Lisää uusi kommentti

Kadonnut Espoo: Velskolan kartanon vanha päärakennus ja kylänmäki

Velskolan kartanon vanha päärakennus

Velskolan kartano toimii nykyään Espoon seurakuntien leirikeskuksena. Nykyisen kartanon (kohta kuvia alla) paikalla sijaitsi aikanaan Velskolan kartanon vanha päärakennus, joka purettiin 1930-luvulla.

Sekä tämän että seuraavan kuvan ottaja on tuntematon, ne ovat Espoon kaupunginmuseon arkistoista ja ne on ajoitettu välillä 1900-1935.

Velskolan kartanon vanha päärakennus

Tässä on tilaan kuuluvia talousrakennuksia oikealla. Ympärillä on vähän samanhenkistä peltoa kuin nykyäänkin.

Sitten mennään haastavampaan suuntaan. Tässä on sitaatti Velskolan kurssikeskuksen sivuilta: "1800-luvulla kartanonmäellä sijaitsi kaksi maatilaa Övergård ja Östergård. Tilat olivat säätyläisten ja talonpoikien omistuksessa siihen asti kunnes vuonna 1899 maatilat (n. 1 000 hehtaaria) siirtyivät porilaisen apteekkarin John Juseliuksen omistukseen."

Kysymys kuuluu, että onko yläpuolisen kuvan vasemmassa reunassa oleva asuinrakennus sama kuin ylemmässä kuvassa. Sanoisin, että ei ole. Ylemmässä kuvassa porstua on nimittäin rinteessa alamäkeen, jälkimmäisessä ylämäkeen. Eli nämä kuvissa näkyvät talot voivat olla Övergård ja Östergård. Mutta täytyy todeta, että tämä on lähinnä päättelyä.

Wikipediassa muuten puhutaan Vestergårdin ja Östergårdin tiloista.

Velskolan vanha navettarakennus 1937.

Tässsä on Velskolan navettarakennus vuonna 1937 (Finna, Kustannusosakeyhtiö Kiven kokoelma). Tämä on lähes sama kuvakulma kuin äskeisessä, mutta muutaman kymmentä metriä taaempaa otettuna.

Velskolan päärakennus 1937.

Tässä on päärakennus vuodelta 1937. Jos vertaatte tätä ihan ensimmäiseen kuvaan, niin huomaa miten pihapuut ovat kasvaneet. (Finna, Kustannusosakeyhtiö Kiven kokoelma)

Velskolan päärakennus 1937.

Sama toisesta suunnasta. Päärakennus sijaitsi aika jyrkässä rinteessä. (Finna, Kustannusosakeyhtiö Kiven kokoelma)

Velskolan sikala 1937.

Tässä on sikala kuvattuna vuonna 1937. Vaikuttaa siltä, että mäen reunoilla on ollut rakennuksia käytännöllisesti joka puolella. (Finna, Kustannusosakeyhtiö Kiven kokoelma)

Velskolan vanha viljamakasiini 1937.

Tässä vanha viljamakasiini. (Finna, Kustannusosakeyhtiö Kiven kokoelma)

Velskola 1982.

Velskolan talousrakennuksia vuonna 1982. Kuva on Klaus Härön, ja Espoon kaupunginmuseon arkistoista.

Velskolan talousrakennuksia 1982.

Tässä Velskolan talousrakennuksia Klaus Härön kuvaamana vuonna 1982. Tämä ehkä navettarakennus on valmistui 1938, eli samoihin kuin tänne rakennettiin uutta päärakennusta.

Pehtoorin talo 1982.

Tässä Pehtoorin talo vuonna 1982. Erkki Härö. Tämä rakennus on mielestäni edelleen tallella kartanono pohjoispuolella. Minun pitää ehdottomasti käydä täällä "varmistusretkellä" ja ottamassa ennen-jälkeen kuvia tämän kuvasarjan pohjalta.

Velskolan kartano

Tässä on nykyinen päärakennus, joka on 1930-luvulta. Lisää kuvia kartanosta nykyasussaan löytyy sivuiltani täältä. Kartanorakennuksen sisätiloja käsittääkseen peruskorjataan parhaillaan, valmista pitäisi olla kesällä 2024. Yritän kutsua itseni kylään siinä vaiheessa.

Velskolan kartta 1871,

Tässä on kartta Velskolan alueelta vuodelta 1871. Keskellä alhaalla on Velskolan Pitkäjärvi, ja pieni kyläkeskittymä tai tilan alue on siitä vasemmalla.

Velskolan kartta 2022.

Tässä on sitten kartta vuodelta 2022. Järvi on pienempi kuin vanhemmassa kartassa. Kuvassa ylhäällä keskellä ovat uudet leirikeskuksen rakennukset. Vasempaan päin punainen on rakennus uusi kartano. Se sijaitsee mäen eteläreunalla, eli noin samalla paikoin kuin missä vanhojen tilojen rakennukset sijaitsivat.

Kuinka pitkään Velskolassa on sitten asuttu? Monissakin lähteissä lukee, että mäellä on asuttu 1500-luvulla. Tämä 1500-luku on usein mainittu Espoon historiassa. Osin kyse lienee siitä, että kirkonkirjat ovat siltä ajalta jo varsin luotettavia. Eli aiemminkin olisi tuolla voitu asua, muttei olla varmoja.

Luontoon.fi-palvelussa kohdassa Nuuksion historia mainitaan, että "Keskiajan alussa 1100-luvulta alkaen Velskolaan, Takkulaan, Tervalammelle, Ollilaan ja Salmeen alkoi nousta kyliä." En tiedä mihin lähteeseen tämä pohjaa. Mutta jos Velskolassa alkoi olla kyliä varhaisella keskiajalla, niin on hyvinkin mahdollista, että sellainen oli myös tällä mäellä. Harvoin sitä nimittäin hylättiin vanhoja asuinpaikkoja ja rakennettiin uusia, pikemminkin on korvattu vanhoja rakennuksia uusilla.

Vleskola ilmakuvassa 1950.

Velskolan ilmakuva 2021

Tässä ovat ilmakuvat Velskolasta vuosilta 1950 ja 2021. Kuvissa alhaalla uusi päärakennus. Kovinkaan suuria muutoksia ei tällä välillä ole ehtinyt tapahtua, mutta muutamat vanhat rakennukset ovat hävinneet kuudenkymmenen vuoden aikana.

 

Kadonnut Espoo

Kadonnut Espoo -sarjassa esittelen paikkoja ja rakennuksia joita ei enää ole. Lähteinä usein museot tai Finna-arkisto. Kannattaa tutustua myös Espoon historia -kokonaisuuksiin.

 

 

Rajaa sisältöä

Esim. 4.2024