Hyvä kansanedustaja hoitaa työnsä

Aamutelevisiossa keskusteltiin isojen puolueiden hingusta muuttaa kansanedustajien läsnäolon seuraamista. Kerrankin ovat oikeassa, nykyinen systeemi on surkea.

Tällä hetkellä istunnon alussa järjestetään nimenhuuto. Kansanedustaja on - yllätys yllätys - joko paikalla tai poissa. Jos on sairaana, myöhässä tai vaikka edustamassa eduskuntaa ulkomailla, on poissa. Poissa ei kerro lainkaan missä on ja mitä tekemässä.

Ongelma on, että noita tilastoja käytetään sen päätelmän tekemiseen onko kansanedustaja ahkera. Eihän se noin mene.

Kansanedustajien tulee kierrellä Suomea ja olla kiinni käytännön elämässä. Kansanedustaja voi olla myös ulkomailla, hoitamassa ministeriyttään, työhön liittyvissä kokouksissa tai vaikka missä tärkeissä työtehtävissä.

Jos lähtöoletus on, että hyvä kansanedustaja istuu aina Arkadianmäellä, mennään metsään. Hyvä kansanedustaja hoitaa työnsä, ja se edellyttää muutakin kuin työhuoneessa istumista. Toki kansanedustaja on vastuussa äänestäjilleen tekemisistään, mutta ei se velvollisuus täyty nimenhuudolla.

Mitä sitten tehdä? Miten olisi vaikka julkinen kalenteri? Siitähän äänestäjä näkisi mitä kansanedustaja työkseen tekee.

Kommentit

Lopettakaa Rovaniemen matkapalvelukeskus! Kyseinen laitos tappaa pienten kylien taksit. ohjaamalla kaikki kyydit isojen paikkakuntien takseille! Kylässämme ei ole enää muuta palvelua kuin taksi!

En kyllä - täytyy myöntää - tunne Rovaniemen matkapalvelukeskuksen toimintaa. Sinällään palvelujen keskittäminen voi toimia aika ajoin, sen sijaan että palvelut loppuvat tyystin kerätään niitä yhteen. Samalla tavoin kaupat ovat alkaneet toimimaan myös posteina. Ikävä tilanne on tietty silloin, jos asiakkaita ohjataan aktiivisesti vain osalle tahoista.

Rajaa sisältöä

Esim. 4.2024