Aurinkopaneelit omakotitalossa, osa 1: Vuosi takana, mitä tuottaa ja mitä maksoi?

Aurinkopaneelit

Perheemme hankki aurinkopaneelit elokuun alussa 2021. Kyseessä on isohko omakotitalo Espoossa, jonka sähkön vuosikulutus on 20 000 kWh:n luokkaa. Aurinkopaneelien teho on 5,92 kWp. Tulen avaamaan tulevina vuosina tässä blogisarjassa miten aurinkopaneelin omistaminen sujuu ja millaisia tuotot ovat. Mutta nyt katsaus ensimmäiseen vuoteen.

Asennus ja kustannukset

Asennus hoitui muutaman viikon päästä tilauksesta. Kokonaiskustannus oli 6899 euroa. Kun huomioi kotitalousvähennyksen, niin maksettavaksi jää 5479 euroa. Hyöty ja kustannuslaskelmat lasken jatkossa tämän mukaan.

Alustavissa kaavailuissa ideaalitehoilla takaisinmaksuaika olisi 8-9 vuotta. Koska elämä ei ole ideaalia, niin katsotaan saako nuo kuitattua kymmenessä vuodessa.

Millainen potentiaalinen tuotto on?

Aurinkopaneelit ovat melko jyrkällä katolla, ehkä 30 tai 35 asteen kulmassa. Se on aika lähellä ideaalia kulmaa, Motivan sivuilla sanotaan ideaalikulmaksi 35-45 asteen kaltevuutta.

Tässä on kuva talosta ja aurinkopaneelien sijainneista. Älkää tarkastelko paneelien alueiden kokoa jne. Ovat ihan vain omia piirustuksiani.

Paneelit ovat suunnattuna kaakkoon ja lounaaseen. Se ei ole ideaalitilanne - etelä on ilmansuuntana paras. Laskennallisesti tämä tiputtaa aurinkopaneelien tuottoa Toisaalta toinen paneeleista ottaa vastaan aamuaurinkoa ja toinen iltaa. Toisin sanottuna on tässä myös etunsa, sähköntuotanto on luultavasti tasaisempaa pitkin päivää.

Aurinkopaneeli

Tässä on kuva kaakkoon suuntaavista paneeleista. Suoraan kuvanottopaikan yläpuolella on toinen samanlainen setti paneeleita.

Varsin suuri rooli on varjostuksella. Esimerkiksi elokuussa 2021 tuotto oli yllättävän pientä, koska pihallamme oli kaksi puuta varjostamassa. Ne kaadettiin syyskuussa 2021. Kesäkuussa 2022 naapurin tontilla alkoivat rakennustyöt, ja sieltä kaadettiin paljon puita. Tämä luultavasti parantaa aurinkopaneeliemme tehoa etenkin syksyllä ja keväällä, kun aiemmin aurinko jäänyt naapurin puiden varjoon. Tämän näkee tarkemmin vasta vuoden mittaan.

Miten lasken tuoton?

Aurinkopaneelit tuottavat kahdella tapaa. Ensinnäkin sen tuottamaa sähköä tulee käytettyä itse. Toisekseen mahdollinen ylimääräinen tuotanto myydään sähköyhtiölle, joka sitten korvaa sitä sähkön pörssihinnan mukaan.

Suurin hyöty tulee, kun käyttää tuotetun sähkön itse. Silloin säästää sekä se, mitä sähköstä maksaa, että verot ja sähkön siirtomaksut. Esimerkiksi tällä hetkellä maksamme ostetusta sähköstä siirtoineen ja veroineen 34 senttiä kilowattitunnilta. Vielä viime keväänä tuo summa oli 10 senttiä.

Tuoton laskeminen on siinä mielessä hankalaa, että kyse on myös siitä, mihin hintaan sähkön ostaisi. Jos ostaa sähköä kalliilla, säästää enemmän. Viime kevääseen asti maksoimme sähköstä vain 4 senttiä kilowattitunnilta, joten säästö oli pienempi. Tavallaan siis tuottoa verrataan omaan sähkösopimukseen. Niinpä ihan identtisiä tilanteita ei kenelläkään ole.

Tuotto vaihtelee sähkön silloisen markkinahinnan mukaan. Keväällä oli epätodellisen suotuisa tilanne kun ostimme sähköä halvalla ja myimme kalliilla. Tämänkaltainen tilanne ei ole pysyvä.

Mitä ensimmäinen vuosi tuotti?

Aurinkopaneelin tuotto 9/2021-8/2022

Tässä on ensimmäisen täyden vuoden graafi aurinkopaneelien kuukausitason tuotosta. Tuottoisin kuukausi oli kesäkuu 980 kilowattitunnin tuotolla. Perässä seurasivat heinäkuu ja toukokuu, ja esimerkiksi huhtikuussakin tuotto oli yllättävän hyvää. Tämä selittyy osin sillä, että keväällä ei välttämättä sada niin paljoa ja aurinkopaneelit tuottavat suhteessa paremmin viileään mutta aurinkoiseen aikaan.

Kaikkineen vuoden aikana tuottoa tuli 5000 kilowattituntia. Minulle yllätys oli, että viisi tuottoisinta kuukautta ovat jos nyt eivät ihan, niin aika tasoissa kuitenkin. 

Kuinka paljon aurinkopaneelit tuovat säästöä?

Aurinkopaneelien tuottograafi 2021-2022

Tässä on graafi ensimmäisen vuoden tuotosta. Tämä on jo hieman monimutkaisempi graafi.

  • Nollaviivan yläpuolella on punaisella paljonko sähköä olemme ostaneet.
  • Nollavivan alapuolella on sinisellä kuinka paljon olemme käyttäneet itse tuotettua sähköä. Punainen ja sininen yhdessä ovat koko taloutemme sähkönkäyttö.
  • Alinpana on keltaisella myydyn sähkön määrä kilowattitunteina.

Kaikkineen vuoden aikana

  • Sähköä ostimme 18 075 kilowattituntia.
  • Itse käytimme 2506 kilowattituntia paneelien tuottamaa sähköä. Eli kokonaissähkönkulutus oli hieman yli 20 000 kilowattituntia.
  • Myimme 2532 kilowattituntia.

Kaikkineen aurinkopaneelin osuus koko talon vuotuisesta sähkönkulutuksesta oli vain 12 %. Sähköä tuotettiin noin neljännes kaikesta käytöstä, mutta vain osa siitä saatiin omaan käyttöön.

Tulevana vuonna pääsemme pikku hiljaa miettimään paremmin käytön ajoittamista, ja paneelitkin tuottavat keväisin ja syksyisin enemmän (kiitos kaadettujen puiden), joten katsoo mikä tilanne on vuoden kuluttua.

Kun sukelletaan euroihin, niin 

  • Oma käyttö toi säästöä 366 euroa (verrattuna siihen, että olisimme ostaneet saman verran sähköä sen hetkisellä sopimushinnalla).
  • Saimme myymällä sähköä 483 euroa.
  • Kaikkineen säästö oli vuositasolla 849 euroa. Se on 15,5 % tuotto sijoitetulle pääomalle, eli ihan hyvin lähes riskittömästä sijoituksesta. Tätä tahtia menisi kuusi ja puoli vuotta siihen, että olisimme omillamme. Tähän en usko, sähkön hinta luultavasti tasaantuu, ja sitä kautta oman käytön hyöty ja sähkön myynnin tuotto pienenevät.

Bloggaukset aurinkopaneeleista

 

Aurinkopaneelit omakotitalossa -blogisarja

Blogisarjassa avaan mitä aurinkopaneelien hankinta on merkinnyt, millaista tuotto on ollut ja muitakin asiaan liittyviä pohdintoja. Kaikkiin sarjan kirjoituksiin pääset tästä.

 

 

Kommentit

Hei, ansiokkaassa jutussasi on pieni asiavirhe. "Tuottoisin kuukausi oli kesäkuu 980 kilowatin tuotolla." Tarkoitit varmaankin keskitehon sijaan paneeliesi tuottamaa energiamäärää, joka ilmoitetaan yleensä kilowattitunteina. Eli näin: "Tuottoisin kuukausi oli kesäkuu 980 kilowattitunnin tuotolla."

Kävin tuon korjauksen muuttamassa suoraan tekstiin. 

Onpahan kerrankin hyvää dataa aurinkosähkön todellisesta tuotosta kilowattitunteina. Omassa blogissani (rakennustarkkailija.com) olen aikoinaan tarkastellut muun muassa aurinkosähköasioita yleisellä tasolla, mutta luotettavia, todellisia tuottotietoja on ollut erittäin vaikea löytää. Sitten nuo euromääräiset asiathan ovat aina tapauskohtaisia, mutta mukavahan niitäkin on nähdä.

Yleistä tietoa tosiaan löytyy paljon ja tapauskohtaista vähemmän, siksi itsekin innostuin lukemia avaamaan.

Vaikka yleistää ei voi, niin varmaan samanlaisilla paneelimäärillä samoilla leveysasteilla päätyy samansuuntaisiin tuloksiin.

Tuotto on hankalampi mitata. Se kun riippuu niin monesta tekijästä. Jos sopii äärettömän kalliin sähkösopimuksen, niin "säästää" paneelien hinnan verran huomattavasti nopeammin. Mutta eiköhän jokainen pyri vähintään kohtuuhintaisiin sopimuksiin.

Myynti 483e on ansiotuloja joka nostaa veroprosenttiasi eli maksat korkeamman veron koko ansiotulostasi

Tuo on asia jota en tajunnutkaan tässä asiassa mainita. Näitä tosissani pääsen kirjaamaan ensi vuoden alussa.

Sinällään tuo on verotettavaa tuloa, ja sitä kautta se tosiaan myös nostaa hiukan veroprosenttia (eli: hankala laskea). Käsittääkseni paneelien hankintahinnan (miinus kotitalousvähennys) saa laittaa poistoina verotukseen, joka vähentää sitä summaa, minkä joutuu "lisäveroa" maksamaan.

Kiitos tästä kattavasta kirjoituksesta liittyen aurinkopaneeleihin. Tästä tuli monta vinkkiä, jotka on hyvä ottaa huomioon, kun suunnittelee aurinkosähköä omakotitaloon. Itsestäänselviä asioita toki, muttei ainakaan minulle tullut heti mieleen, kuten puiden varjostus ja paneeleiden ilmansuunta. Vaikuttaakohan paneeleiden ideaalikulmaan paikkakunta jolla asuu? Onkohan esimerkiksi Rovaniemellä eri ideaalikulma kuin Espoossa?

Rajaa sisältöä

Esim. 10.2024