Kuvituskuva: Tony Hagerlund

Kirjoituksia & Kuvia

Helsingin uimarannat: Pihlajasaaren uimaranta

On oikeastaan väärin kutsua Pihlajasaaren uimarantaa uimarannaksi. Saarella kun on käytännössä kolme hienoa uimarantaa, hieman eri puolilla niemeä. Tuohon kun lisää Tallinnanlaivojen ohiajot, niin hienompaa paikkaa viettää hellepäivää ei taida pääkaupunkiseudulta löytyä.

Espoon asuinalueiden historia: Espoon keskuksen historia

Tämä esitys kertoo Espoon keskuksen kasvusta kirkonkylästä kaupunkikeskukseksi.

Esityksessä on yhteensä vajaat 50 kuvaa. Kokosin esityksen vuonna 2003, ja olen päivittänyt sitä likimain vuosittain..

Espoon asuinalueiden historia: Kirkkojärven historia

Tämä on tarina Espoossa sijaitsevan Kirkkojärven historiasta, viitaten sekä 1950-luvulla kuivatettuun järveen, että asuinalueeseen jossa vietin lapsuuteni. Tämä pohjautuu esitykseen jonka toteutin Kirkkojärven koulun 30-vuotisjuhliin keväällä 2014, ja jota olen sen jälkeen päivittänyt säännöllisesti. En osannut päättää teenkö esityksen järvestä vai asuinalueesta, joten päätin tehdä sellaisen saman tien molemmista.

The Beaches of Espoo: Kivenlahti

Kivenlahden uimaranta, Espoo

Kivenlahti Beach is one of the most popular beaches in Espoo. It is located in a peaceful area right next to residential buildings. The beach is also close to my heart, as I spent a month here working as a lifeguard in my distant Baywatch youth.

Espoon uimarannat: Matinkylän uimaranta

Matinkylän uimaranta tunnetaan myös Matinlahden rantana. On miten on, niin kyseessä on yksi Espoon ja myös pääkaupunkiseudun hienoimmista rannoista. 

Konserni- ja tilajaoston esityslista 10.8.2026: Tulostavoitteita yhtiöille ja Lahnuksen koulun korjausselvitys

Espoon kaupunginhallituksen konserni- ja tilajaosto aloittaa syyskautensa tulevana maanantaina 10.8. Olen jaoston jäsen. Isoin asia on. Täältä pääset esityslistaan.

Kesän aikana valmistelua ei ole (paljoakaan) tehty. Nämä asiat jäivät “yli” kesäkuun kokouksesta. Isoin asia on Lahnuksen koulun korjausselvitys.

Haukkalammen bussipysäkkien yhteyteen tarvittaisiin Nuuksion opastuspiste turisteille

(Länsiväylä 8.7.2026)

Nuuksion kansallispuistossa käydään kolmisensataatuhatta kertaa vuodessa. Moni saapuu myös julkisilla, mutta bussipysäkeillä ei juuri ole tietoa Nuuksiosta tai sen palveluista.

Pysäkkien yhteyteen olisi hyvä saada kunnolliset infotaulut, joista löytyisi kartta alueen reiteistä, nähtävyyksistä ja palveluista. Näin joukkoliikenteen pysäkit toimisivat samalla Nuuksion saapumisportteina – ensikosketuksena alueeseen jo ennen kuin poluille ehtii.

Nuuksioon tarvitaan kunnollinen uimaranta

(Helsingin Sanomat 6.7.2026)

Kuva mahdollisen tulevan uimarannan luota.

Nuuksio on upea ja suosittu kansallispuisto, mutta sieltä puuttuu julkinen uimaranta. Moniin järviin ja lampiin pääsee uimaan, mutta luonnonrannat kärsivät käytöstä, ja pienten lasten kanssa uiminen niillä voi olla hankalaa.

Ennaltaehkäisyyn tulee satsata enemmän, ei vähemmän

(Länsiväylä 13.6.2026)

Kuvituskuva: Villa Elfvikin luontopolku

Valtiovarainministeriö suunnittelee muutoksia hyvinvointialueiden rahoitusperiaatteisiin. Jatkossa diagnoosien painoarvo rahoituksessa kasvaisi ja väestömäärän vaikutus vähenisi. Tämä tarkoittaa, että rahoitusta ohjattaisiin entistä enemmän sairauksien hoitoon sen sijaan, että asukkaita pyrittäisiin pitämään terveinä.

Konserni- ja tilajaoston esityslista 8.6.2026: Tulostavoitteita yhtiöille, päiväkotien saneerauksia ja Saarnilaakson sekä Lähderannan koulujen hankesuunnitelmat

Espoon kaupunginhallituksen konsernijaosto tapaa maanantaina 8.6. Olen jaoston jäsen. Isoin asia ovat Saarnilaakson ja Lähderannan koulujen hankkeet sekä tulostavoitteet yhtiöille. Täältä pääset esityslistaan.

Tulevaisuus- ja kehittämislautakunta 26.5.2026: Järjestöavustusten myöntämisperiaatteet

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen tulevaisuus ja kehittämislautakunnan kevätkauden viimeinen kokous on huomenna tiistaina 26.5. Isoin asia on järjestöavustusten myöntämisperiaatteet. Tässä on listan avaus, omien kommenttieni kera.

Konserni- ja tilajaosto 18.5.2026: Konserniraportti alkuvuodelta ja Sunan koulun tilanne

Espoon kaupunginhallituksen konsernijaosto tapaa maanantaina 18.5. Olen jaoston jäsen. Isoimmat asiat ovat alkuvuoden konserniraportti sekä Sunan koulun tilanne. Täältä pääset esityslistaan: Konserni- ja tilajaoston esityslista.

Sivut

Rajaa sisältöä

Esim. 8.2026