Uutta blogissa

Sote-uudistus: ovatko palvelut ja demokratia vaihtoehtoja?

Sote-uudistus on ollut vireillä nelisen vuotta, ja on ollut nyt keväällä väliaikaisella aikalisällä. Seuraava hallitus pääsee jatkamaan uudistusta, toivottavasti ei enää sitä seuraava. Tarinaan on kuulunut monenlaisia vaiheita: armeijatyyliin on kiirehditty odottamaan, on oltu avoimia ja on salailtu, on kuunneltu asiantuntijoita ja on oltu kuuntelematta. Omasta vinkkelistäni katsottuna yksi häkellyttävimmistä käänteistä oli, kun viime vuoden lopulla syntyi keskustelua siitä, onko perustuslailla niin väliä kun halutaan turvata palvelut.

Fortum, sisäpiiritiedon vuotaminen ja maan tapa

Uusimmassa Voima-lehdessä on yksi hyvin kiinnostava artikkeli. Mikko Niskasaari kirjoitti pitkälti julkisuudessa olleiden tietojen perusteella viime kesän ja syksyn ydinvoimalapäätösten taustoista. Jo syksyllä omaan korvaanikin särähti se mitä prosessista kerrottiin, joten palasin itsekin asiaan..

Pikakertaus mistä oli kyse.

Sote-uudistus on parannus tai heikennys

Sote-uudistusta on nyt puuhattu muutama vuosi, ja jonkinmoinen välipiste oli tänään. Sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisvastuu annetaan viidelle alueelle, ja palveluiden toteuttajia saa olla enimmillään 19. Palvelut tuottavat luultavasti nykyisten sairaanhoitopiirien pohjalle rakennettavat kuntayhtymät.

Koko tämän muutaman vuoden ajan olen seurannut uudistusta tarkkaan, miettinyt sen hyviä ja huonoja puolia ja potentiaalisia kompastuskohtia. En ole osannut sanoa mitä mieltä olen ehdotuksista. Nyt osaan kiteyttää näkemykseni: sote-uudistus on joko parannus tai heikennys, riippuu siitä miten ja millaisena se toteutetaan.

Suunnitteilla olevia muutoksia Espoon suunnan joukkoliikenteeseen 2015-2017

Huomenna kokoontuu Espoon kaupungin konsernijaosto (jonka jäsen olen). Asialistalla on HSL:n eli Helsingin seudun liikenteen toiminnan ja talouden suunnitelmia vuosille 2015-2017. Keskiverto espoolaista julkistenkäyttäjää kiinnostanee etenkin suunnoitellut muutokset joukkoliikenneyhteyksissä. Tässä ei käsitellä länsimetron tuomia muutoksia (niistä bloggasin sarjan kirjoituksia alkusyksystä), vaan niitä muita yhteyksiä.

Sitten asiaan. Käyn suunnitelman läpi kohta kohdalta. Sitaateissa on HSL:n papereissa mainittu, alla omaa pohdintaani.

Tulisiko HSY:n kerätä ja käsitellä jätteitä?

Huomenna tapaa Espoon kaupunginhallituksen konsernijaosto. Melko kepoisan esityslistan merkittävin asia on lausunto Helsingin seudun ympäristöpalvelut (jatkossa HSY) -kuntayhtymälle konserniohjeesta sekä jätteen käsittely- ja energiahyötykäyttöpalveluita tarjoavien yhtiöiden perustamisesta.

Espoon työntekijämäärä pysyy ennallaan vaikka kaupunki kasvaa

Helpot heitot ovat hankalia: niitä vastaan on aika hankala taistella jos ne eivät pidä paikkaansa, ja silloinkin, kun ne pitävät paikkansa, ne valtaavat helposti liian suuren roolin. Monet ajattelevat esimerkiksi että Espoo palkkaa koko ajan lisää työntekijöitä, ja toimintaa ei ole tehostettu. Ei palkkaa, ja toimintaa on tehostettu. Nyt osoitan sen tilastojen avulla.

Miten Länsimetro muuttaa Espoon joukkoliikenteen osa 14: Leppävaara

Bloggaan sarjan kirjoituksia siitä mitä muutoksia Espoon joukkoliikenteeseen on tulossa Länsimetron myötä. Nyt käyn läpi Leppävaaran tilannetta, viitaten etenkin parin kilometrin säteellä asemasta oleviin alueisiin. Espoon kaupunginhallituksen konsernijaosto linjaa Espoon kannan 22.9. Olen kyseisen konsernijaoston jäsen.

Miten Länsimetro muuttaa Espoon joukkoliikenteen osa 13: Westend ja Haukilahti

Bloggaan sarjan kirjoituksia siitä mitä muutoksia Espoon joukkoliikenteeseen on tulossa Länsimetron myötä. Nyt käyn läpi Westendin ja Haukilahden tilanteen. Espoon kaupunginhallituksen konsernijaosto linjaa Espoon kannan 22.9. Olen kyseisen konsernijaoston jäsen.

Miten Länsimetro muuttaa Espoon joukkoliikenteen osa 12: Saunalahti ja Tillinmäki

Bloggaan sarjan kirjoituksia siitä mitä muutoksia Espoon joukkoliikenteeseen on tulossa Länsimetron myötä. Nyt yhdistän puolittain keinotekoisesti Saunalahden ja Tillinmäen, sillä näillä alueilla on myös paljon yhteistä. Espoon kaupunginhallituksen konsernijaosto linjaa Espoon kannan 22.9. Olen kyseisen konsernijaoston jäsen.

Sivut

Vuokramökki Nuuksiossa

Idyllinen vuokramökki Espoon Nuuksiossa. Talviasuttava, varaava takka, ilmalämpöpumppu, hehtaarin tontin reunalla virtaa puro ja puron takana on kansallispuisto.

Tutustu ja varaa >