Olet täällä
Lisää uusi kommentti
Kadonnut Espoo: Niittytorin kauppakeskus
Niittytorin ostoskeskus sijaitsi Niittykummussa. 1990-luvun arkkitehtuuria edustava rakennus oli nähnyt jo parhaimmat päivänsä kun kävin siellä kuvausreissulla vuonna 2010.
Kauppakeskus valmistui 1990-luvun alussa, ja se purettiin kesällä 2017. Käytössä se ehti olla Helsingin Sanomien uutisen mukaan 24 vuotta.
Aula oli valoisa ja aika jännä.
Ostoskeskuksen "takapuolella" toinen kerros onkin ensimmäinen kerros.
Tässä Espoon kaupungin ilmakuvassa on Niittykumpua vuonna 2011. Ylhäällä kulkee Meritorintie, Niittytorin kauppakeskus on keskellä alhaalla. Sen tunnistaa noista pyöreistä ikkunoista.
Kymmenen vuotta myöhemmin maisema on osin muuttunut. Metroasema ja uusi kauppakeskus on tullut oikeaan yläreunaan, ja Niittytorin tilalla on uusia kerrostaloja.
Kadonnut Espoo Kadonnut Espoo -sarjassa esittelen paikkoja ja rakennuksia joita ei enää ole. Lähteinä usein museot tai Finna-arkisto. Kannattaa tutustua myös Espoon historia -kokonaisuuksiin. |