Espoon päiväkodit: Aallonhuipun päiväkoti

Aallonhuipun päiväkoti löytyy Espoon Kivenlahdesta. Kadulle päin "linnamainen" päiväkoti on yllättävän iso.

Lepohuoneessa aina nukuttaa. Aikoinaan kun keikkatyöskentelin opintojen ohessa päiväkodeissa, oli aina hommaa pysyä virkeänä kun ympärillä on kuorsaavia, söpöjä lapsia.

Kuvatessa on välilä hyvä hypärä juniorikansalaisten näkökulmaan. Saa uudenlaista kulmaa elämään (ja kivoja kuvia).

1980-luvun päiväkotien hienouksia ovat parvet. Niitä löytyy, ja ovat hienoja.

Liikuntasali.

Yksi ryhmä lapsia oli vielä sisällä.

Aika hyvin muuten. Sovit kuvausreissun kesäkuun alkupuolelle, että sää on kaiken logiikan mukaan mainio ja saa kunnon kuvia.

 

Espoon päiväkotien kuvausprojekti

Olin vuosina 2013-2017 Espoon päivähoidosta vastaavan varhaiskasvatusjaoston jäsen. Sen kunniaksi päätin käydä vierailulla kaikissa Espoon päiväkodeissa. Projekti ei tosin onnistunut ihan neljässä vuodessa. Julkaisen valokuvat näillä sivuila. Alla päivittyvästä kaaviosta näet aina ajantasaisen tilanteen siitä kuinka monessa päiväkodissa minä ja kamerani olemme käyneet. 

Tästä Espoon päiväkodit -kokonaisuuteen.

Rajaa sisältöä

Esim. 10.2024