Espoon keskukseen kolme kaupunkipolkua

(Keski-Espoon Sanomat 3/2005)

Espoo-päivänä lauantaina 27.8. julkistettiin Espoon ensimmäiset kaupunkipolut. Sarjan ensimmäinen osa kattaa Espoon keskuksen, Kiltakallio - Suvelan ja Tuomarilan alueet. Espoon valtuustotalon edessä järjestettiin polkujen avajaistapahtuma, minkä päätteeksi suoritettiin ensimmäinen opastettu kaupunkipolkukävely.

Kaupunkikeskuksessa ja niiden lähiympäristössä kiertelevillä poluilla on läsnä historia ja nykypäivä, vireä kaupunkikulttuuri eri muodoissaan sekä alueen rikas luonto. Kaupunkipolkuesitteet on tarkoitettu uusille ja vanhoille asukkaille, vierailijoille ja koululaisille, jotka haluavat opastetusti ja paikan päällä monipuolisesti tutustua monipuoliseen Espooseen. Esitesarja avaa näkökulmia omaleimaiseen ja monikerroksiseen kaupunkiin.

Espoon keskuksen reiteistä yksi kiertää radan pohjoispuolella Pappilanmäellä, jokilaaksossa, Kirkkojärvellä sekä virastokeskuksessa. Toinen reiteistä kiertää radan eteläpuolella Kiltakallion ja Suvelan asuinalueita. Kolmas polku kiertää Tuomarilan ja Sunan alueilla. Polut kulkevat olemassa olevia katuja, teitä ja polkuja pitkin.

Värikäs kaupunkipolkuesite on yli vuoden mittaisen hankkeen tulos. Paikallisista toimijoista mukana olivat Keski-Espoo –seuran lisäksi Tuomarila-seura, Esbo Hembyghdförening sekä Espoon tuomiokirkkoseurakunta. Projekti on Suomen kotiseutuliiton alullepanema, ja mukana on vahvasti Espoon kaupunki. Espoon keskuksen kaupunkipolut ovat ensimmäiset kolme suunnitelluista yhdeksästätoista Espoon kaupunkipolusta. Kaupunkipolkuja on suunnitteilla myös Tuusulassa ja Vuosaaressa.

Tony Hagerlund
Artikkeli on julkaistu Keski-Espoon Sanomissa 3/2005.

Muualla verkossa:
> Espoon keskuksen kaupunkipolut

Vuokramökki Nuuksiossa

Idyllinen vuokramökki Espoon Nuuksiossa. Talviasuttava, varaava takka, ilmalämpöpumppu, hehtaarin tontin reunalla virtaa puro ja puron takana on kansallispuisto.

Tutustu ja varaa >

Rajaa sisältöä

Esim. 12.2019