Sosiaaliturvajärjestelmä ei toimi

Sosiaaliturvassa lähdetään siitä olettamuksesta, että ihmiset elävät ensisijaisilla tuloillaan. Tämä tarkoittaa sitä, että ihminen elää palkallaan. Jos työtä ei ole, sitten eletään työttömyysturvalla, eläkkeellä, hoitorahalla tai jollain muulla "perustulon lähteellä". Näitä kutsutaan ensisijaisiksi etuuksiksi.

Viimeisen viidentoista vuoden aikana monien etuisuuksien ostovoima on laskenut merkittävästi. Toisin sanoen sillä, millä eli ennen jotenkuten, ei enää elä.

Tämän seurauksena yhä useampi tarvitsee toimeentulotukea elääkseen. Hurjimmat tapaukset joihin olen Espoon perusturvajaostossa (perusturvajaosto käsittelee muun muassa toimeentulotukeen liittyviä valituksia) törmännyt, ovat tapauksia joissa ansiotyössä käyvä on oikeutettu toimeentulotukeen. Toisin sanoen työtä tekemällä ei elä, vaan tarvitaan yhteiskunnan tukea jotta pärjää.

Toimeentulotuki on niin sanottu toissijainen etuus. Sen tehtävä on paikata ensisijaisia etuuksia. Perusajatuksena oli että toimeentulotuki on vain väliaikainen apu kunnes ihminen työllistyy tai vähintään saa jotain ensisijaista etua. Se on harkinnanvarainen varmistus jottei systeemi petä.

Toimeentulotuesta on kuitenkin muodostunut pysyvä tulonlähde monelle, hyvin monelle. Vuonna 2005 toimeentulotukea sai 238 848 kotitaloutta ja 377 376 henkilöä, 7,2 prosenttia suomalaisista.

Tämä on johtanut järjettömiin kannustinloukkuihin. Toimeentulotuen luonteeseen kun kuuluu, että se vähenee samaa tahtia kuin tulot kasvavat. Toisin sanoen jos saa euron enemmän palkkaa, saa euron vähemmän toimeentulotukea. Samoin jos jotain ensisijaista etuutta nostetaan, se pienentää toissijaista toimeentulotukea.

Kun tulojen noustessa veroprosenttikin kasvaa, lopputuloksena perheen tulojen pitää nousta pahimmillaan toista tuhatta euroa ennen kuin käteen jää selvästi enemmän rahaa. On oikeasti tilanteita jossa ihmisellä ei ole varaa mennä töihin. Palkasta jää käteen niin vähän, että työmatkoja ja muita lisäkuluja ei ole varaa maksaa. Siinä meillä on kannustava systeemi!

Miten sitten tämän ongelman korjaisi? Sosiaaliturvajärjestelmä pitää nollata, rakentaa se totaalisesti uudestaan. Perustulo on selkeä tie tähän suuntaan, mutta perustuloa odotellessa tarvitaan myös monia muita keinoja. Pelkkä reikien tilkitseminen kerta toisensa jälkeen ei auta, tarvitaan kunnon remontti.

Rajaa sisältöä

Esim. 4.2024