Lisää uusi kommentti

Olipas upeaa - Espoo Visual Festival 2019

Espoo Visual Festival 2019

Espoo Visual Festival järjestetään ensimmäistä kertaa tänä viikonloppuna, 13.-15.9.2019. Paikkana Träskändan kartano puistoineen, ja hienoa oli!

Espoo Visual Festival 2019

Aloitetaan hieman varhaisemmasta illasta. Kartanon rakennukset ja puut on valaistu kauniisti. Tässä kuninkaallinen huussi. Tuollainen olisi kiva minunkin mökilläni.

Espoo Visual Festival 2019

Kartanon sisällä oli muutama eri valoteos, eri puolilla kartanon alinta kerrosta.

Espoo Visual Festival 2019

Itse teoksia oli turha edes yrittää valokuvata. Hienoja, parhaimmillaan ajatuksia herättäviä. Aulaa sen sijaan pystyi kuvaamaan. Tämä on muuten ensimmäinen kerta kun olen kartanon sisällä. Aika hitaasti olen toiminut: olen ollut perhepäivähoidossa tässä lähellä (ja retkillä kartanon pihalla) jo pian 40 vuotta sitten. Lisäksi olen kiertänyt ja kuvannut muun muassa Espoon kartanoita ja huviloita jo vuosikymmenen.

Espoo Visual Festival 2019

Tämänkaltaisia tapahtumia Espoon kulttuuripuoli järjestää, ja hyvä niin. Olen muuten Espoon kulttuurilautakunnan jäsen.

Espoo Visual Festival 2019

Jännää. Ihan kaikki on kaunista kun sen oikein valaisee. Lehdet ovat kauniita muutoinkin, mutta vielä vähän hienompia näin valaistuna.

Espoo Visual Festival 2019

Ilta alkoi hämärtymään, ja kartano esiintymään uudessa valossa.

Espoo Visual Festival 2019

Espoo Visual Festival 2019

Tämän puun juurella olen minäkin lapsena touhunnut. On ensimmäisiä muistikuviani tältä seudulta.

Espoo Visual Festival 2019

Eksoottisimmassa teoksessa piti polkea jotta sai valoa.

Espoo Visual Festival 2019

Nyt on kaunista.

Espoo Visual Festival 2019

Nämä sillat voisivat mielestäni olla tähän malliin valaistuja vaikka aina.

Espoo Visual Festival 2019

Rakkauden temppeli.

Espoo Visual Festival 2019

Valoja niityllä. Täällä olisi pitänyt olla jalusta sekä aikaa kuvata rauhassa. Valitettavasti minulla ei ollut kumpaakaan.

Espoo Visual Festival 2019

Jos tänne vielä ehdit vierailulle, niin suosittelen vahvasti. Jos et, niin kannattaa olla ensi vuonna liikkeellä.

Lisätietoa Espoo Visual Festivalista löytyy erillistä verkkosivuilta. Viime vuonna Karakallio Creativen valojuhlassa oli samaa tuntua. Espoolainen valokulttuuri on kovassa vedossa.

Rajaa sisältöä

Esim. 4.2024