Jalankulkijoille ”etuajo-oikeus”

Tiedän mikä olisi ensimmäinen asia jota lähtisin eduskunnassa ajamaan. Sellainen sopivan helposti toteutettava muutos, joka säästäisi ihmishenkiä, lisäisi turvallisuutta ja helpottaisi ihmisten arkea. Antaisin suojatietä lähestyville jalankulkijoille etuajo-oikeuden.

Helsingin sanomissa on keskusteltu viime päivinä tapauksesta, jossa poliisi oli todennut että jalankulkija jäi auton alle suojatiellä, mutta kuski ei tehnyt virhettä. Miten niin ei tehnyt? Eihän sitä saa ajaa suojatiellä olevan päälle.

Minua on aina ihmetyttänyt miten ruuhka-aikaan autoilijat toimivat sulassa sovussa, eteenpäin päästään vuorotellen ja tilaa tehdään tarvitsevalle. Vaan ruuhka-aikaa jalankulkija saa seisoa suojatien reunalla vaikka kuinka pitkään, mutta tilaa ei tehdä eikä suojatien kohdalle pysähdytä.

Tällä hetkellä auton ei tarvitse pysähtyä suojatien eteen ellei jalankulkija ole astunut tai astumassa suojatielle. Jalankulkija taasen ei astu suojatielle, ellei auto ole pysähtynyt tai pysähtymässä. Lain tarkoitus kääntyy ympäri – vaikka jalankulkijalla on oikeus mennä yli silloin kun haluaa, ei hän voi sitä oikeutta käyttää.

Ratkaisu tähän on muuttaa lakia. Kun jalankulkija lähestyisi suojatietä tai olisi sen reunalla, autojen tulisi pysähtyä. Tämän jälkeen ei olisi epäselvää kuka menee ensin.

Joku tietty vinkuu että minähän en pysähtyisi, en ole ennenkään pysähtynyt. Vaan lait säädetään reiluiksi ja toimiviksi – ei niissä haeta kaikkien hyväksyntää. Muuten vain kymmeneksellä olisi edelleen äänioikeus, ja vaimon hakkaaminen olisi normaali tapa setviä perheen sisäisiä ongelmia.

Jos joku ei ole valmis lakia noudattamaan, niin voi sitten pohtia asiaa vankilassa.

Kommentit

joo, tuo olisi niin tarpeellista, varsinkin täällä ruuhkaisessa Helsingin keskustassa. Usein saa pikkuneidin kanssa odottaa ja odottaa suojatien reunalla, eikä varmasti kiusallakaan kukaan päästä ylittämään. Mut ei kai me niitä rikkureita heti vankilaan laitettais? ;) Jos vaikka ensin sakkoja ja sellaista..?

Ei tietty vankilaa ainakaan saman tien, se nyt viimeisistä viimeisin ratkaisu. Laki on kuitenkin laki, ja sitä ihmisten tulee noudattaa. Kommentillani tarkoitin, että lain noudattamista ei itse valita. Sitä vaan pitää noudattaa, koska kyseessä on myös muiden turvallisuus. Eihän pankissa käyjiäkään laiteta vankilaan. Mutta jos joku uudestaan ja uudestaan ryöstää pankkeja ja toteaa ettei halua lakia noudattaa, niin jossain vaiheessa vankilan ovi käy. Piittaamattomuus muiden turvallisuudesta liikenteessä ei ole pikku asia. Liikenteessä kuolee paljon ihmisiä, joista käytännössä jokainen turhaan.

Jalankulkijoiden selkeä etuoikeus olisi konkreettinen tapa suosia kevyttä liikennettä. Nythän kevyt liikenne jää yleensä vihoviimeiseksi kaikessa. Autoilijat voisivat väistää myös pyöräilijöitä ja pyöräilijät jalankulkijoita - aina vahvempi heikompaa. Liikenteen tapauksessa siis kovempaa pääsevä hitaammin liikkuvaa. Kävellessä ja pyöräillessä rakentelen usein päässäni utopioita, joissa kevyt liikenne on etusijalla kaupunkisuunnittelussa.

Lähtökohtaisesti tuo [i]vahvempi väistää heikompaa[/i] on mainio lähtökohta. Käytännön ongelma on, että vahvempi voi aina olla väistämättä heikompaa - laista välittämättä. Harva jalankulkija haluaa jäädä auton alle periaatteesta :) Toki myös autoilun sujuvuus tulee pitää mielessä. Toisaalta hyvinhän [i]oikealta ensin[/i] toimii liikenteessä ilman, että valitetaan että siinä joutuu joskus odottamaan.

Tosi hyvä! Juu varsinkin huonolla säällä on aika kypsää odotella, kun autoilijat huristaa ohi lämpimissä autoissaan, kun itse on ylittämässä tietä bussipysäkille! Helsingin keskustassakin saa ennemmin tietä kuin Espoossa.

Täytyy todeta, että aika moni autoilija antaa onneksi hyvin tietä. Itse koen ongelmaksi että etenkin ruuhka-aikaan (jolloin on muutoinkin hankalaa päästä yli) tilaa ei anneta. Ikävimpiä ovat ne tapaukset, kun olet jo ylittämässä kahta samansuuntaista kaistaa. Joskus joku taulapää ei pysähdy silloinkaan, laskee vaan että [i]ehtii vielä[/i] edestä. Jos ei siinä pysähdy, ajaisi toinen laista ja hyvistä tavoista välittämättä päin. Ongelma syntyy etenkin jos tietä ylittää lapsi, joka voi käyttäytyä ennalta-arvaamattomammin. Onneksi lapsille tehdään paremmin tietä kuin meille aikuisille.

Vuokramökki Nuuksiossa

Idyllinen vuokramökki Espoon Nuuksiossa. Talviasuttava, varaava takka, ilmalämpöpumppu, hehtaarin tontin reunalla virtaa puro ja puron takana on kansallispuisto.

Tutustu ja varaa >

Rajaa sisältöä

Esim. 11.2019