Espooseen tarvitaan uusia päiväkoteja joka vuosi

(Länsiväylä 29.4.2015)
Länsiväylässä (18.4.2015) kerrottiin, kuinka Espoossa on noin 300 lasta päivähoidossa niin sanotuilla ylipaikoilla. Tämä on käytännössä kolmen ison tai kuuden pienemmän päiväkodin verran lapsia, joiden ryhmille on etsitty tiloja esimerkiksi ryhmiä suurentamalla, päiväkotien liikuntasaleista, sekä muista väliaikaisista tiloista.
 
Täyteenahdetut tilat ovat ikäviä lasten kannalta - siinä kun tuppaa syntymään meteliä ja ruuhkaa. Tilanne kuormittaa myös henkilökuntaa. Lisäksi ylipaikat ovat riski siellä aikaansa viettävien lisäksi myös rakennukselle: jos esimerkiksi ilmanvaihto on suunniteltu pienemmälle lapsimäärälle, voi seurauksena olla pahimmillaan ongelmia niin sisäilmassa kuin rakennuksen kunnossa.

 
Päivähoitoon tulevien lasten määrä vaihtelee vuosittain, riippuen muun muassa työllisyyden kehityksestä. Selvää kuitenkin on, että pitkässä juoksussa päivähoidossa olevien lasten määrä kasvaa samaa tahtia kuin Espoon asukasluku.
 
On tärkeää, että lähtötilanne on mahdollisimman hyvin tasapainossa. Ylipaikkojen tulisi tosiaan olla vain väliaikaisia ylipaikkoja. Jos joustonvara on käytetty jo etukäteen, asetetaan lapset ja henkilökunta mahdottoman tilanteen eteen.
 
Päivähoidossa olevien espoolaisten lasten määrän kasvaessa myös päiväkoteja tulee rakentaa, on taloustilanne mikä tahansa. Aina voi miettiä kustannustehokkaampia tapoja rakentaa, mutta siitä ei pääse yli eikä ympäri, että tarvitsemme muutaman uuden päiväkodin verran tilaa vuodessa - joka vuosi.
 
Tony Hagerlund
Espoon varhaiskasvatusjaoston jäsen (vihr)
 

Olen Espoon varhaiskasvatusjaoston jäsen. Avaan vuoden 2015 aikana Espoon varhaiskasvatuksen tilannetta sarjalla mielipidekirjoituksia. Yritän myös etsiä ratkaisuja ongelmiin.

 

 

Vuokramökki Nuuksiossa

Idyllinen vuokramökki Espoon Nuuksiossa. Talviasuttava, varaava takka, ilmalämpöpumppu, hehtaarin tontin reunalla virtaa puro ja puron takana on kansallispuisto.

Tutustu ja varaa >

Rajaa sisältöä

Esim. 10.2019