Lisää uusi kommentti

Espoon päiväkodit: Kipparin päiväkoti

Tervetuloa Kipparin päiväkodille, Espoonlahteen. Eletään maaiskuun viimeisiä päiviä, ja olen kamerani kanssa vierailulla. Sää ei vaikuta lainkaan maaliskuiselta.

Oli näemmä rekonstruktoitu Frozenin loppukohtaus, eri hahmoilla. Siinä sisko pelastaa toisen.

Rakennus on vuodelta 1980. Varsin samantyylisiä päiväkoteja rakennettiin 60-luvun lopulta 80-luvun alkuun.

Päiväkoti löytyy Ruorimiehenkadun päästä. Itse en ollut kunnolla edes noteerannut tätä rakennusta muutoin kuin etäisesti, kun ei ollut tullut ikinä kuljettua siitä ohi. Kaikenlaista sitä löytää kun päiväkoteja kiertää.

Todella "maaiskuinen" sää, toisenlaistakin voisi olla.

Niin, ja kallioita. Niitä on kaikkialla Espoossa, joten tietysti niitä on myös Kipparin päiväkodin pihalla.

Espoon päiväkotien kuvausprojekti

Olin vuosina 2013-2017 Espoon päivähoidosta vastaavan varhaiskasvatusjaoston jäsen. Sen kunniaksi päätin käydä vierailulla kaikissa Espoon päiväkodeissa. Projekti ei tosin onnistu ihan neljässä vuodessa. Julkaisen valokuvat näillä sivuila. Alla päivittyvästä kaaviosta näet aina ajantasaisen tilanteen siitä kuinka monessa päiväkodissa minä ja kamerani olemme käyneet. 

Tästä Espoon päiväkodit -kokonaisuuteen.

Vuokramökki Nuuksiossa

Idyllinen vuokramökki Espoon Nuuksiossa. Talviasuttava, varaava takka, ilmalämpöpumppu, hehtaarin tontin reunalla virtaa puro ja puron takana on kansallispuisto.

Tutustu ja varaa >

Rajaa sisältöä

Esim. 09.2019