Olet täällä
Kasvun ja oppimisen lautakunta 26.2.2025: Käyttösuunnitelmien hyväksyminen
Kasvun ja oppimisen lautakunnan seuraava kokous on nyt keskiviikkona 26.2. Esityslista löytyy kaupungin sivuilta täältä.
Esityslista on lyhyt – ihan tarkoituksella. Merkittäviä asioita kun riittää. Nyt hyväksytään ns. käyttösuunnitelmia. Käytännössä on kyse siitä, että syksyllä toimialat ja lautakunnat tekevät valtuustolle budjettiesityksen, valtuusto antaa rahaa (useimmiten vähän vähemmän kuin pyydettiin), ja alkuvuonna sitten mietitään, että mitä euroilla konkreettisesti tehdään.
Nyt ollaan tässä viimeisessä vaiheessa.
Kasvun ja oppimisen lautakunta esityslista 26.02.2025
3 Suomenkielisen varhaiskasvatuksen tulosyksikön vuoden 2025 käyttösuunnitelman hyväksyminen
Minulla on näiden papereiden luku vielä vaiheessa, mutta poimin tähän jotain esiin nousevia. Keskityn etenkin kohtiin, joissa on muutosta aiempaan.
- Kesällä on viidessä asukaspuistossa kesäruokailupilotti.
- 1-6 -vuotiaita on arviolta 120 lasta enemmän kuin vuotta aiemmin. Päiväkodeissa lapsimäärä lisääntynee enemmän, koska ns. “osallistumisaktiivisuus” nousee vuosittain. Eli suurempi osuus ikäluokan lapsista on varhaiskasvatuksessa.
- Palvelusetelipäiväkotien käytöstä tehdään selvitys, jossa mietitään myös maankäyttöä jne. Tavoite on ollut pitkään, että 35 % toiminnasta olisi yksityistä, mutta tämä ei toteudu.
- Kehittämisprojekteissa ei ole mitään erityistä, tai mielestäni uutta.
- Henkilöstön, etenkin pätevän, saatavuuteen edelleen satsataan. Myös tänä vuonna maksetaan ns. “kannustuslisää” niille työntekijöille, joiden päiväkodeissa vieraskielisten lasten osuus on korkea.
- äiväkotien apulaisjohtajamallia laajennetaan.
- Kielen ja kulttuurin tukea tarvitaan aiempaa enemmän, koska vieraskielisten lasten osuus kasvaa.
- Kalajärven päiväkodin uudet korvaavat tilat valmistuvat. Samoin Nupurin päiväkodin laajennus (käsittääkseni myös vanhat tilat remontoitiin samalla).
4 Suomenkielisen perusopetuksen tulosyksikön vuoden 2025 käyttösuunnitelman hyväksyminen
Poimintoja perusopetuksen puolelta:
- Lasten määrä kasvaa vähän, pääosin yläkouluikäisiä on enemmän.
- Tulee kaksi uutta virka-apulaisrehtorivakanssia.
- Koulukuljetusten määrä vähenee, koska Kalajärven ja Tiistilän koulut valmistuivat viime vuonna. Suna on tänä vuonna väistössä, samoin kuin osa Mankkaan yläkoulun oppilaista.
- Käynnissä on kuusi hanketta, joihin on saatu valtionavustusta.
- 11 006 suomenkielisen perusopetuksen oppilasta ei ole äidinkieleltään suomenkielistä.
- Suomenkielinen perusopetus järjestää vammaispalveluihin kuuluvan kehitysvammaisten ja autististen lasten loma-ajan hoidon, sekä aamu- ja iltapäivähoitoa. Tämä laskutetaan Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueelta.
- Laki erityisestä tuesta perusopetuksessa muuttuu 1.8. oppimisen tuen osalta. Tämä tulee olemaan iso muutos. Yleistavoite on, että erityinen tuki järjestetään omassa lähikoulussa integroituna tai koulu
5 Suomenkielisen toisen asteen koulutuksen ja nuorisopalvelujen vuoden 2025 käyttösuunnitelman hyväksyminen
Lukiopalvelut
Lukiopaikat on 66,3 prosentille espoolaisista nuorista (vaikka toki saa hakea muualtakin). Ikäluokat kasvavat, joten lähivuosina sisäänottopaikkojen määrää pitää kasvattaa tai sitten joudutaan tinkimään tuosta
- Lukion opinto-ohjaukseen ja moniammatilliseen tukeen satsataan.
- Lukioverkon kehittämisessä päämääränä on tarjota lukiokoulutusta kaikissa kaupunkikeskuksissa hyvien kulkuyhteyksien varrella. Pitkän aikavälin tavoitteena on kasvattaa lukioyksiköitä siten, että kaikkiin lukioihin voidaan ottaa vuosittain vähintään 200 uutta opiskelijaa. Tämä merkitsee, että esimerkiksi Kuninkaantielle pitää löytää lisää tilaa Espoon keskuksesta.
- Itse olen pitänyt esillä sitä huolta, että “liikaa” paikkoja on metron varrella verrattuna pohjoisempaan Espoon. Tästä varmaan mainitsen tänäänkin.
- Opiskelija- ja opettajavierailuja ulkomailla on aiempaa enemmän.
- Lukioissa on hankerahoituksella aloittanut neljä yhteisöohjaajaa.
- Uusi yhteistyömalli starttaa Omnian kanssa, jossa Omnian valmentavan koulutuksen opiskelijat voivat suorittaa kursseja myös lukiossa. Tämä on oikein hieno juttu. Jos on opinnoissa haasteita, ei silti pitäisi lyödä ovea kiinni lukiosuunnalta.
Nuorisopalvelut
- Espoossa on pian 20 nuorisotilaa. Lisäksi löytyy kaksi leirikeskusta ja Ohjaamotalon toimipisteet.
- Kesäseteitä myönnetään entiseen malliin. Viime kokouksessa tätä sivuttiin, ja kehoitettiin viranhaltijoita miettimään onko malli mahdollisimman selkeä. Nyt nuorella pitää olla (ehdollinen) työsopimus jotta voi saada kesäsetelin. Olisiko selkeämpää jos “saisi” kesäsetelin ja jo hakiessa voisi sanoa, että minulla on muuten tälläinen.
- Kesällä on tulossa 69 kesätoimintoa, kuten leirejä.
- Etsivää nuorisotyötä lisätään kaupunfin saamalla perintörahalla.
- Järjestöjen tuki jatkuu nykyiseen malliin.
Yleisesti taloudesta
- Menokasvua tulee palkankorotuksista, opiskelijamäärän 3 % noususta ja kasvavista toimitilavuokrista.