Viime aikoina lehdissä on ollut esille kymmeniä vuosia salattuja kuvia sota-ajoilta. Surullisia kuvia, kuten sotakuvat aina. Itseäni ovat surettaneet eniten kuvat desanttien tappamista lapsista.

Sota on aina kauheaa. Erityisen kauheaksi se muuttuu siinä vaiheessa kun tietoisesti valittuna kohteena ovat siviilit. Sotilaat ovat kuitenkin tienneet mihin lähtevät ja mistä on kyse, ulkona leikkineet lapset eivät.

Tavallaan on turha puhua kunniasta ja oikeudenmukaisuudesta tilanteessa, jossa pyritään tappamaan mahdollisimman paljon muita mahdollisimman nopeasti. Silti tietty inhimillisyys on aina syytä muistaa – antautuneita ei ammuta, siviilejä vastaan ei hyökätä.

Viimeisten vuosien aikana maailma on muuttunut pelottavaan suuntaan. Terrorismin vastaisen sodan nimissä myös sivistyneet maat ovat alkaneet lieventää sodankäyntiin liittyviä toiminta-tapojaan. Siviilikohteet voidaan ”epäsuorasti” hyväksyä ja kiinnijääneille vihollisille ei anneta sotavangin asemaa.

Perustelu edelliselle on, että vastapuolikaan ei toimi sääntöjen mukaan. Logiikka on ymmärrettävä – ja virheellinen. Ongelma on, että jos vahvimmat ja demokraattisimmat alentuvat sille tasolle millä heikoin ja pienin vastustaja toimii, kukaan ei toimi vastuullisesti. Kenestä sitten otetaan mallia? Syntyy kierre joka ruokkii itseään.

Jos kaikki jättävät noudattamatta sääntöjä siksi että joku ei niitä noudata, lopulta kukaan ei noudata sääntöjä.