Kirjoituksia & Kuvia

Uimahalli ja terveysliikunta

Kävin tänään uimassa. Parinkymmenen minuutin kävely, ja perheen kanssa uimaan. Oli virkistävää ja kivaa. Kokeilin myös lääkärin määräyksestä vesijuoksua. Rikkinäistä polvea kun ei saa rasittaa, mutta sitä pitää käyttää. Vesi on siihen loistava elementti.

Minä ja ilmastonmuutos

Kun olin pieni talvisin oli lunta. Osin kyseessä on harhaa, lapsena myös nautti lumesta eri tavalla. Nykyään sitä istuu töissä ja junissa lumikasoissa kiipeilemisen sijaan. Mutta jouluisin oli useammin lunta, ja tammikuussa ei ollut miltei kymmentä astetta lämmintä.

Jalankulkijoille ”etuajo-oikeus”

Tiedän mikä olisi ensimmäinen asia jota lähtisin eduskunnassa ajamaan. Sellainen sopivan helposti toteutettava muutos, joka säästäisi ihmishenkiä, lisäisi turvallisuutta ja helpottaisi ihmisten arkea. Antaisin suojatietä lähestyville jalankulkijoille etuajo-oikeuden.

Päivä torilla, varpaat jäässä

Tänään oli erilainen lauantai. Yhdeksältä tapasin vihreitä kollegoita ja pystytimme telttaa Tapiolassa. Siitä sitten jakamaan ilmapalloja, Vihreitä lankoja ja omia esitteitä. Runsaan kuuden tunnin kuluttua lähdin matkalle kotiin päin. Välissä, kun varpaita ei tuntenut, kävin kahvilla lämpenemässä.

Potilaan oikeudet ja terveydenhuollon tietokannat

Helsingin Sanomat uutisoi potilastietojen siirtymisestä vakuutusyhtiöille. Ongelma on todellinen, ja hankala. Perusidea on, että vakuutusyhtiöt toivovat mahdollisimman kattavia potilastietoja hoidettavasta potilaasta.

Perustulosta iloa opiskelijoille

(Avaa-lehti (kolumni) 19.1.2007)

Valmistuin runsas vuosi sitten Helsingin yliopistosta valtiotieteiden maisteriksi. Opiskelin aika ripeästi: Kuudessa vuodassa ulos, välissä olin yli vuoden päätoimisesti töissä ja toisen samanmoisen lapsen kanssa kotona. Lisäksi tein töitä osa-aikaisesti oikeastaan koko opiskeluajan.

Pakkasta!

Oli aamulla mukavaa kävellä junalle kun lumihanki narskui kävellessä. Toisaalta, onhan nyt tammikuun puoliväli. Normaalisti pysyvä lumi on tullut vajaata kuukautta aiemmin. Tosin ei tämä lumi ole täällä etelässä tainnut vielä tullut jäädäkseen.

Miltei viisitoista vuotta sitten kävin ensimmäistä kertaa eläessäni Tanskassa. Oli uudenvuoden tienoo. Siellä oli kummallista. Nurmikko oli vihreää, tuuli ja oli kylmää. Oli kuin olisi ollut talven ja syksyn välimuoto, jossa oli mukana kumpaakin. Lumihankea ei ollut, ainoastaan muutama tuulen keräämä pieni lumikasa siellä täällä.

Verotuksen avulla toimivaa ympäristöpolitiikkaa

Yksityisellä sektorilla on luovuutta ja potentiaalia keksiä vaikka mitä. Tuo energia ja innovaatisuus tulee kääntää ympäristön kannalta hyödylliseksi.

Tärkeintä on luoda verotuksen keinoin tilanne, jossa energian ja luonnonvarojen säästö on huokeaa, ja tuhlaaminen kallista.

Vanhustenhoito kuntoon

Vanhustenhoito ei toimi tarpeeksi hyvin. Vanhusväestön määrä nousee jatkuvasti tulevat vuodet, joten pään työntäminen pensaaseen ei auta. Systeemi täytyy saada toimivaksi ja kestäväksi nyt, ennenkuin ongelmat kasvavat hallitsemattomiksi.

Subjektiivisesta päivähoito-oikeudesta enemmän hyötyä kuin haittaa

Päivän Helsingin Sanomissa kerrottiin, että pääkaupunkiseudun päiväkotien johtajista suurin määrä haluaisi rajata subjektiivista päivähoito-oikeutta. Ymmärrän heidän näkökantansa, mutta väärässä ovat.

Lapsille on määritelty laajat subjektiiviset oikeudet saada päivähoitoa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että perhe määrittelee hoidon tarpeen, ei hallinto.

Kuolemantuomio on väärin

Viime viikolla Saddam Hussein teloitettiin. Vanha mies talutettiin hirttolavalle, häntä solvattiin tovi ja hirtettiin. Kostohan siinä oli kyseessä, tosin tietyllä tapaa oikeutettu sellainen.

Kuolemantuomio on silti aina väärin.

Yksinäinen urheilukenttä, Espoon Tillinmäki

Kesäisellä pyöräretkellä Espoota kierrellessäni päädyin yksinäiselle urheilukentälle Tillinmäkeen. Miljöö on kaunis, pieni urheilukenttä, leikkipuisto ja kuivaa hyväntuoksuista metsää joka puolella.

Kilpailuttaminen on hyvä renki mutta huono isäntä

Kilpailuttaminen ei ole itsessään hyvä tai huono asia.

On tarpeen rahan säästön lisäksi muistaa myös laatu. Pelkkä hinta ei voi ratkaista, sillä julkisissa palveluissa laatu on kuitenkin se tärkein asia. Myös henkilökunnan asema on syytä muistaa.

Eheytetty koulupäivä on ratkaisu vain osalle lapsista

Pienten koululaisten iltapäivät herättävät keskustelua. Pienille lapsille ei tosiaan ole hyväksi olla itsekseen pitkiä aikoja. Ratkaisuksi on suunniteltu eheytettyä koulupäivää, jossa lapsille olisi tekemistä käytännössä pidemmälle iltapäivään asti. Täytyy kysyä, onko reaktio ylimitoitettu?

Nerokas roskaliike

Kolme, neljä vuotta sitten kuulin ensimmäisen kerran roska päivässä –liikkeestä. Idea tuntui heti hyvältä. Vuosi vuodelta idea on sitten tuntunut aina vaan paremmalta. Olin aina osallistunut innokkaasti talkoihin ja ollut muutoinkin yhteiskunnallisesti aktiivinen, mutten ollut tullut ajatelleeksi, että osan talkoohengestä voisi tuoda osaksi jokaista päivää.

Kaupungintalon tulevaisuus auki

(Keski-Espoon Sanomat 4/2006)

Vuonna 1971 valmistuneen Espoon kaupungintalon tulevaisuutta pohditaan. Nyt jo tiedetään että rakennukselle täytyy suorittaa mittava peruskorjaus, sekä luultavasti myös laajennus. Samassa yhteydessä on pohdittu rakennuksen kokonaan purkamista. Tilalle rakennettaisiin uusi kaupungintalo ja mahdollisesti myös asuntoja.

Luontokeskus Nuuksioon

(Keski-Espoon Sanomat 4/2006)

Uutta luontokeskusta suunnitellaan Nuuksion järviylängölle, Solvallan urheiluopiston yhteyteen. Luontokeskus avattanee yleisölle vuonna 2010. Luontokeskuksen paikkaa on pohdittu pitkään, ja tänä syksynä sijaintipaikaksi varmistui Solvalla.

Nuuksion järviylänkö on pääkaupunkiseudun tärkeimpiä luonto- ja virkistysalueita. Alueella käy vuosittain 500 000 luonnossa liikkujaa, jotka ovat pääosin pääkaupunkiseudulta, mutta myös muualta Uudeltamaalta. Nuuksion kansallispuistossa käyntejä on vuosittain 100 000. Kansallispuisto perustettiin vuonna 1994 ja sen pinta-ala on tällä hetkellä noin 45 km2.

Itsenäisyydestä ja mielipiteenvapaudesta

Monien tuttavieni vanhemmat tai isovanhemmat ovat olleet sotimassa. Itse olen sitä sukupolvea, jonka isoisät olivat liian nuoria rintamalle. Toinen ukeistani tosin oli jatkosodan viime viikkojen täydennysmiehiä.

Perustulolla työtä ja hyvinvointia

Vihreät repäisivät viikonloppuna ja asettivat yhdeksi vaaliteemakseen perustulon. Rohkea veto. Kun haluaa saada aikaa jotain uutta, pitää ajatella ja tehdä asioita eri tavalla kuin aiemmin. Monilla puolueilla ei ole tarjota vaihtoehtoja, meillä on.

Hyvät pahat optiot

Eräs ystäväni totesi Alkon johdolle suunnatuista avokätisistä optioista: "hei kuinka vaikeaa on myydä suomalaisille viinaa?" Hän osui naulan kantaan, vaikka keskustalainen onkin. Tuleeko valtion yhtiön maksaa miljoonia siitä, että ei epäonnistuta asiassa jossa ei voi epäonnistua? Voisiko valtion varallisuutta käyttää muuhunkin kuin kaivon täyttämiseen?

Sivut

Vuokramökki

Idyllinen vuokramökki Espoon Nuuksiossa. Bussilla lähelle, talviasuttava, varaava takka, ilmalämpöpumppu, hehtaarin tontin reunalla virtaa puro ja puron takana on kansallispuisto.

Tutustu ja varaa >

Rajaa sisältöä

Esim. 07.2020