Espoon kaupunginhallituksen konsernijaoston esityslista 9.12.2013: HUS ja HSY

Ensi maanantai Espoon konsernijaostossa isoimmat asiat ovat katsaus Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin toimintaan ja Helsingin seudun ympäristön ohjeistaminen. Avaan alla merkittävimmät kokousasiat.

Kokous on tämän vuoden viimeinen. Esityslista löytyy kaupungin verkkopalveluista


Kaupunginhallituksen konsernijaosto
Esityslista 09.12.2013 klo 8:00

3 Kokouksessa kuultavat selostukset

Tulossa on katsaus - ja taatusti kiinnostava sellainen - HUSsin toimintaan. Paikan päällä on HUSsin toimitusjohtaja Aki Linden ja hallituksen kaksi espoolaista jäsentä Marika Niemi ja Leena Luhtanen. Itse sisällöstä ei ole vielä tietoa, mutta veikkaisin että keskustelu pyörii investointien, kulujen ja toiminnan kehittämisen suunnassa.

4 Seure Henkilöstöpalvelut Oy:n omistuspohjan laajentaminen (Kh-asia)

Liittyy kevyesti edelliseen. HUS olisi tulossa mukaan Seuren omistajien joukkoon. Seure järjestää omistajilleen sijaisia sosiaali- ja terveyspuolelle. HUS tulee omistajaksi noin oletetun käytön (5 %) kokoisella osuudella, ja samaa tahtia aiempien omistajien omistusosuudet pienenevät. 

Mielestäni kaikin puolin järkevää. Kun kerran on organisaatio joka järjestää Helsingin seudun kunnilla sijaisia, niin miksipäs myös kuntayhtymät eivät olisi mukana siinä määrin kuin on mahdollista.

5 Tapiolan Keskuspysäköinti Oy:n yhtiöjärjestyksen ja osakassopimuksen muuttaminen

Tapiolaan tehtäviä pysäköintitiloja suunnitellaan laajennettavaksi keskushuollon tarpeisiin. Eli samassa paketissa tehtäisiin myös muuta kuin pysäköintitilaa. Kaupungin suhteen tämä menisi “nollasummapelillä”, eli kaupunki ei tiloja käyttäisi eikä osallistuisi kuluihin. Toteutus menisi kuitenkin yhteisen yhtiön kautta.

Tämä kuulostaa periaatteessa loogiselta. Se minkä vielä tarkistan on, että onko varmaa ettei kaupunki päädy jossain vaihtoehdossa maksamaan jotain (jos joku muu taho vetäytyy). Tämän ei pitäisi olla mahdollista koska kyseessä on oma yhtiö, mutta varma on aina varmaa.

7 Toimiohjeen antaminen edustajalle Eteva kuntayhtymän yhtymäkokoukseen

Eteva on ollut nykyistä isompi, mutta monet kunnat ovat alkaneet jälleen tuottaa palveluita itse. Taustavääntöä on ollut tiloista ja eläkemaksuista, eli käytännössä aiemmin syntyneistä velvoitteista, sekä siitä miten sopeudutaan muutokseen.

Tilat: jos kuntayhtymän menot katetaan vuotuisilla maksuilla, mutta on ylimääräisiä tiloja joista ei pääse eroon, niin Espoo ja monet muut haluavat että niitä ei laskuteta niiltä jotka ovat sillä hetkellä palveluiden käyttäjiltä, vaan kaikilta osallisilta. 

Eläkkeet: organisaatio on kiinni myös aiempien työntekijöidensä eläkemaksuissa. Taustalla on väännetty samaan malliin kuin tilojen suhteen siitä, että menneiden vuosien työntekijöiden eläkemaksuja ei haluta maksaa vain nykyisin palveluja ostavien kuntien toimesta.

Oma kantani on, että hyvä että tämä perataan kunnolla. Laajemmin kyse on palveluiden ostosta (on se sitten kuntayhtymältä tai yritykseltä). Esimerkiksi työnantajan velvoitteet kantavat kuitenkin paljon pidemmälle kuin usein ajatellaan. Esimerkiksi Kevan kautta maksetaan eläkkeitä. Jos kunta muuttaa omaa toimintaansa osakeyhtiöksi, ja tuo osakeyhtiö ei enää hoida eläkkeitään Kevan kautta, niin osakeyhtiön eläkemaksut menevät kuntasektorin ulkopuolelle, mutta kunnalla on edelleen vastuu aiempien vuosien työntekijöiden eläkemaksuista (vaikka nykyinen toteutus on kunnan ulkopuolella).

Toisin sanoen esimerkiksi ulkoistamisen hinta voi olla 100x sijaan 102x, mutta tuota viimeistä kahta äksää ei lasketa mukaan kun vertaillaan kustannuksia.

9 Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän (HSY) syysyhtymäkokous 2013, kokousedustajan määrääminen ja toimiohjeen antaminen

Muutama viikko sitten pidettiin HSY:n yhtymäkokous jossa ei voitu päättää mitään, koska HSY:n hallitus ei esittänyt yhtymäkokoukselle mitään. Nyt kun HSY:n hallitus on tehnyt esityksen, palataan asiaan uudelleen. 

Esitys on, että Espoo kannattaa HSY:n hallituksen esitystä.

HSY tulee korottamaan oikeastaan kaikkia maksujaan vaihtevissa määrin. Tämä on lähtökohtaisesti järkevää, tulojen tulisi kattaa menot (viime vuonna tuli miinusta 3,5 miljoonaa). 

Esitys vaikuttaa perustellulta, mutta aion vielä viikonvaihteen aikana perehtyä tähän asiakohtaan huolellisemmin.

Vuokramökki Nuuksiossa

Idyllinen vuokramökki Espoon Nuuksiossa. Talviasuttava, varaava takka, ilmalämpöpumppu, hehtaarin tontin reunalla virtaa puro ja puron takana on kansallispuisto.

Tutustu ja varaa >

Rajaa sisältöä

Esim. 12.2019