Helsingin kartanot ja huvilat: Tuomarinkylän kartano

Tuomarinkylän kartano löytyy pohjoisesta Helsingistä. Kartano pihapiireineen on hieno pala menneisyyttä, keskellä muutoin tiivistyneitä asuinalueita.

Minulla kävi tuuri. Kun täällä olin käymässä, menin kurkkimaan että mitäs päärakennuksessa tehdään. Noh, siellä tehdään taidetta. Ja näyttelyn avajaistilaisuus oli alkamassa. Sain käteen viinilasin ja hieman herkullista purtavaa, ja luvan kuvata vapaasti kunhan en yksittäisiä teoksia. Kiitoksia vaan.

Hieno on tapetti.

Kuten varsin monilla isoilla kartanoilla, myös Tuomarinkylässä on ns. sivukartanoita. Peräti kolme kappaletta. Tuossa takana näkyvässä on ravintola.

Sivukartanot sivulta.

Puutarha on iso, ja käsittääkseni noin 1900-luvun alkupuolen kuosissa.

Jos satut pyörimään täällä kesällä, niin vahva suositus on muutaman sadan metrin päästä löytyvä Tapaninvainion uimaranta. Nämä kaksi muodostavat hieno levollisen kokonaisuuden.

Alueella on myös muutamia vanhempia rakennuksia, ja myös omakotitaloja.

Oma ovi kotitontuille.

 

Kartanot ja huvilat -kokonaisuudet

Käyn tutustumassa kartanoihin ja huviloihin aina kun on tilaisuus. Pääset tarkastelemaan eri kokonaisuuksia seuraavien linkkien avulla:

Tutustumalla asiasanan kartanot -sisältöön löydät lisäksi kartanoita ja huviloita myös muualta Suomesta.

 

Rajaa sisältöä

Esim. 3.2024