Olet täällä
Lisää uusi kommentti
Espoon päiväkodit: Kivimiehen päiväkoti
Kivimiehen päiväkoti löytyy Espoon Otaniemestä. Päiväkoti on saneerattu Aalto-yliopistolta vapautuneisiin tiloihin.
Samasta rakennuksesta löytyy Kivimiehen koulu, josta löydät kuvia täältä.
Heti alkuun yksi jännimmistä tiloista. Varsinaista liikuntasalia ei ole, mutta väestösuojasta on saatu upea leikki- ja liikuntatila.
Päiväkoti on kaksikerroksinen. Ensin alakertaa.
Kun Kivimäen kokonaisuutta suunniteltiin, olin vähän epäileväinen sen suhteen, että kuinkakohan hyvin tilojen muuttamisessa onnistutaan. No, hyvin onnistuttiin!
Nuori herra sinivalas ei ole vielä lähtenyt ulkoilemaan. Loikoilee tieverkon päällä. Mittasuhteet ovat muuten noin oikeat.
Pieniä ja isompia tiloja löytyy.
Työskentelin aikoinaan armeijan jälkeen puoli vuotta Kilon päiväkodissa siivoojana. Jo valmistuttuani lähihoitajaksi ja opiskellessani yliopistossa valtiotieteitä, tein paljon keikkatöitä espoolaisissa päiväkodeissa. Näissä lepohuoneissa alkaa aina silmä lurpsaamaan, edelleenkin.
Portaat yläkertaan.
Piha ei ole ihan niin iso kuin monissa päiväkodeissa, mutta toimiva.
Espoon päiväkotien kuvausprojekti
Olin vuosina 2013-2017 Espoon päivähoidosta vastaavan varhaiskasvatusjaoston jäsen. Sen kunniaksi päätin käydä vierailulla kaikissa Espoon päiväkodeissa. Projekti ei tosin onnistunut ihan neljässä vuodessa., jatkan vielä aika monta vuotta kunnes tulee valmista. Julkaisen valokuvat näillä sivuilla. Alla päivittyvästä kaaviosta näet aina ajantasaisen tilanteen siitä kuinka monessa päiväkodissa minä ja kamerani olemme käyneet.
Tästä Espoon päiväkodit -kokonaisuuteen.