Tony Hagerlund

Äänestä Tony valtuustoon! Olen ehdolla kuntavaaleissa Espoossa ja aluevaaleissa Länsi-Uudellamaalla.
Vote Tony to the council! I am standing in the municipal elections in Espoo and the regional elections in Western Uusimaa.
Rösta på Tony till fullmäktige! Jag ställer upp i kommunalvalet i Esbo och i landskapsvalet i Västra Nyland.

Järjestöjä ja hyväntekeväisyyttä tarvitaan tukemaan hyvinvointivaltiota – ei korvaamaan sitä

Kuvituskuva.

Viime päivinä on keskusteltu ns. Pekan tapauksesta. Perättömällä tarinalla on huijattu avuliailta ihmisiltä tuhansia euroja. Myös avunpyynnön välittäneen järjestön aktiivit tulivat huijatuiksi. Kyseinen järjestö toimii täysin vapaaehtoistyöllä.

On surullista, että lapsiperheiden pärjäämistä ja koulukiusaamista käytetään huijaamisen välineinä. Tapaus herättää ajatuksia suomalaisen yhteiskunnan muutoksesta. Yhteiskuntamme takaaman perustoimeentulon taso on heikentynyt vuosi vuodelta. Vapaaehtoiskeräysten ei pitäisi olla pysyvä ratkaisu, vaan sosiaaliturvan tulisi taata riittävä toimeentulo kaikille. Samaan aikaan järjestöiltä leikataan.

Toimin aikoinani Finfami Uusimaa ry:n hallituksen puheenjohtajana. Yhdistys tekee työtä, jota julkinen sektori ei tee: tukee psyykkisesti sairastuneiden omaisia. Järjestön ammattilaiset saavat palkkaa, mutta hallinnon vapaaehtoiset työskentelevät palkatta. Järjestöillä on merkittävä rooli yhteiskunnassa. Ne tekevät arvokasta työtä monilla eri sektoreilla ja täydentävät julkisia palveluita.

Järjestöt tarvitsevat tukea toiminnalleen ja hyvän hallinnon varmistamiselle. Viime vuosina  merkittävä järjestöjen rahoittaja Stea on painottanut tukipäätöksissään tuen kohdentamista asiakkaiden kohtaamiseen. Tämä on toki tärkeää, mutta kuka suunnittelee toimintaa, laatii hakemuksia Stealle, valvoo rahankäyttöä ja palkkaa työntekijöitä, jos hallinto on turhaa?

Järjestöt tekevät työtä, joka usein jää näkymättömäksi. Ne tarjoavat tukea ja vertaisten kohtaamista, jota monesti ei saa muualta. Hyvinvointialueet keskittyvät sairauksien hoitamiseen, mutta  sairaalassa ei ole mahdollista miettiä, miten potilaan omaiset kotona pärjäävät.

Hyvinvointialueiden ja valtion tulee tukea järjestöjä, jotka täydentävät kustannustehokkaasti palveluita. Pelkästään vapaaehtoisvoimin ei kuitenkaan voi saada vakaata, laadukasta toimintaa.

Tony Hagerlund

Rajaa sisältöä

Esim. 3.2025