Varhaiskasvatusjaostossa koulutuksen järjestämisestä ja päivähoitopaikkatilanteesta

Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan varhaiskasvatusjaoston syksyn viimeinen kokous on tulevana keskiviikkona. Esityslista löytyy verkosta

Esityslistalla ei ole kovinkaan dramaattisia asioita. Isoimmat ovat katsaus varhaiskasvatuksen koulutukseen, sekä aina ajankohtainen päivähoitopaikkatilanne.

Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan varhaiskasvatusjaosto
Esityslista 27.11.2013 klo 17:30

3 Arviointi varhaiskasvatuksen koulutuksen tilasta ja kehittämistarpeista Suomessa

Valtiontason raportti. Yhteenvedon summauksena voisi sanoa, että koettaisiin hyväksi että erikoistuminen varhaiskasvatukseen tulisi (koulutuksessa kuin koulutuksessa) sen verran aikaisin, että ehtivät orientoitua opintojen aikana. Lisäksi henkilöstön “jatkuvaa koulutusta” tulisi selkeyttää.

Sinällään on kiinnostavaa nähdä mihin suuntaan valtion tasolla lähiviikkoina käännytään. Kovasti puhutaan normien vaikutuksista. Jos esim. koulutukseen liittyvää velvoitetta lähdetään purkamaan, juuri varhaiskasvatus saattaa olla tulilinjalla. Viime vuosina kun juuri tämän puolen koulutusvaateita on tiukennettu.

4 Suomenkielisen varhaiskasvatuksen arvioitu päivähoitopaikkatilanne vuoden vaihteessa 2013-2014

Tästä assiasta saadaan rapotti kokouksessa, ei siis etukäteismateriaalia.vPerustelu on, että saadaan tuore tilanne, ja ei synny turhaa epätietoisuutta vanhempien keskuudessa (“kyllä niille lapsille paikat löydetään”).

Ymmärrettävät perusteet, vaikka itse toimisin toisin. Esimerkiksi ylipaikoista on hankala päästä keskustelemaan, kun ei ole virallista materiaalia ylipaikoista kuin siellä täällä.

Summaus aiemmasta: Espoossa on 200-300 lasta ns. ylipaikoilla, eli on noin 2 ison päiväkodin vaje. Ensi vuonna valmistuu muistaakseni neljä uutta päiväkotia, joten tilanne rauhoittuu. 

Ongelmallisin alue on Tapiola,  jossa on eniten ylipaikkoja ja jonne ei ole tulossa uusia päiväkoteja. Tästä aion keskustella kokouksessa, sillä uuden rakentamisen myötä lasten määrä alueella tuskin ainakaan vähenee.

5 Suomenkielisen varhaiskasvatuksen tulosyksikön vuoden 2013 talousarvion seuranta tilanteesta 31.10.2013

Sitten vuoden takaisen arvion lapsia on hoidossa noin 600 enemmän. Tästä syystä talousarviota on muutettu. 

Tämän vuoden menot ovat jäämässä alle muutetun (korjatun) talousarvion. Pääsyy tähän ovat päiväkotien viivästymiset, eli kulut nousevat viiveellä.

Päivähoito on äärimmäisen altis muulle maailmanmenolle. Jos lapsia tulee hoitoon enemmän kun on varauduttu, hoito järjestetään. Lisäksi henkilökunnan määriin ei paljoa voi vaikuttaa. Toisin sanoen budjetti on mitä on, ja se toteutuu miten toteutuu. Suoraa ohjausvaikutusta budjetoinnilla ei ole kuin lievissä määrin.

6 Raportti taiteen perusopetuksen toteutumisesta päiväkodeissa syksyllä 2013

Tästä on ollut lehdissäkin. Idea on siis, että päiväkodeissa voi olla taiteen perusopetusta. Päiväkotien henkilökunta vaikuttaa olevan lähtökohtaisesti tyytyväinen uudistukseen, ja miltei kaikki ovat sitä mieltä, että korvaava ohjelma on saatu järjestymään niille jotka eivät osallistu (maksulliseen) osioon.

Tämä kuvio on minulle eettisesti ongelmallinen: samaan aikaan on hienoa että saadaan monipuolista toimintaa päiväkoteihin, perheiden illat eivät menee harrastuksien parissa ja lapset pääsevät tekemään jotain erityistä.

Samaan aikaan riski on, että osa ei pääse mukaan siihen kivaan mitä muille on tarjolla. Tosin kaikki vapaa-oppilaspaikkaa hakeneet ovat sellaisen myös saaneet, eli kiertoteitä löytyy.

Isoin riski on, että sosiaaliturvamme lähtee kääntymään sellaisen suuntaan että itse satsaamalla saa satsauksia myös yhteiskunnalta. Monissa harrastuksissa tämä on jo näin, tuntuvaan kuukausimaksuun ei ole kaikilla varaa, mutta kunta tukee vielä tuplasti tai triplasti sen omavastuuosan päälle.

Näin syntyy tilanne jossa yhteiskunnan tukia saavat keski- ja suurituloiset perheet, pienempituloisten jäädessä sivuun. Vastaavia yhteiskunnan tukimuotoja ovat muun muassa vuorotteluvapaa ja kotitalousvähennys.

Tämä on yleisen tason kehitys josta ei pidä. Tämä ei enää kovinkaan vahvasti liity kokouslistan asiaan, mutta kun nyt on tilaisuus niin painotan sitä että ketään “ei saa jättää jälkeen” vaan toteutuksen pitää olla kuin pienryhmätoimintaa...

7 Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan varhaiskasvatusjaoston kokousaikataulu keväällä 2014

Tulevana keväänä on ohjelmassa kolme kokousta. 

Rajaa sisältöä

Esim. 4.2024