Rautalammin kirkko

Rautalammin kaunis puukirkko valmistui vuonna 1844. Paikalla sijaitsi aiemmin pienempi kirkko.

Isoäiti on kotoisin Rautalammilta, ja olen käynyt Rautalammilla miltei joka vuosi koko ikäni ajan. Lapsena pohdin että miten ihmeessä näin pienessä kunnassa tarvitaan näin isoa kirkkoa, ja miten täältä pystyi lähtemään niin paljon porukkaa Amerikkaan.

Myöhemmin tajusin, että Rautalampi oli tuolloin miltei maakunnan kokoinen jättiläiskunta - ja kirkossakin oli sitä myöten vilinää.

Jännää muuten, että Rautalampi on isänaidin kotiseutua. Vaan tätä kirkkoa ovat olleet rakentamassa isoisän äidin puolen sukulaiset (asuinpaikkana etelärannikko), he kun olivat erikoistuneita isoihin puurakenteisiin.

Kellotapuli on vuodelta 1768, ja on kuulemma Rautalammin kylän vanhimpia rakennuksia.

Siunauskappeli on toisella puolella hautausmaata. Tyyli on hieman erilainen kuin muissa rakennuksissa.

Kommentit

Rautalammin kuvasarjassa mainitaan seurakuntatalo. Kuvassa on kyllä siunauskappeli. Olen helsinkiläinen, jolla on koko isän suku Rautalammilta ja ko. siunauskappelissa useampikin sukulainen siunattu viimeiselle matkalleen.

Kiitos huomiosta. Oikeassa olet, seurakuntatalo on siellä mäen alla. Käyn muuttamassa tekstiä...

Rajaa sisältöä

Esim. 3.2024