Kun työskentelin siivoojana 1990-luvulla, oli se onnellista aikaa. Toista taitaa olla nyt.

Helsingin Sanomissa oli sunnuntaina laaja artikkeli siivousalan työntekijöiden hyväksikäytöstä. Jutun mukaan siivoustöihin rekrytoidaan maahan vasta tulleita, usein oleskelulupaa odottavia henkilöitä. Kielitaitoa tai tuntemusta suomalaiseen työelämään ei heillä usein ole, eikä töihin palkata sellaisia, jotka osaavat kieltä tai jotka tuntevat enemmän suomalaista kulttuuria ja työelämää. Palkkoja- tai lisiä ei makseta täysimääräisesti, työtä teetetään palkatta ja olot ovat muutenkin kehnot.

Tämä ei tietenkään koske kaikkia siivousalan yrityksiä, mutta yllättävän monia näyttää koskevan.

Viime päivät asiasta ollaan keskusteltu kiivaasti. Moni minua fiksumpi on esittänyt fiksumpia pointteja kuin mitä minulla on sanoa, mutta kahdesta asiasta nyt kirjoitan. Ensinnäkin työyhteisöön kuulumisesta, ja toisekseen hankintojen haasteista.

Osa työyhteisöä

Itse työskentelin siivoojana 1990-luvun puolenvälin jälkeen. Päästyäni armeijasta en löytänyt heti töitä, mutta lopulta löysin työpaikan siivousalalta. Siivosin puolen vuoden ajan Kilon päiväkotia sekä viereisen hammashoitolan yleisiä tiloja.

Olin parikymppinen, ja kyseessä oli ensimmäinen kokopäivätyöni. Olin innokas, ja imuri ja moppi olivat tuttuja, mutta olihan siinä silti paljon opittavaa. Opin nopeasti, että on ihan eri asia siivota kotona, kuin siivota järjestelmällisesti päiväkotia.

Perehdytykseni oli oikein mainiota, näin muistelen. Alueellinen työnohjaaja (tai mikäköhän se titteli olikaan) oli alkuun mukanani, näytti minulle työvaiheita ja myöhemmin seurasi työskentelyäni. Minulle ei kerrottu vain mitä tulee siivota, vaan miten. Minulle kerrottiin myös ergonomiasta ja sain opastuksen tehokkaisiin työskentelytapoihin.

Työnohjaajan rooli pieneni kun kokemukseni karttui, ja pian hän piipahti työpaikallani ehkä vain parin viikon välein. Tuohon varmaan auttoi se, että pääsin töihini hyvin kiinni. Työni jälki olii riittävän siistiä, ja palaute oli hyvää. Rakennus oli vasta valmistunut, mikä helpotti työskentelyä.

Minulle oli merkityksellistä nuorena miehenä olla päiväkodin työyhteisön jäsen. Osallistuin koulutukseen erityisen tuen tarpeen lapsien huomioimisesta varhaiskasvatuksessa, vietin taukoni  muun henkilökunnan kanssa, kuvani on vieläkin päiväkodin seinällä vuoden 1996 henkilökunnan yhteispotretissa ja henkilökunnan kevätjuhlien yhteydessä pääsin mukaan Kaivohuoneelle.

Kilon päiväkodin henkilöstö vuonna 1996.

Työyhteisön jäsen olin muutoinkin. Aloittaessani työni ryhmä ei ollut vielä aloittanut, joten siivottavaa oli vähemmän. Nuo vapautuneet hetket ruuvailin kerrossänkyjä kasaan siinä samaisessa, pian starttaavassa ryhmässä. Kura-aikaan kävin auttamassa pienempien pukemisessa. Kokeilkaapas itse auttaa kurahaalareita päälle tusinalle 1-3 -vuotiaita, siinä ovat lisäkädet tarpeen. 

Kesän jälkeen lähdin opiskelemaan. Minulle jäi hyviä muistoja tuosta elämänvaiheesta. Vuosia myöhemmin palasin päiväkotiin osana valokuvausprojektiani vierailla kaikissa Espoon päiväkodeissa. Kuvia löytyy täältä. Kuin olisin kotiin palannut.

Kun työskentelin siivoojana, olin Espoon kaupungin palkkalistoilla ja esimieheni oli päiväkodin johtaja. Tämä oli käsittääkseni tilanne muuallakin Suomessa. Sen jälkeen tilanne on muuttunut. Ensin siivoaminen alettiin nähdä erillisenä toimintana kaupungin organisaation sisällä. Siivouksen hoiti oma liikelaitos tai muu toimija ja siivoojan työyhteisö - ainakin virallisesti - oli muualla. Sittemmin siivous on muuttunut kipailutettavaksi, ja sitä hoitavat useimmiten pienet tai isommat yritykset. Henkilöt vaihtuvat, eikä työyhteisöön kiinnitytä samoissa määrin. 

Tämä on näkynyt myös kun olen kiertänyt päälle sadassa espoolaisessa päiväkodissa. Siivojilla on päällä omien firmojen työvaatteita. Ei tämä tietenkään tarkoita, etteikö voisi olla työyhteisön jäsen. Mutta onhan sillä vaikutusta jos työvuoro alkaa kun muut ovat jo lähteneet kotiin.

Kilpailutus

Kunnille tilanne on ongelmallinen. Kustannuspaineita on, ja säästää pitäisi. Jos onnistuu vaikka siivoamisen saamaan halvemmalla, niin ei tarvitse säästää muualta. Kuten esimerkiksi opetuksesta tai lastenhoidosta.

Tietenkään palvelun ostajan ideana ei ole, että sitten poljetaan työntekijöiden oikeuksia ja säästö (sekä voitto) saadaan huijaamalla.

Tämänkaltaisissa tapauksissa katse kääntyy usein julkisia hankintoja tekeviin: “miksi ostitte?” Tilanne ei kuitenkaan ole näin yksinkertaista. Kunnilla on lakisääteinen velvollisuus kilpailuttaa palveluita, ja jos jokin yritys tekee kriteerit täyttävän tarjouksen, yrityksellä on moitteeton tausta (tarkoittaen, että verot on maksettu ja muita tutkintoja ei ole päällä)  ja voittaa kilpailutuksen, niin ei siinä ole sitten enää nokan kopauttamista. Kilpailuttajan epäilys ei ole peruste poiketa kilpailutuksen periaatteista.

Mitä sitten tehdä?

Keskeisin vastaus on jo jutussa mukana. 

Monet olivat yrittäneet nostaa esille epäkohtia, mutta niihin ei tartuttu. Joko valituksen kohden koki olevansa väärä henkilö, tai asia nähtiin yksilö- tai palkkaturvaan liittyvänä asiana. Henkilöt, joille asiasta kerrottiin, eivät puuttuneet asiaa, vaan näkivät ongelman esille nostamisen yksittäisen työntekijän tehtävänä. Tällainen toimintatapa toimii huonosti, mutta  erityisen huonosti se toimii tilanteessa, jossa osapuolena on huonosti kieltä osaava ja yhteiskuntaa tunteva varaton maahanmuuttaja, jota ollaan karkottamassa maasta.

Lisäksi poliisin asenteen ja resurssien tulisi olla kohdallaan. Jos epäilys herää, on asiaa tutkittava. Tämä on vahvin viesti myös jokaiselle vilunkipeliä suunnittelevalle: ei onnistu.

Myös yritysten ja kuntien, jotka palveluita tilaavat, tulee tosissaan haastaa halvimmat tarjoukset ja pyrkiä pääsemään kiinni, mistä esimerkiksi tuntuva hintaero syntyy.  

Seurannan merkitystä korostetaan. Tätä ei kuitenkaan ole kovinkaan runsaasti resursoitu - toisin sanoen aikaa tähän ei ole. Pitäisikö kilpailutukseen ottaa mukaan jokin muutaman prosentin lisä? Eli summa varattaisiin tilaajan omaksi työksi jolla valvotaan ja seurataan tilannetta.

Omat vastaukseni siis ovat, että ei pilkota työyhteisöjä jos ei ole pakko, ja jos on, niin sittenkin kiinni työyhteisöön ja tilaajalle enemmän mahdollisuuksia seurata toteutuuko homma sovitusti.

Vuokramökki

Idyllinen vuokramökki Espoon Nuuksiossa. Bussilla lähelle, talviasuttava, varaava takka, ilmalämpöpumppu, hehtaarin tontin reunalla virtaa puro ja puron takana on kansallispuisto.

Tutustu ja varaa >

Rajaa sisältöä

Esim. 8.2020