Espoon kasvun ja oppimisen lautakunta 2.3.2022: Komeetan koulun lakkauttaminen

Kasvun ja oppimisen lautakunnan seuraava kokous on tulevana keskiviikkona. Isoin asia on ehdotus Komeetan koulun lakkauttamisesta.

Täytyy myöntää, että tähän kokoukseen ja esityslistaan keskittyminen on ollut hankalaa. Tilanne Ukrainassa on kauhea. Mutta nämä asiat ovat edelleen yhtä tärkeitä kuin nämä olivat muutama viikko sitten.

Kuvassa on muuten Otaniemen lukio, ei myöhemmin listalla vastaan tuleva Haukilahden lukio tai Komeetan koulu. En ole käynyt kuvaamassa kumpaakaan tässä kokouksessa käsiteltävää koulua - korona on hillinnyt kuvausprojektejani. Tästä pääset espoolaisten koulujen kokonaisuuksiini ja tästä noin sadan espoolaisen päiväkodin esittelyyn.

Kasvun ja oppimisen lautakunta

Esityslista 02.03.2022 klo 17:30 -

3 Yksityisen hoidon tuen kuntalisät viisivuotiaille lapsille sekä perheille, joilla on varhaiskasvatuksessa enemmän kuin yksi lapsi

Tässä ei oikeastaan tule muutosta nykytilanteeseen. Koska varhaiskasvatusmaksut nousevat ensi elokuussa, tarvitsee päivittää myös yksityisen hoidon tukea.

Nyt ei päätetä euromääräisistä summista, vaan päätetään prosenteista. Toisin sanoen kun seuraavan kerran tulee indeksiin perustuvia muutoksia maksuihin, nämä tuet muuttuvat automaattisesti mukana.

Kuulostaa oikein järkevältä.

4 Tarkennuksia esiopetusta järjestäviin yksiköihin lukuvuonna 2022-2023

Tarkennetaan aiempia päätöksiä. Käytännössä muutamaan päiväkodin suunnitteilla olevaan eskariin on vain 2-3 hakijaa, joten niitä ryhmiä ei perusteta, eikä niin ikään muutamaa painotettua ryhmää ellei niihen ole hakijoita.

5 Lausunto valtuustoaloitteeseen Espoon kaupungin lapsistrategian ja toimenpideohjelman laatimiseksi (kv-asia) (palautettu 19.1.2022)

Toissa kerralla tämä oli jo käsittelyssä. Se palautettiin ja pyydettiin nuorisolautakunnan ja tasa-arvolautakunnan lausuntoja, sekä pieniä muita muutoksia tekstiin. Lausunnot on saatu, ja sikälin kun ymmärrän, ne on myös huomioitu.

6 Päivänkehrän koulun Komeetan toimipisteen toiminnan päättyminen

Tämä jätettiin viime kokouksessa pöydälle. Pöydällepano tarkoittaa sitä, ettei esitykseen ole tehty muutoksia. Ensin varsinainen päätösesitys:

“Kasvun ja oppimisen lautakunta

1

Päättää, että Päivänkehrän koulun Komeetan toimipisteen toiminta päättyy 31.7.2024 ja toimipisteen oppilaat sijoitetaan Kuitinmäen yhtenäiseen peruskouluun 1.8.2024 lukien.

2

Kehottaa suomenkielisen perusopetuksen tulosyksikköä käynnistämään Espoon perusopetuksen kieliohjelman muuttamista koskevan valmistelun siten, että Komeetan toimipisteessä siirtyvät oppilaat voivat jatkaa jo aloitetun A2-ranskan opiskelua Kuitinmäen koulussa. Tässä yhteydessä selvitetään mahdollisuus muuttaa kieliohjelmaa Kuitinmäen koulussa tarjottavien A-kielten osalta siten, että kaikilla koulun oppilailla on halutessaan mahdollisuus opiskella ranskan kieltä A-kielenä.”

Tästä on saatu aiemmin infoa. Kiteytettynä. Halutaan luopua koulun sivupisteesta. Tilalle tulisi tiloja varhaiskasvatukselle. Tämä on linjattu jo aiemman lautakunnan toimesta.

Tästä on tullut useita yhteydenottoja. Niissä on toistunut yksi argumentti, joka vaatii selvittämistä. Eli että tuo aiempi linjaus tehtiin oletuksella, että Kuitinmäen koulua laajennetaan. Mutta sitä ei ole laajennettu. Eli vanhempien huoli on, että mahtuuko sinne kouluun vai ollaanko pian parakeissa.

Tästä on jo keskustelua lautakunnan kesken, eli tietoa asiasta saadaan.

Muutoin tämä on mielestäni perusteltua. Matkat eivät paljoa pitene, ja pienistä yksiköistä siirrytään isompiin (on valtuusto linjannut). Mutta tietenkin sen muutoksen pitää olla hyvin toteutettu.

Eli olen lakkauttamisen kannalla jos lapsille taatusti löytyy tilaa muissa kouluissa. Jos siitä on epäselvyyttä, ei Komeetan koulusta mielestäni voi luopua.

7 Suomenkielisen perusopetuksen arviointiraportti 2021

Tätä raporttia en ole vielä lukenut. Eli en osaa tästä mitään sanoa. Vastaan tähän omaan viestiini jos tulee vastaan jotain erityistä. :)

8 Ruotsinkielisen kielikylpyopetuksen 1. vuosiluokan ryhmien perustaminen Päivänkehrän ja Soukan kouluihin

Kiva juttu!

9 Haukilahden lukion lisätilojen tarveselvitys

Espoossa on koko ajan enemmän tulijoita lukijoihin, ja seinät pullistelevat. Haukilahden lukio toimii pysyväisluonteisesti Otaniemen. 

Lukio on käyttänyt osin yhteisiä tiloja Aallon kanssa. Vaan Aallon opiskelijamäärät kasvavat ja tiloja on ollut koko ajan vähemmän tarjolla. Aallolta kysyttiin mitkä mahdollisuudet sille on tarjota lukiolle tiloja jatkossa. Aalto vastasi, että kannattaisi hankkia lisää omaa tilaa.

Kun samaan aikaan lukiopaikkojen tarve kasvaa, niin ei muuta kuin tilojen hankkimista selvittämään.

Nyt ovat löytäneet Miestentie ykkösestä runsaat 900 neliötä, jonne saa kuvataidetilan, neljä luokkaa, oleskelutilaa  ja muutamia “tukitiloja.” Tilat eivät ole siis saman katon alla, vaan 300 metrin päässä. Kun kyse on kuitenkin lukiolaisista, niin mielestäni ihan hyvä näin. Plus ei lähenpääkään vaihtoehtoja löydy.

Vuokrasopimus olisi minimissään viisi vuotta, mutta vuoteen 2029 asti. Eli siihen asti kun lukio näillä näkymin on näissä tiloissa.

Mielestäni ok. Vuosivuokra 280 000 euroa. Tulen kysymään, että kuinka paljon Aallolle on vuokratiloista keskimäärin maksettu. Ihan suoraan siis tuo ei ole lisämeno, vaan osa noista vuokramenoista on menoja nytkin.

10 Suomenkielisen varhaiskasvatuksen tulosyksikön vuoden 2022 käyttösuunnitelman hyväksyminen

Käyttösuunnitelma viittaa siihen, että valtuuston budjettiraamien jälkeen kaavaillaan miten eurot käytetään. Linkin takana on sivun mittainen kuvaus suunnitelmasta. Se on itsessään lyhyt kiteytys, niin en osaa sitä erikseen kiteyttää.

11 Suomenkielisen perusopetuksen tulosyksikön vuoden 2022 käyttösuunnitelman hyväksyminen

Tässä sitten linkki perusopetuksen vastaavaan.

12 Suomenkielisen toisen asteen koulutuksen ja nuorisopalvelujen vuoden 2022 käyttösuunnitelman hyväksyminen

Ja toisen asteen koulutuksen.

13 Oikaisuvaatimus varhaiskasvatuksen johtajan päätöksestä 26.1.2022 § 2

Vanhemmat toivovat korvausta päivähoidossa kadonneesta lapsen villatakista. Perusteena se, että vanhemmat ovat toivoneet vaatteita viikonloppuna kotiin, ja korona-aikana ei ole saanut käydä sisällä itse tilannetta tarkkailemassa.

Sinällään ymmärrän vanhempien pointin, mutta onhan tässä kyseessä pandoran lipas. Joka päivä häviää rukkasia, sukkia ja muita vaatteita - eikä aina välttämättä päiväkodissa vaikka niin ajatellaan. Eli kaupungille tulisi paljon korvattavaa.

Eli mielestäni on ok toimia esityksen mukaan, eli ei korvata.

14 Suomenkielisen varhaiskasvatuksen, perusopetuksen sekä toisen asteen ja nuorisopalveluiden viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset

Ei mielestäni mitään erityistä.

 

Espoon kasvun ja oppimisen lautakunta

Olen vuosina 2021-2025 kasvun ja oppimisen lautakunnan jäsen. Lautakunta vastaa Espoon kouluista ja varhaiskasvatuksesta. Täältä pääset lukemaan lautakuntatyöhön liittyviä bloggauksiani, mielipidekirjoituksia ja muita tekstejäni.

Aion myös nejän vuoden aikana vierailla kaikissa Espoon kouluissa ja päiväkodeista, joissa en ole tähän mennessä vielä käynyt.

 

Rajaa sisältöä

Esim. 10.2024