Olet täällä
Espoon koulut: Auroran koulu
Ja taas mennään. Espoon on rakentanut yksi toisensa jälkeen äärettömän hienoja kouluja, tyyliin Opinmäki tai Kirkkojärvi. Mutta tällä kertaa ollaan Lippajärvellä, Auroran koulussa.
Tällä kertaa palasin omaan opinahjooni. Tosin kun vietin täällä ensimmäistä vuottani ekaluokkalaisena vuosina 1981-82 koulu oli aika erilainen. Päärakennus oli jo silloin vanha, ja oma luokkani oli parakissa. Paljoa muuta en sitten muistakaan, yksi luokkakaveri oli Tiina ja toinen Ismo, pihalla leikittiin Galacticaa ja kerran olin liikunnassa kalsareillani kun oli unohtunut verkkarit kotiin. Siinä ensimmäinen luokkani kiteytettynä, seuraavana vuonna opiskelin jo Kirkkojärvellä.
Sitten hienoihin yksityiskohtiin. Toisesta kerroksesta löytyy mediateekki ja kirjasto. Lasiseinän takana oikealla on päiväkoti.
Sieltä täältä löytyy hienoja yksityiskohtia. Esillä on paljon sekä betonia että puuta.
Pieni "jumppatila", tai miksi tätä kutsuisikaan, on myös alueella aktiivisesti toimivan sirkuskoulun käytössä.
Joskus luokasta voi olla varsin komeat maisemat.
Liikuntasali on käsittääkseni täysimittainen.
Kirjoitin Auroran koulusta Lepuski-lehteen 6/2016: Lippajärven uusi kyläkeskus.
Espoon koulut Olen Espoon kasvun ja oppimisen lautakunnan jäsen vuodet 2021-25. Tähän aikana aion käydä vierailulla kaikissa Espoon kouluissa. Voit seurata projektin etenemistä ja tutustua kuvasarjoihin kokonaisuudessa Espoon koulut. |