Espoonkruunun vuokrataloja myös Tapiolaan

(Helsingin Sanomat 16.11.2010)

Espoon kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaos päätti kesällä 2010 olla jatkamatta Tapiolan tennispuiston vuokrasopimusta, koska alueelle halutaan rakentaa asuintaloja. Vielä ei tosin ole linjattu, joutuuko Tennispuisto väistymään uusien talojen tieltä, vai löydetäänkö ratkaisu, jossa alueelle mahtuvat niin tennis kuin asunnotkin.

Tulee tontille sitten yksi tai useampi asuintalo, kyseessä on ainutlaatuinen mahdollisuus. Koska kyseessä on kaupungin oma maa, voidaan Tennispuiston tontille rakentaa myös kaupungin oman yhtiön Espoonkruunun vuokrataloja.

Espoossa on jo vuosikymmeniä tavoiteltu sosiaalisesti kestävää kaupunkirakennetta, jossa eri asumismuodot sekoittuvat. Kun rakennetaan rinnakkain omistus- ja vuokra-asuntoja, kerrostaloja ja pientaloja sekä isoja ja pieniä asuntoja, syntyy monipuolisia asuinalueita, eivätkä sosiaaliset ongelmat kasaudu.

Tapiolan alueella ei ole käytännössä lainkaan Espoonkruunun vuokrataloja. Tilanne on muihin aluekeskuksiin verrattuna poikkeva, sillä niin Espoon keskuksen, Leppävaaran, Matinkylän, Olarin kuin Espoonlahden alueilla on runsaasti kaupungin vuokra-asuntoja.

Tennispuiston tontin myötä myös Tapiolan keskustaan voidaan rakentaa keskeiselle paikalle kaupungn vuokrataloja. Puolet alueen rakennusoikeudesta tuleekin osoittaa Espoonkruunun toteutettavaksi.

Tiina Elo
kaupunkisuunnittelulautakunnan varapuheenjohtaja (vihr)

Tony Hagerlund
kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaoksen jäsen (vihr)

Kommentit

Tilanneraportti puolentoista vuoden kuluttua. Tänään elinkeino- ja kilpailukykyjaos myönsi suunnitteluvarauksen osalle kyseistä tonttia. Pidin esillä Espoonkruunu-vaihtoehtoa. Tontille on kuitenkin suunniteltu puurakentamisen aluetta, ja Espoonkruunu ilmoitti että se ei halua toteuttaa puurakenteisia taloja. Tämä vähän esti vaatimustani siitä, että alueesta osa pitää ohjata Espoonkruunun toteutettavaksi :)

Sen sijaan päätösesitykseen lisättiin, että tulee myös käydä läpi mahdollisuus toteuttaa alueelle vuokra-, perhe- jne. asuntoja. Lisäksi saimme kattavan raportin vuokratalojen sijoittumisesta Tapiolan tienoille.

Siitä on hyvä jatkaa, potentiaalisia paikkoja Espoonkruunulle sopivia paikkoja on muuallakin lähistöllä.

Rajaa sisältöä

Esim. 3.2024