Hagerlund.net

Lisää uusi kommentti

Tietysti tulee mieleen yksi asia jota kukaan ei tainnut koskaan ajatella:

Jos halutaan suunnitella kaupunkirakennetta pidemmällä tähtäimellä, pitäisi ymmärtää että Espoossa on kaksi asuinkaistaletta jossa (ja joiden välissä suurin osa ihmisistä asuu). Toisen halkaisee rautatie ja toisen metro. 

Eräs ongelma on aina ollut (ja on vastaisuudessakin) kaikenlainen poikittais- vinottais- ym liikenne ko kaistaleiden välillä. Yhteydet kuten Leppävaara-Kivenlahti ovat aina olleet mielenkiintoisia mutta miksi näitä kahta kaistaletta ei voisi yhdistää muualtakin kuin Helsingissä? 

Metro olisi alunpitäenkin pitänyt suunnitella niin että viimeinen asema on Kauklahden aseman alueella siten että koko raidejärjestelmästä muodostuu lenkki ja jonka toinen puoli palvelee Kirkkonummelle ja eteenpäin. Uskallan sanoa että tälla tavalla ajateltuna aika moni liityntäliikennesäätö olisi helpottunut huomattavasti - etenkin sen ongelmallisen poikittaisliikenteen osalta (Toisin sanoen: asuinalueet radan varrella, työpaikat ja opiskelupaikat metron).

Nykyiselläänhän metron ja radan väliin jää juuri sellainen älytön matka joka on vähän liian pitkä käveltäväksi mutta kuitenkin sen verran lyhyt kokonaisuuden kannalta (etenkin jos otetaan huomioon Saunalahden, Kurttilan ja Kauklahden alueen asuntorakentamisen suunnitelmat) että säästöperustelu ontuu. 

Rajaa sisältöä

Esim. 9.2021