Aurinkopaneelit omakotitalossa, osa 3: Paljonko puiden varjostaminen heikensi tuottoa?

Perheemme hankki 5,92 kWp:n tehoiset aurinkopaneelit elokuussa 2021. Ne ovat siis olleet käytössä kaksi vuotta. Tämän blogisarjan aiemmissa osissa olen avannut tarkemmin hankintakuluja, ensimmäisen vuoden tuottoja ja tuoton verotusta. Nyt katsaus varjostuksen merkitykseen.

Paneelit on suunnattu L:n muotoisella katolla kaakkoon ja lounaaseen. Tämä ei ole ihan ideaali, mutta toisaalta eri suuntaan suunnatut paneelit pidentävät tuottoaikaa. Alkuun paneeleita varjostivat naapuritalon korkeat puut ison osaa aikaa, lounaan puolelta. Kesäkuussa 2022 nuo puut kaadettiin, naapuritalo purettiin ja tilalle on tullut useita kaksikerroksisia omakotitaloja.

Tässä kuvassa on tonttimme ja aurinkopaneelien sijainti. Ajatelkaa, että vasemmalla alhaalla eli lounaan puolella tontin takana puita oli koko matkaltaan. Sanoisin, että puut varjostivat lähes puolet ajasta osaa tai likimain kaikkia paneeleita, jos aurinko oli matalalla.

Aiemmin siis paneelit olivat enemmän varjossa. Uudet talot eivät varjosta juuri lainkaan. Paneelit ovat lähes yhtä korkealla kuin naapurin katto, ja aurinko on naapuritalojen suunnassa matalalla käytännössä vain talvella. Kesällä aurinko kiertää naapuritalojen yli ennen laskemistaan.

Niinpä lähdin selvittämään kuinka paljon varjostus vähensi aurinkopaneelien tuottoa.

Tuontanto ennen ja jälkeen puiden kaadont

Vertailen nyt syys-toukokuita keskenään vuosilta 2021-2023. Tämä on aikaväli josta minulla on sekä ennen että jälkeen -tilastoja. Jätin joulu-helmikuun pois tilastoista, silloin tuottoa ei juuri ole ja on lähinnä sattumaa onko katto lumen peitossa vai ei.

Kaikkina muina kuukausina paitsi marraskuussa tuotanto kasvoi. Maaliskuussa ero ei ollut kovinkaan suuri, mutta syys-, huhti- ja toukokuussa tuontanto kasvoi vajaat 20 %. Lokakuussa kasvu oli suurempaakin, tosin tuo voi olla myös sattumaa.

Kaikkineen nämä viisi kuukautta tuottivat aiemmin 2342 kWh, ja jälkeen 2792 kWh. Kasvua tuli siis 19,2 %.

Miten yksittäiset päivät eroavat tuoton suhteen toisistaan?

Kuukausitaso on vain kuukausitaso. Kun sataa ja on pilvistä, eivät puut voi varjostaa aurinkoa koska se ei paista. Niinpä ryhdyin pohtimaan, miten muuten asiaa mitata.

Päädyin jakamaan vertailemani ajanjakson kahden viikon perioideihin, alku- ja loppukuuhun. Sitten katsoin kyseisen ajanjakson parhaan päivän tuoton. Oletan, että ainakin yhtenä päivänä tuona aikana aurinko on paistanut ihan kunnolla.

Päivän paras tuotanto, puolikas kuukausi.

Kaaviosta näkee, että syksyllä ja etenkin talven ympärillä ero oli suuri. Tuottoa tuli parhaimmillaan puolet enemmän kuin vuotta aiemmin. Kevään edetessä erot pienenivät. Tämä on loogista. Matala talviaurinko ei paljoa noussut puiden yläpuolelle.

Tuottoa ennen kyseisinä päivinä oli 221 kWh, ja jälkeen 276 kWh. Kasvua oli 24,8 %.

Laskelmieni lopputuloksena voi todeta, että kyllä niillä puiden kaatamisella naapuritonteilta oli merkitystä. Puhutaan sellaisesta vajaan 20 % kasvusta tuotossa. Jos kesältä olisi saanut lukuja, niin arvelen, että ero olisi pienentynyt. Kesää lähestyessä ero pieneni.

Miten aurinkopaneelit ovat tuottaneet tähän mennessä?

Tässä on kuva tähänastisesta tuotannosta. Vuonna 2021 paneelit saatiin käyttöön vasta syksyksi.

Aurinkopaneelien tuotto ja paljonko on mennyt myyntiin

Näyttää siltä, että aurinkopaneelit tuottavat runsaat 5000 kilowattituntia vuodessa. Siitä sellaiset puolet menee myyntiin, ja toinen puolikas käytetään itse.

Tämä vuosi taitaa tuottaa hieman enemmän kuin viime vuosi, varmaankin juuri noiden puiden kaadon ansiosta.

Kiinnostavaa on myös, että myyntiin on tänä vuonna mennyt jo enemmän kuin viime vuonna. Ovatko perheemme sähkön käyttötavat muuttuneet? Spontaanisti sanoisin, että etätyö (ja koneiden käyttö päivisin) on vähentynyt. Lisäksi pörssisähköön siirtymisen myötä ajastan koneita enemmän yön halvoille tunneille. Myös sattumalla voi olla vaikutusta.

Paljonko aurinkopaneelit maksoivat ja paljonko ne ovat tuottaneet?

Säästön lasken kahdella tapaa. Selkeä mittari on, että paljon sähköyhtiö hyvittää myynnistä. Oman käytön arvon olen laskenut siten, että olen laskenut paljonko sähkö maksaisi kulloinkin voimassa olevalla sopimuksella, olen lisännyt siihen verrot ja kertonut oman tuotannon kanssa. Siirryttyämme pörssisähköön olen käyttänyt oman käytön arvona sitä summaa, millä olemme siinä kuussa myyneet sähköä (plus verot ja välityspalkkio).

Tuotannon säästöt 2021-2023

Ensimmäinen vuosi tuotti 77 euroa ja viime vuosi 979 euroa. Tänä vuonna - sähkön hinnan ollessa maltillisempi - jäädään noin puoleen viime vuoden tuotoista. Tässä ei ole mitään kummallista, viime vuosi oli se kummallinen vuosi. Ainakin toivottavasti. Myös pörssisähköön siirtyminen on pienentänyt tuottoja, koska olemme ostaneet sähköä aiempaa halvemmalla. Tällöin oman käytön hyötykin on pienempi.

Aurinkopaneelien kokonaiskustannus oli 6899 euroa. Kun huomioi kotitalousvähennyksen, niin maksettavaksi jäi 5479 euroa.

Kaikkineen aurinkopaneelit ovat tuottaneet kahdessa vuodessa 1417 euroa. Kun sitä vertaa hankintahintaan, niin hankintahinnasta on maksamatta vielä 4062 euroa. Tuotto on ollut vajaat 25 %, eli tätä tahtia menisi kahdeksan vuotta ja oltaisiin omillamme. Suhteessa sijoitettuun pääomaan tuotto oli viime vuonna lähes 20 %, tänä vuonna luultavasti noin 7 %. Luku voittaa edelleen säästötilin koron.

Bloggaukset aurinkopaneeleista

 

Aurinkopaneelit omakotitalossa -blogisarja

Blogisarjassa avaan mitä aurinkopaneelien hankinta on merkinnyt, millaista tuotto on ollut ja muitakin asiaan liittyviä pohdintoja. Kaikkiin sarjan kirjoituksiin pääset tästä.

 

 

Rajaa sisältöä

Esim. 10.2024