Kadonnut Espoo: Dahlin tila

Dahlin tila

Dahlin tila oli yksi Espoon keskuksen alueen viidestä kantatilasta. Se sijaitsi nykyisin Kirkkojärveksi kutsutulla alueella, lähellä Keski-Espoon urheilupuistoa. Likimain samalla paikalla on nykyään Kirkkojärven päiväkoti.

Kadonnut Dahlin tila, Espoo.

Tässä on ilmakuva Espoon keskuksesta 1950-luvulla. Dahlin tilan rakennukset olivat kahdella puolen mäkeä. Punainen rakennus on lato. Kun 1980-luvulla asuin lapsena Kirkkojärvellä, tuon ohi käveltiin liikuntatunneille urheilupuistoon.

Muut alueen kantatilat olivat Doms, Kirsti, Jofs ja Suna. Näiden tilojen mukaan on nimetty alueen asuinalueita: Tuomarila, Kirsinmäki, Jouppi ja Suna.

Dahl oli aiemmalta nimeltään Grå. Alunperin tila sijaitsi kirkonkylän keskuksessa kirkonmäkeä vastapäätä, mutta se siirrettiin Kirkkojärvelle viimeistään 1800-luvun alussa.

Kirkkojärven alueesta kertoo muuten kokonaisuuteni Kirkkojärven historia.

Kirkkojärvi ilmakuvassa 1980-luku.

Tässä on toinen kuva, josta näkee hyvin missä kartano sijaitsi. Dahlin tila on kuvassa oikealla ylhäällä, noin nykyisen Kylätorintien päässä.

Dahlin tila 1984.

Tässä on Dahlin tilan päärakennus vuonna 1984, tulipalon jälkeen. Kuva on yksityisalbumista, kiitos käyttöluvasta. Pian tämän jälkeen vanha kartano purettiin.

Dahlin kartanon uusi rakennus.

Sen sijaan kaiketi 1940-luvulla rakennettu "uusi kivitalo" on edelleen paikoillaan niin sanotulla Dahlinmäellä. Tässä minä ja äitini rakennuksen portailla jossain vaiheessa 1980-lukua.

En tiedä missä kunnossa rakennus nykyään on, mutta sieltä se löytyy metsän keskeltä.

Ratavartijan vaimo lehmänsä kanssa

Espoon kaupunginmuseon päiväämättömässä kuvassa on ratavartijan vaimo lehmänsä kanssa. Takana oikealla on Kasavuori, vasemmalla Dahlinmäki. Tästä näkee hyvin, että peltoahan tuo alue oli.

Kirkkojärvi vuonna 1955.

Tässä on Olavi Korkalan upea kuva vuodelta 1955. Tämä kuva on Kirkkojärven toiselta laidalta, siispä lähempää nykyistä moottiritietä. Kirkkojärvi on tuossa välissä, ja laidunta tai peltoa on jäänyt selvästi tulvan alle, kun on aita järvessä. Uskoakseni vasemmalla takana, noin suoreen aidan takana, on Dahlinmäki ja siten myös Dahlin tilan rakennusten profiilia.

Dahlin tonttikartta 1935.

Tässä on Dahlin tonttikartta vuodelta 1935. Keskellä karttaa, punertavalla alueella, on tila rakennuksineen. Keltainen on käsittääkseni peltoa, ja vihreä on varattu eläimille. Huomatkaa Espoon aseman suuntaan lähtevä tie. Käytännössä samaa linjaa kulkee Kirkkojärven poikki kulkeva kävelytie Kylänraitti.

Poika Dahlin ladon edessä

No mutta sehän olen minä. Varmaan ehkä kymmenen vuoden ikäisenä, eli noin vuonna 1985. Tämä kuva on Dahlin ladon edestä (sen sijainnin näkee alun ilmakuvassa). Keskellä latoa oli jännä syvennys..

 

Kadonnut Espoo

Kadonnut Espoo -sarjassa esittelen paikkoja ja rakennuksia joita ei enää ole. Lähteinä usein museot tai Finna-arkisto. Kannattaa tutustua myös Espoon historia -kokonaisuuksiin.

 

Kommentit

Ylimmässä kuvassa näkee millaista joutomaata Dahlin tilasta Espoonjoelle päin on ollut. Sellaiseltahan, tosin puskittuneemmalta, se edelleen näyttää leikkipuiston vierestä. Tietääkö muuten joku, jatkuuko alueella maan vajoamisen edelleen? Jos kävelee Kylänraittia, siinä on pyörätiekin yhdesssä kohtaa ihan vinossa, kun maa on liikkunut. Ymmärtääkseeni tuolla rakennukset on kyllä kiinnitetty kunnon betonipaaluilla, mutta esim. tonttien vesijohdot eivät ole oikein kestäneet maan vajoamista ja siellä on riidelty aikoinaan rakennuttajien kanssa. Nyt kun Kirkkojärven tulviminen aiotaan laittaa aisoihin, niin voikohan tämäkin aiheuttaa vajoamista saven mahdollisen kuivumisen takia?

Rajaa sisältöä

Esim. 10.2024