaimet käteen vaikka kalliilla" -alueita. Tarvitaan suihkullisia ja suihkuttomia mökkejä, pieniä ja isoja, itse rakennettuja ja ammattilaisten kasaamia...
Ongelma on, että Espooseen on tehty tähän mennessä vain normaalista poikkeavia alueita. Tarjontaa on, mutta lähinnä vain niille jotka haluavat ekstraa ja ovat siitä valmiita maksamaan. Riskinä on, että kaupungin virkamiehen tulkitsevat esimerkiksi Niipperin alueen viitoittavan sitä tarvitaanko Espooseen uusia aluita vai ei. Niipperin alueen kuitenkin toteuttaa yksityinen yritys, ja hinnat ovat kovat. Niinpä Niipperi lähinnä kertoo siitä ollaanko täysin valmiiksi toteutetusta alueesta valmiita maksamaan melko paljon.
Mutta kiitos täydentävistä tiedoista. Puolarmaarin alueesta on varsin vähän tietoa saatavilla, kaupungin virkamiehet ovat jo ehtineet vaihtua ja google löytää vain sen tiedon joka on verkossa. Tiedättekö löytyykö jonkinlaista "tätä tavoiteltiin ja tätä saatiin" -yhteenvetoa Puolarmaarin toteutuksesta?
Puolarmaarin kotisivujen
Puolarmaarin kotisivujen tekeminen on ollut aikeissa jo pitkään. Väki on vähän vanhempaa eikä nörtti-iässä niin että niiden tekeminen kävisi käden käänteessä. Tietoa kylästä saa yhdistyksen hallitukselta. Siellä voi myös vierailla 19.8.201, jolloin on kylän 20 v juhla ja valtakunnallinen puutarhapäivä. Liitin kylämme linkkiin http://www.avoimetpuutarhat.fi/fin/puutarhat/?id=227 ja päivitän 20 v juhlan aikataulun kun se selviää.
Kaupunki tuskin haluaa enää perustaa itse ryhmäpuutarhoja, niin kivinen on ollut tie Puolarmaarin kanssa. Elettiin 1980-luvun lopun nousukiitoa, mitään rajoja ei ollut. Kaupunki kai halusi kohottaa profiilia loma-asumismessuilla. Alkuperäiset puistopiirustukset oli utopistisen hienot ja kalliit toteuttaa, eikä niitä onneksi toteutettukaan.
Sitten tuli 1990-l lama ja kalliit mökit ei kaikki mökit käyneet kaupaksi. Puisto-osaston hoitomäärärahoja leikattiin rajusti. On täysin ymmärrettävää tata taustaa vasten, että kaupunki antaa ulkopuolisen urakoida uudet ryhmäpuutarhat. Uskon myös, että olisi kysyntää kevyille kesäkäyttöisille mökeille, mutta jos kaupunki ei enää ryhdy moiseen, niin tekeekö yksityinenkään. Ehkä kallis ja laadukas on helpommin markkinoitavissa. Ja ihmiset on mukavuudenhaluisia, pitää olla juokseva vesi ja vesivessa.
Tietoa aiheesta "tätä tavoitteltiin ja tätä saatiin" saadaan lähinnä kyläläisiltä. Väki on kyllä jo täälläkin vaihtunut ja historia alkaa ehkä haalistua. Säteri on rakennettu ihan eri olosuhteissa ja eri konseptilla kuin Puolarmaari. Ei niitä voi verrata. Enää tuskin tänne rakennetaan Puolarmaari sillä ideologialla kuin aikanaan. Tulee uudenlaisia vaihtoehtoja, mutta luultavasti kuitenkin vesijohdolla, mikä pakottaa mökit talvilämpimiksi.
Muuten Akilleksen maja on suunnistajien maja. Suunnistusmaasto lähtee majan ovelta ja talvella se on hiihtokahvila. Seuran profiili selviää helposti internet-haulla.
Vanha asukas v.2003-2008
Asuin 5 v. Tervaspiha 1-osoiteessa.Silloin sai vielä asua kirjoilla.
Viihdyin Puolarmaarissa ja olin pesutupavastaava jonkin aikaa.Koska minulla oli metsätontti, otin myös kasvimaapalstan ja siellä tutuistuin muihinkin.
Laduille pääsi suoraan mökin ovelta,kunnes tuli talvi 2008 ja lunta oli vain 1 viikon ajan.
Kun menetin työni eräässä koulussa, jossa viimeinen joutui lähtemään.En halunnut toiseen kouluun eli en lähtenyt Puolarmaarin vuoksi.
Terveisiä kaikille, jotka vielä pitävät mökkiä siellä.Muutin siis Tampereen seudulle ja asuntoni lähellä oli Niihaman siirtolapuutarha Näsijärven rannalla.Ostin mökin syyskuussa 2011 ja 9 kesää takana.Paikka on painajainen Puolarmaarin rinnalla!Vanhoilliset säännöt, joihin onneksi tänä syksynä tuli Kiusaamisen ehdoton kielto!Siellä on riivauksena vallanhimo ja kiusauksen uhreina eniten heitä, joilla on Savo+Karjala-taustaa.Itse olen evakkosuvun kasvatti ja harkinnut jo mökkini myyntiä.Puolarmaarissa ei puukotettu selkään eikä kiusattu.Kiitos siitä.